Otkes pyrkii tutkimaan Kuopion turmabussin kaltaista ehjää linja-autoa

3

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) pyrkii alkavalla viikolla tutkimaan Kuopion onnettomuusbussin kaltaista linja-autoa.
– Tutkinnan kannalta onnettomuudessa olleessa linja-autossa on se pulma, että se on osittain romuna. On siis hyödyllistä päästä tutkimaan ehjää versiota, johtava tutkija Kai Valonen kertoo STT:lle.
Ehjässä linja-autossa Otkes on kiinnostunut erityisesti kuljettajan paikan ergonomiasta. Onnettomuusbussin tutkinnan Otkes on lopettanut.
Lauantaina Otkes kertoi, että ajoneuvo ja sen renkaat ja jarrut olivat hyväkuntoiset onnettomuushetkellä. Jarrujen pettäminen kokonaan on Valosen mukaan hyvin suurella todennäköisyydellä poissuljettu. Otkes on tehnyt tietopyynnön selvittääkseen, onko ajoneuvotyypin kanssa ollut ongelmia muualla.
– Sitäkin linjaa kannattaa pitää yhä auki, jos ajoneuvotyypissä on jokin vika tai ominaisuus, joka vikaan olisi voinut vaikuttaa.
Bussi oli otettu käyttöön vuonna 2005. Ajokilometrejä sillä oli takanaan vajaat 800 000, mikä on linja-autolle tavanomainen määrä. Bussi oli määräaikaiskatsastettu maaliskuussa.

Loukkaantuneiden tila vakaa

Ennen viranomaisia onnettomuuspaikalle tulleet auttoivat Valosen mukaan kuljettajan ja matkustajia ulos bussista ja pois junaradalta. Onnettomuustutkintakeskus pyrkii kuulemaan ensimmäisiä auttajia tänään.
– Lauantaina kuulimme seitsemää matkustajaa, Valonen kertoo.
Myös turmabussin kuljettajaa kuultiin eilen.
Tilanne sai alkunsa, kun linja-auto poistui moottoritieltä, törmäsi viiteen henkilöautoon ja suistui liittymästä junaradalle. Onnettomuudessa kuoli neljä linja-auton matkustajaa, ja neljä loukkaantui vakavasti.
Yksi vakavimmin loukkaantuneista on siirretty tehohoidosta vuodeosastolle, kertoi Kuopion yliopistollinen sairaala sunnuntaina puolilta päivin. Kaikkien sairaalassa olevien yhdeksän loukkaantuneen tila on vakaa, ja osa heistä päässee sairaalasta jo alkuviikosta.
Linja-autossa oli 21 ihmistä, joka olivat matkalla Kalixista Pohjois-Ruotsista Kuopioon hotelli Rauhalahteen. He olivat syntyneet 1940- ja 1950-luvuilla.
Matkustajilta Otkes haluaa edelleen tietoja tapahtumien kulusta: esimerkiksi siitä, miksei vauhti hiljentynyt moottoritieltä tullessa.
– Oma osuutensa on poliisin ja pelastushenkilöstön toiminnan tutkiminen.

STT

Kuvat:

Allan

Oliko bussissa automaatti- tai osa-automaattivaihteisto tai sähköinen ”robotti” vaihteisto?

Silloin kun ajoin yhdistelmäkorttia Salossa oli eräässä ”Mersussa” välillä ongelmana, ettei sähköinen vaihteenvalitsin aina laittanutkaan vaihdetta päälle vaan vaihde ikäänkuin jäi vapaalle.

Kyseisessä yksilössä oli normaali kytkin, mutta vaihteen valitsin toimi sähköisesti.
Vaihde piti vain huomata laittaa uudelleen päälle nopeasti, ettei menty suurista painoista johtuen hurjaa vauhtia.

Myöhemmin ”vaihdekeppi” vaihdettiin uuteen.

Ensimmäinen kerta loivassa alamäessä pelästytti kunnolla ja jäi hyvin mieleen.
Piti vain aina varmistella, että vaihteet menivät kunnolla päälle.

Alan mies

Mersuissa on aina ollut surkea tuo vaihdehomma, oli sitten vanha tupla-H manuaali, tai sitten nämä robottiviritelmät, mutta ei se vaihteen vapaalle jääminen tasaisella vauhtia lisää, päinvastoin yleensä jäi risteyksiin tökeltämään kun arpoo sopivaa vaihdetta.

Halpa ja hyvä

Miksi muuten kalixilainen porukka päätyi valitsemaan tämän ko. firman tilausbussin?
Voittiko halvin tarjous kenties? Ja oliko kuljettaja ruokapalkalla, kun ilmeisesti kyseessä eläkeläinen, 67v.?