Vihreiden puoluehallitus: Äänestysikäraja laskettava 15 vuoteen

0

Äänestysikäraja on syytä laskea 15 vuoteen kaikissa vaaleissa, esittää oppositiopuolue vihreiden puoluehallitus. Linjaus on osa poliittista tavoiteohjelmaesitystä, joka käsitellään vihreiden puoluekokouksessa ensi kuussa.
15-vuotiaiden pitäisi myös voida olla ehdolla kaikissa vaaleissa sekä saada oikeus allekirjoittaa kansalaisaloitteita, vihreiden puoluehallitus esittää.
Poliittista ohjelmaa valmistelleen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Olli-Poika Parviainen (vihr.) uskoo, että ikärajamuutoksella saataisiin myös politiikan kiinnostavuutta lisättyä.
– Viestimme on, että luotetaan nuoriin. Jos puhutaan vastuusta, onhan se hiukan nurinkurista, että vaikka ihmisellä on rikosoikeudellinen vastuu, hänet kuitenkin jätetään poliittisen järjestelmän ulkopuolelle, Parviainen sanoo.
Vihreiden puoluehallituksen esityksessä viitataan virheellisesti myös kuntalaisaloitteen ikärajan laskemiseen. Kunnalliseen aloitteeseen osallistuvalta ei vaadita tiettyä ikää, ja kunnallisessa kansanäänestysaloitteessa ikäraja on jo 15 vuotta.
Äänestysikärajan laskemiseen tähtäävästä esityksestä kertoi aiemmin Lännen Media.
Vihreät pitävät puoluekokouksensa Vantaalla 16.-17. kesäkuuta.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3962998/Yllatysesitys+vihreilta+anioikeus+jo+15vuotiaille+kaikissa+vaaleissa

STT

Kuvat: