
Salon taidemuseo Veturitallin ja kaupungin museopalveluiden johtajaksi valittu Susanna Luojus uskoo, että häneltä odotetaan jatkumoa Salon valokuvanäyttelyille, jotka ovat saaneet paljon huomiota.
– Veturitallin valokuvanäyttelyt ovat esitelleet populaarimpaa valokuvaa kuin esimerkiksi ne näyttelyt, joita pidetään Suomen valokuvataiteen museossa. Aika näyttää, mitä Salossa tapahtuu jatkossa, hän sanoo.
Vielä hänellä ei ole kiire, sillä vasta vuoden 2020 näyttelyohjelmisto on hänen näköisensä.
Luojus aloittaa uudessa työssään lokakuun alussa. Ensi töikseen hän haluaa tutustua kaikkiin Salon museoihin. Hän sanoo olevansa käytännönläheinen ja visuaalinen, ja hän toteaa Veturitallin tilojen olevan varsin selkeät ja toimivat.
– Minulle tärkeää on, miltä näyttely näyttää. Täytyy siinä olla sisältöäkin, ei näyttely voi olla vain kaunis kakku, hän sanoo.