Pariisissa neljälle vakavia vammoja veitsihyökkäyksessä, terroriyhteyksistä ei näyttöä

1

Veitsellä ja rautaputkella aseistautunut mies on haavoittanut seitsemää ihmistä Pariisissa, kertoivat viranomaiset maanantaina. Haavoittuneiden joukossa oli kolme turistia: kaksi brittiä ja yksi egyptiläinen. Neljä haavoittunutta on poliisin mukaan kriittisessä tilassa. Tapauksen ei uskota liittyvän terrorismiin.
Mies, joka tutkintalähteiden mukaan on Afganistanin kansalainen, hyökkäsi ihmisten kimppuun Pariisin koillisosassa kanaalin rannalla Bassin de la Villetten alueella sunnuntai-iltana yhdentoista aikoihin.
– Kävelin kanaalin rantaa, kun näin miehen juoksevan pitkä veitsi kädessään. Häntä jahtasi liki 20 ihmisen joukko, joka heitteli miestä petankkipalloilla, kuvaili paikalla ollut Youssef Najah, 28.
Joukko sai hyökkääjän myöhemmin kiinni, ja tämä oli tajuton poliisin saapuessa paikalle.
– Onnistuin hyppäämään hänen kimppuunsa ja kaatamaan hänet maahan, jotta hänen aseensa saatiin pois. Hyökkääjä sai useita iskuja petankkipalloista, rautaputkista ja kepeistä ja oli aika huumaantunut, kuvaili Smainiksi esittäytynyt algerialaismies Le Parisien -lehdelle.

Ranska varpaillaan

Ranskassa on ollut viime kuukausina useita veitsi-iskuja, joista valtaosassa ei ole löydetty yhteyttä terrorismiin. Elokuun lopulla mies puukotti kuoliaaksi äitinsä ja siskonsa sekä haavoitti vakavasti kolmatta ihmistä Pariisin lähistöllä. Teon motiivi on pysynyt hämärän peitossa, vaikka äärijärjestö Isis ehti kertoa olleensa iskun takana.
Useat viime vuosien jihadistiset hyökkäykset ovat pitäneet Ranskaa pitkään varpaillaan. Yli 240 ihmistä on kuollut jihadistien hyökkäyksissä Charlie Hebdo -lehden toimituksessa tammikuussa 2015 tapahtuneen verilöylyn jälkeen.

STT

Kuvat:

Ville

Jos tätä ei luokitella terrorismiksi niin mitä se on? Yksittäistapaus.