Salon talous horjuu vielä

1
Muuttotappio vie väkeä ja verotuloja pois Salosta.

Salon kaupunki ei ole saanut vielä talouttaan tasapainoon. Matkapuhelinteollisuuden rakennemuutos leikkasi kaupungin vuosittaisista tuloista kymmeniä miljoonia euroja. Vaikutukset näkyvät yhä talouden vuosittaisina heilahteluina.
Viime vuonna Salossa iloittiin, kun verotuloja saatiin kymmenen miljoonaa euroa arvioitua enemmän. Tunnelmat vaihtuvat nyt toiseen laitaan, kun verotulot ovat jäämässä yli 11 miljoonaa euroa arvioitua pienemmäksi.

Salon tulot romahtivat 2010-luvun alkuvuosina. Vuonna 2012 kaupungin tilinpäätös näytti 40 miljoonan euron alijäämää. Seuraavana vuonna saatiin normaalia enemmän verotuloja, kunnes taas vuonna 2014 tulot putosivat jälleen.
Viime vuoden ja tämän esimerkit osoittavat, että tulojen heilahtelut eivät ole vielä taakse jäänyttä aikaa. Tämä vaatii tarkkuutta budjettityöhön ja talouden suunnitteluun.

Verotulojen vuosittaisia heilahteluja suurempi huoli on asukasluvun lasku. Salon väkiluku kasvoi pitkään Nokian vauhdissa. Kun matkapuhelinteollisuus romahti, kääntyi kasvu nopeasti väen vähenemiseen.
Lasku jatkuu edelleen. Ennakkotietojen mukaan heinäkuun lopussa Salossa oli 52 704 asukasta. Pudotusta vuoden alusta on kaikkiaan 280 henkilöä.
Satojen asukkaiden väheneminen vuosittain tarkoittaa ongelmia kaupungin talouteen. Verotulot väistämättä putoavat, kun veronmaksajien määrä vähenee. Muuttotappio myös vauhdittaa ikärakenteen vinoutumaa. Poismuuttajat ovat usein nuoria ja lapsiperheitä, jotka lähtevät hakemaan toimeentuloa uuden työn perässä.

Rajuihin säästötoimiin Salon kaupungilla ei nyt paljastuneen verotulojen putoamisen vuoksi ole tarvetta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaupungin talous olisi vahva.
Tarkkaa taloudenpitoa ja kustannusten hallintaa tarvitaan myös tulevina vuosina. Kuntalaisten kukkaroista ei voi lisätuloja puristaa, sillä verotus on jo ennestään kireää.
Lisää tuloja pitää hakea edistämällä kasvua ja erityisesti luomalla kaupunkiin uusia työpaikkoja. Näin voidaan vaikuttaa myös muuttoliikkeeseen, ja kääntää väkiluku kasvuun tai ainakin pysäyttää väen väheneminen.

Lääkkeitä muuttotappioon

Tuo asukasluvun lasku pysäytti omalla kohdalla varsin huolestuttavasti. Kylällämme moni perhe on jo lyhyen ajan kuluessa päätynyt siirtymään toisaalle, ja useammassa ruokakunnassa pohdinta on menossa, asuntoja laitettu tai menossa myyntiin. Syynä joissakin tapauksissa on se, että molemmat vanhemmat käyvät töissä esimerkiksi Turussa, ja matkanteko on alkanut kyllästyttää. Joissakin tapauksissa lasten kuskaaminen harrastuksiin – esimerkiksi Turkuun, mutta myös Salon keskustaan – on käynyt liian raskaaksi. Oma rikkansa rokassa on sekin, että esimerkiksi keskusta-alueen ulkopuolista bussiliikennettä on oleellisesti vähennetty, eli lapset eivät pääse ilman vanhempien kyytiä harrastuksiinsa tai takaisin. Suuntaus on murheellinen, mutta yksittäisen perheen kohdalla toki ymmärrettävä. Kun näitä kertyy samalle… Lue lisää »