Suomalaisen yleisurheilun tulevaisuus on nuorissa naisissa

0
Wilma Murron uralla puhaltavat uudet tuulet.

Vuonna 1993 ilmestyneessä klassikkokomediassa ”Päiväni Murmelina” Bill Murrayn näyttelemä paikallis-tv:n säämies Phil Connors herää joka aamu samaan päivään samassa pikkukaupungissa, jossa vietetään vuosittaista murmelipäivää.

Kun on vuosikymmenen verran kiertänyt Kalevan kisoja pitkin suvista Suomea, olo alkaa olla kuin Connorsilla.

Samat naamat pyörivät niin kentällä, katsomossa, kisatorilla kuin mediakarsinassa.

Samat keskivahvaa ärsytystä aiheuttavat puhkijumputetut biisit pysyvät sitkeästi dj:n soittolistalla.

Samat yli-innokkaat ja mukahauskat kuuluttajat anelevat yleisöä lyömään käsiään yhteen näiden samojen kappaleiden tahdissa.

Katsomot ovat aina täynnä. Suurin osa katsojista on joko urheilija tai urheilijan valmentaja, lähisukulainen tai kaveri. Valtaosa joka tapauksessa tuntee henkilökohtaisesti jonkun kilpailuun osallistuvan.

Järjestyksenvalvojia on aina liikaa tapahtuman aggressiivisuuteen nähden.

Tapahtuman perusvire on kaavamaisuudestaan huolimatta aina yhtä positiivinen ja pirteä – onhan kyseessä eräänlainen kerran vuodessa tapaavien ystävien kokoontumisajo, jonka yllä on tietty kepumainen aura.

Kalevan kisa -kuplan ulkopuolella tapahtumat eivät nekään juuri poikkea.

Kun kisat alkavat, alkaa myös sama vanha päivittely suomalaisen yleisurheilun surkeasta tasosta ja vätysmäisestä nykyaineksesta (kyllä, olen itse ollut yksi päivittelijöistä).

Kisapäivän lopputuloksista valitaan sopivat lajit, yleensä juoksumatkat, ja verrataan niitä hormonien kyllästämään kultaiseen 1970-lukuun. Eikä missään nimessä suostuta muistamaan, että tuolloin käytännössä jokainen kansakoululainen edusti paikallista yleisurheiluseuraa eikä sählyä ollut vielä keksitty.

Sekin unohtuu, että monessa lajissa taso on huomattavasti kovempi kuin Kekkosen viimeisellä presidenttikaudella.

Vaikka kritiikki suomalaista yleisurheilua kohtaan on ollut usein kohtuutonta, myös yleisurheiluväen kritiikinsietokyvyssä on paljon parannettavaa: suomalainen yleisurheilu ei nimittäin voi erityisen hyvin.

SUL:n talous on edelleen kuralla, sponsorimyynti sakkaa ja eripuraa on niin huippu-urheilijoiden ja liiton kuin huimaa vauhtia kasvavan veteraaniurheilun ja liiton välillä.

Samaan aikaan huipulla on menossa sekä sukupolven että sukupuolen murros.

Kestomenestyjien Tero Pitkämäen ja Antti Ruuskasen tilalle parrasvaloihin on Oliver Helanderin rinnalle nousemassa joukko nuoria naisia. Helena Leveelahti (18 vuotta), Ella Junnila (19), Jessica Kähärä (16) ja Krista Tervo (20) ja Viivi Lehikoinen (18) vahvistavat Wilma Murron (20), Kristiina Mäkelän (25) ja Nooralotta Nezirin (25) johtamaa naisten rintamaa.

Vaikka Suomen menestysodotukset Berliinin EM-kisoissa ovat suuresta kisajoukkueesta huolimatta ennätysalhaalla, puheet suomalaisen yleisurheilun kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja.

Sen todistaa kolmena päivänä täyttynyt Harjun stadion, yli 500 000 tv-katsojaa ja ennen kaikkea sen todistaa nuoret ja valovoimaiset naiset.