JUSSI LASSILA. Jalkapallon MM-kisojen avajaispäivänä Venäjän hallitus julkisti esityksen eläkeiän nostosta asteittain eurooppalaiselle tasolle ensi vuodesta alkaen. Miesten eläkeikää aiotaan nostaa nykyisestä 60 vuodesta 65 vuoteen, naisten peräti kahdeksalla vuodella, nykyisestä 55 vuodesta 63 vuoteen.
Uudistusta toki tarvitaan kipeästi, ja sitä on yritetty saada aikaan yli 20 vuotta. Venäläisten elinajanodote ja eläkkeiden suuruus huomioiden kysymyksessä on kuitenkin pöyristyttävän epäinhimillinen hanke.
Kun Suomessa keskimääräinen elinajanodote on 81 vuotta, on se Venäjällä 71 vuotta. Miehillä noin 66 vuotta. Eläkkeiden prosentuaalinen osuus palkasta on noin 33%, kun se EU:ssa on keskimäärin 58%.
Eli verrannollinen tilanne Suomessa olisi se, että keskimääräinen eläkeikä nostettaisiin 75 ikävuoteen samalla kun eläkkeiden tasoa laskettaisiin parisenkymmentä prosenttia.
Ei siis ihme, että hallituksen kaavailut ovat saaneet kansalaiset kaduille. Niin varttuneet, nuoret, kansallismieliset, kommunistit kuin länsimieliset liberaalitkin ovat sankoin joukoin protestoineet eri puolilla Venäjää. Valtapuolue Yhtenäisen Venäjän kannatus on laskenut vuoden 2011 lukemiin. Tuo vuosi huipentui satojen tuhansien kaupunkilaisten hallituksen vastaisiin protesteihin.
Jos protestit eivät ota laantuakseen, Kremlin ulospääsy tilanteesta näyttää nyt paljon vaikeammalta kuin seitsemän vuotta sitten. Taloustilanne on nyt huomattavasti heikompi.
Vuonna 2011 presidenttinä oli Dmitri Medvedev, joka ei koskaan kyennyt saavuttamaan Putinin tasoista tukea kansalaisten keskuudessa. Putinin paluu presidentiksi 2012 olikin kuolinisku protesteille, jota on seurannut yhä vahvempi yksinvaltaistuminen ja poliittisen hallinnon rakentuminen Putinin persoonan varaan.
Kremlille kaikkein ongelmallisinta eläkeuudistuksen vastustuksessa onkin se, että vastustus näkyy selvästi myös Putinin kannatuksessa. Luottamus presidenttiin on pudonnut huhtikuun 82 prosentin lukemasta heinäkuun 67 prosenttiin. Tällainen kehitys nakertaa Putinin itsevaltiuden perustaa.
Vanha venäläinen sanonta ”hyvä tsaari, pahat pajarit” on kuvannut hyvin Venäjän poliittisen kulttuurin alkukantaisuutta. Koska kansalaisille ei ole perinteisesti sallittu aitoa osallisuutta heitä koskevista päätöksistä, ainoa, johon kansalainen on voinut luottaa, on hallitsija. Hallitsijan laupeuteen on ollut pakko uskoa samalla, kun ongelmat on nähty saamattomien ja kierojen pajarien syynä.
Onko tämä naiivi, mutta sinänsä ymmärrettävä asetelma muuttumassa eläkeuudistuksen vastustuksen myötä?
Lähes kaikki venäläiset ymmärtävät, että tämänkaltaista uudistusta ei olisi päästetty näin pitkälle, ellei se olisi Putinin suojeluksessa. Etenkin, kun kansalaisten hyvässä muistissa tuntuu olevan Putinin vuosien takaiset julistukset, että eläkeikää ei tulla nostamaan hänen valtakautensa aikana.
Sylkykupiksi ei enää kuitenkaan riitä hallitus ministereineen, vaan perustellusti ulkopolitiikan parrasvaloissa viihtyvä Putin.
Kirjoittaja on dosentti ja vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.
