LM: Kasvisruokalinjaus tuli yllätyksenä puolustusministerille – ”Mikään armeija ei taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla”

0

Puolustusvoimien uusi kasvisruokalinjaus tuli yllätyksenä puolustusministeri Jussi Niinistölle (sin.). Asiaa Lännen Medialle kommentoinut Niinistö kertoo pyytävänsä Puolustusvoimilta selvityksen asiasta.
Ministeri myös tähdentää, että varusmiehille teetetyn kyselyn mukaan vain puoli prosenttia kannattaa kasvisruokaa.
– Näiden lukujen valossa tällainen pakkosyöttäminen vaikuttaa ideologiselta valinnalta. Vanhan viisauden mukaan armeija marssii vatsallaan. Mikään armeija ei taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla.
Yle uutisoi aiemmin tällä viikolla, että syksystä lähtien armeijassa on joka viikko kasvisruokapäivä. Asiasta kertoi Puolustusvoimien ruokahuollon palvelupäällikkö Eija Pulkki.
Viikossa on kahdella aterialla tarjolla pelkkää kasvisruokaa, mutta samana päivänä kasvisruokaa ei ole sekä lounaalla että päivällisellä. Ruokahuollosta vastaavan Leijona Cateringin mukaan syynä muutokseen on kasvisruoan terveellisyys ja lihantuotannon vaikutukset ilmastonmuutokseen.

https://yle.fi/uutiset/3-10361342

STT

Kuvat: