​Numeroiksi murskaajat – kolme salolaista ammattivedonlyöjää katsoo ja analysoi vuosittain satoja jalkapallo-otteluita Horninkadun kattohuoneistossa

1
Samuli Teurin (vas.), Daniel Rantasen ja Teemu Kesäsen näyttöjen täyttämässä toimistossa on valmistauduttu torstaina käynnistyviin jalkapallon MM-kisoihin.

Kun normaali jalkapallokuluttaja seuraa torstaina alkavien MM-kisojen otteluita, huomio saattaa kiinnittyä laitamainoksiin, tähtipelaajien epileptisiin nappulakenkiin tai pahaa-aavistamattomasti nenäänsä kaivavaan vaihtopelaajaan. Kädessä on vuorotellen kaukosäädin, lonkerotölkki ja juustosuikero.

Samaan aikaan Horninkadulla sijaitsevassa kattohuoneistossa kuhisee, kun kolme nuorta salolaismiestä seuraa otteluita herkeämättä. Yhdeltä näytöltä näkyy itse peli, toiselta näytöltä ottelun tilastodataa, kolmannelta näytöltä oma tilastointi ja neljänneltä näytöltä ottelun muuttuvat vedonlyöntikertoimet.

Teemu Kesänen, Daniel Rantanen ja Samuli Teuri ovat viisihenkisen Pro Vincit Analytics -vedonlyöntiryhmän eli syndikaatin jäseniä. Heitä kutsutaan ammattivedonlyöjiksi, mutta paremmin heidän työtään kuvaa nimike pelisijoittaja.

Joku voisi kutsua heitä myös uhkapelaajiksi, mutta se olisi käytännössä sama asia, jos vertaisi huoltoasemalla puolivalmisteita ja pakastevihanneksia kuumentavaa ihmistä Michelin-ravintolassa ensiluokkaisista raaka-aineista ruokaa valmistavaan huippukokkiin.
Sillä tämä kolmikko tekee kaikkensa minimoidakseen sijoituksensa uhat.

Vedonlyöjä on tavallaan kuin kuka tahansa sijoittaja. Siinä missä lonkeroa futisottelun aikana ryystävä kuluttaja saattaa olla sijoittanut osakkeisiin tai asuntoon, vedonlyöjä on sijoittanut otteluun, jota kuluttaja seuraa.

Eikä prosessi eroa merkittävästi osakesijoittamisesta. Vedonlyöjä on analysoinut kohteen (ottelussa pelaavat joukkueet), tehnyt arvion (voittotodennäköisyydet, montako maalia tehdään jne.), verrannut arviota markkinaan (onko kohteen vedonlyöntikerroin suurempi kuin arvio) ja lopulta tehnyt pelivalinnan.

– Vedonlyönnissä ei ole yhtä absoluuttista totuutta, vaan usein kyse on enemmän tai vähemmän valistuneista arvioista, Rantanen valistaa.

Mutta arvioiden jälkeen oikeiden kohteiden löytäminen ei vielä riitä voitolliseen vedonlyöntiin. On myös osattava asettaa oikean kokoinen panos suhteessa pääomaan eli vedonlyöntikassaan, joka on arkimenoista irrallinen.

– Riskinhallinta on vedonlyönnin tärkein asia. Jos lyöt hyviä kohteita liian aggressiivisesti ja liian suurilla panoksilla, tulet lopulta häviämään rahasi. Tämä ei ole mielipide, vaan matemaattinen fakta, Rantanen kertoo.

– Panos on yleensä noin prosentti, maksimissaan 2–3 prosenttia koko kassasta, Teuri tarkentaa.

Vedonlyöntimarkkina on globaali, tehokas ja kuplaton – toisin kuin koko maailmantalouden polvilleen syksyllä 2008 saanut asuntomarkkina. Vedonlyöntimarkkinassa edun löytäminen ilman kovaa ammattitaitoa ja vielä kovempaa työtä on mahdotonta.

– Itse asiassa vedonlyöntimarkkina on miinussummapeli. Eli nollasummapeli, josta vedonvälittäjät vetävät oman katteensa välistä, Rantanen kertoo.

Katteet eli palautusprosentit eroavat merkittävästi. Kotimainen monopoli Veikkaus palauttaa pelimuodosta riippuen 90–95 prosenttia asiakkaalle voittoina, kun taas markkinajohtajana pidetty Pinnacle 98 prosenttia.

Mitä luulette, kummalle vedonvälittäjän kohteita ammattilainen pelaa?

Kilpailtu markkina on siis pelisijoittajan etu.

Voittavan vedonlyöjän yksittäisen kohteen tuotto-odotus on muutaman prosentin luokkaa. Asunnoilla pääsee vähäisellä vaivalla samaan, osakkeilla voi päästä jopa lähelle kymmentä prosenttia. Mutta vedonlyönnissä sijoituskohteita eli vetoja on vuositasolla tuhansia. Näin pääoma kiertää kymmeniä kertoja nopeammin kuin osakesijoittamisessa.

– Ja siitä syntyy korkoa korolle -ilmiö, joka muuten Einsteinin mukaan on maailman kahdeksas ihme, kauppatieteiden maisteri Teuri muistuttaa.

Näin ammattivedonlyöjän vuosittainen tuotto-odotus on selvästi korkeampi kuin esimerkiksi asuntomarkkinoilla.

Liiketaloutta opiskellut kolmikko on vedonlyöjinä itseoppineita. Kaikki lähti siitä, kun hauska harrastus oli alusta lähtien tuottava harrastus.

– Meillä ei ole ollut ainuttakaan tappiollista vuotta. Ensimmäisinä vuosina siihen vaadittiin varmasti tuuriakin, Rantanen myöntää.

Vaikka jalkapallo ja siitä vetoa lyöminen ovat täynnä epävarmuutta, otannan kasvaessa vuositasolla tuhansiin otteluihin ja kymmeniin tuhansiin vetoihin, ei sattumalle jää juuri elintilaa.

– Murskaamme jokaisen näkemämme ottelun numeroiksi. Jokainen kohde, jonka pelaamme, perustuu todennäköisyysarvioon – numeroon meidän näytöllämme.

– Kompetenssimme ei riitä pelkän silmän varassa pelaamiseen, Rantanen alleviivaa.

Mutta kompetenssin on oltava näillä ottelumäärillä pakostakin kova.

– Viime kaudella katsoin noin 500 ottelua. Eihän se 498:s ottelu, joku Iran–Ghana-treenimatsi, tuntunut kovin ihanalta. Mutta eihän mikään työ ole pelkkää ihanuutta. Rantanen muistuttaa.

– Suurimman osan ajasta tämä on mukavaa. Saa tehdä sitä, mistä tykkää, Kesänen nyökkää.

Normaalina työpäivänä kolmikko katsoo ne ottelut, joita ei ehtinyt viikonloppuna katsoa ja tekee niiden pohjalta analyysit. Teuri vastaa Saksan Bundesliigasta, Kesänen Espanjan La Ligasta, Rantanen Englannin Valioliigasta, Roomassa asuva ryhmän neljäs jäsen Aapo Mutanen Serie A:sta sekä Suomen Veikkausliigasta ja Ykkösestä. Mestarien liiga ja esimerkiksi alkavat MM-kisat tehdään yhdessä. Ryhmän viides jäsen on Kimi Heiskanen.

Suurin osa seurattavien sarjojen otteluista painottuu viikonlopulle, jolloin ei kreisibailata, vaan tehdään töitä. Sosiaalinen elämä on väkisinkin vähän rajoittunutta.

– Harrastuksemme ovat sitä sosiaalista toimintaa, Teuri hymähtää.

Ja mitäköhän muuta kolmikko harrastaisi kuin jalkapalloa: Rantanen ja Teuri Vitosessa pelaavassa Salon Tovereissa ja Kesänen Kolmosen kärjessä olevassa Wilppaassa.

– Joskus jätämme otteluita katsomatta ja menemme omiin treeneihin, koska se pitää pään kunnossa ja mielen kirkkaana, Teuri kertoo.

Toisin kuin monet muut vedonlyöntiammattilaiset, Kesänen, Rantanen ja Teuri toimivat yhdessä jakaen voitot ja tappiot sekä hyvät ja huonot päivät.

– Kuten muilla yrittäjillä, myös meidän alallamme on epävarmuutta ja satunnaisuutta. Yhdessä sitä kestää enemmän ja paremmin, Teuri perustelee.

– Meidän on helppo luottaa toisiimme. Menetelmämme ovat aika samanlaiset ja puhumme paljon keskenämme, Rantanen kehuu vieressä istuvia kollegojaan.

Esimerkiksi tämä haastattelu siirtyi päivällä eteenpäin, kun kolmikko ja Suomeen Serie A -kauden päätyttyä saapunut Mutanen käsittelivät koko päivän palaverissa menneen sesongin ja loivat katseensa tulevaan.

Tunteiden ja tulosten lisäksi kolmikko jakaa myös yhteisen, neljällä makuuhuoneella ja suurella keittiöllä varustetun toimiston, jonka parvekkeelta näkyy koko kaupunki. Huoneiston sisällä on suurilla ja vieläkin suuremmilla kaarevilla näytöillä varustettuja työpisteitä.

– Emme halua nuukailla sellaisissa asioissa, jotka vaikuttavat meidän työhön ja tulokseen, Teuri perustelee.

Joskus on ollut toisinkin. Muutama vuosi sitten he viettivät kesän Tampereella 50 neliön asunnossa, jonka lattialla nukkui viisi ihmistä. Se kokeilu päättyi, kun hermonsa menettäneet Kesänen ja Rantanen ottivat kunnolla yhteen oikeiden otteluiden välissä pelatun konsolipelin takia.

– Opimme siitä sen, että työolosuhteisiin on panostettava. Jos keskittyminen ei ole 100 prosenttia, häviät rahaa, yhteenottoon nyt huumorilla jo suhtautuva Rantanen kertoo.

Huolimatta prameista puitteista ja työpäivän aikana liikkuvista valtavista rahasummista, kolmikko ei anna kovin glamouria vaikutelmaa itsestään. He vaikuttavat keltä tahansa kolmeakymmentä lähestyvältä nuorelta aikuiselta.

– Elämme todella nuukasti. Esimerkiksi Samuli ajaa vuosimallin 1978 Mondeolla, joka hajoaa hetkenä minä hyvänsä, Rantanen antaa esimerkin.

– Se vuosimalli on 2000, Teuri korjaa välittömästi.

Kolmikolla vaan sattuu olemaan poikkeuksellinen ammatti. Kollegoja heillä on Suomessa vain kymmeniä, korkeintaan muutamia satoja, vaikka vetoa on lyönyt suurin osa kansalaisista.

– Me ollaan ihan vaan rajusti töitä tekeviä yrittäjiä, futisnörtiksi itseään kutsuva Rantanen tiivistää puolitoistatuntisen ja jatkaa käsissään olevan Harry Kanen pienoismallin hiplausta.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Aika työlästä
4 vuotta sitten

Luulisi tuossa harrastuksessa löytyvän joku indeksirahastoa vastaava luotettava kertoimenlaskija, jonka avulla pääsee itse helpommalla.