Tunnin juna toisi talouskasvua

16

Konsulttiyritys Rambollin uusi selvitys antaa vahvan tuen tunnin junayhteyksien luomisella Turun, Tampereen ja Helsingin välille. Selvityksessä todetaan, että niin sanottu kasvukolmio, jonka sisällä on yli puolet Suomen työpaikoista sekä asukkaista, tukee sekä talouskasvua että vähentää työmatkailun päästöjä.

Salon kaupunginjohtaja Laurin Innan mukaan Salolle tunnin juna on elintärkeä, ja se tulee muuttamaan Salon tilannetta merkittävästi.

– Tunnin juna -hankkeet ovat Salolle äärimmäisen tärkeitä eikä niiden suhteen kannata rakentaa minkäänlaisia vastakkainasetteluja, Inna sanoo.

Lue 12.9.2018 lisää

elina matikainen

Tunnin junaa ei tule edes sen omien kotisivujen mukaan. Tavoiteltu matka-aika on 85 minuuttia eli nippasta vajaa puolitoista tuntia. Koko hanketta markkinoidaan väärillä mielikuvilla. Mitähän sanottaisiin yrittäjästä, joka myisi puolen litran oluttuoppeja, mutta valuttaisikin juomaa vain 0,3 litraa – virhe on ihan samaa suuruusluokkaa.

Tunnin juna

Tunnin junan kotisivuilta suora lainaus ”Uusi ratayhteys lyhentäisi selvitysten mukaan liikennöintiaikoja seuraavasti: Helsinki-Salo 43 min (nykytilanne 1 h 28 min), Helsinki-Turku 1 h 12 min (nykytilanne 1 h 58 min) ja Pasila-Kupittaa 1 h (nykytilanne 1 h 46 min).” Ja koska Pasilan nykyinen junien risteysasema, josta pääsee moneen suuntaan ”tunnin juna”- termi on ihan paikkansa pitävä.

elina matikainen

Tunnin junan kotisivuilta tämä lainaus
”Alkuvaiheessa matka-aika lyhenee yli puolella tunnilla ja kun kalusto saadaan vastaamaan uuden radan mahdollistamaa maksiminopeutta, joka on 300 km/h, matka-aikaa lyhenee miltei tunnilla ja on keskustasta keskustaan arviolta 1h 15 minuuttia.”

Pelkällä radalla ei tehdä nopeaa matka-aikaa, tarvitaan myös uusi kalusto. Silloin ollaan jo 2040-luvulla.

Ex-Noksu

VR on jo muutamia vuosia sitten kommentoinut ettei heillä ole intressiä hankkia 250+ km/h kalustoa ennen 2050-lukua. Jos Berberi saa ajatuksensa rautatieliikenteen avaamisesta kilpailulle, kukaan ei tule hankkimaan uutta, huippunopeaa kalustoa. Yksityisen firman investointi nopeaan henkilöjunakalustoon nostaisi hinnat niin korkealle että tulisi halvemmaksi lentää Hki-Tku-väli… Bisnesmatkustajia ei tällä välillä tule olemaan riittävästi jos vielä tulee kilpailevia junaoperaattoreita.
Unohtakaa ne kauniin epärealistiset konsulttivisiot. Jalat maahan vaikka Innalla eivät näytä pysyvänkään…

Vapaa Kanaherra

Kuulostaa siltä, että työmatkalla ehtii huitasemaan yhden tuopposen lisää!

Uteöias

Kiinteistönvälittäjille kysymys: Onko junaradan linjaus vaihtoehtoineen jo vaikuttanut Salon alueella kiinteistöjen hintoihin?
Kaavoittajille oma kysymys: Oletteko kaavoittaneet asuinalueet tarpeeksi kauas tulevasta rata-alueesta?
Mitä miltä ovat radan alle jäävien kiinteistöjen, metsien, peltojen, mökkien omistajat?
Meluhaitat, muun muassa radan mahdollinen käyttö myös rahtiliikenteessä.
Ja onko lopullinen vaihtoehto linjaukseksi jo valittu? Kolme eri linjausta oli joskus esillä mutta sittemmin ei vaihtoehdoista ole käyty kunnollista keskustelua.
Ratalinjauksen muuttaminen pois keskustasta olisi toivottavaa.

Paukkula

Ihme höpöstelyä tämä ”ratalinjaus pois keskustasta”. Miksi asema pitäisi siirtää jonnekin tuuliselle pellolle? Nyt on bussi- ja rautatieasema käytännössä yhdessä.Taksi aivan vieressä. Kaupunki siinä ympärillä. Parkkitilaakin löytyy.

Asema muualle

Jos Salon keskustastakin jyrätään muutama rakennus niin että kaksi ratalinjaa saadaan mahtumaan, niin jäljelle jää silti kysymys siitä, mitä kautta mm, kemikaaleja sisältävät junat sitten kulkevat. Ihan tulevaisuuden kannalta salon rautatieaseman paikkaa kannattaisi siirtää.

Salon matti ja kukkaro

Älytöntä edes miettiä ratalinjauksen viemistä pois keskustasta. Sen jälkeen koko rata ohittaisi kaupungin moottoritien lailla, eikä Salo hyötyisi radasta mitenkään. Jotta Salossa väestönkehitys saadaan muuttamaan suuntaa, niin tunnin juna on elintärkeä ja sen on mentävä keskustan kautta. Silloin keskustaan voidaan rakentaa lisää kerrostaloja ja saadaan asukkaita lisää. Tulevaisuuden suunta on tiivis kaupunkiasuminen. Jos juna pysähtyisi Piihovissa, salolaiset eivät saisi mitään aikahyötyä koko radasta. Käsittämätöntä höpinää, jota on jopa jotkut valtuutetut esittäneet.

Asioita seuraava

Suorin ja nopein Salon keskustaan tuleva ratalinjaus on valittu ja vahvistettu maakuntakaavaan. Nyt on jo aloitettu tämän linjauksen mukaisen radan yksityiskohtaisempi suunnittelu. Aiheesta on ollut paljonkin keskustelua ja jokaisella on varmasti ollut tilaisuus ilmaista mielipiteensä. Jos kertaalleen päätetty asia avattaisiin uudelleen, kuluisi prosessiin taas lähes kymmenen vuotta ja tätä tuskin kukaan haluaisi, kun nyt jo muuttotappio on Salossa melkoinen.

Petteri Laaksonen

Tunnin junaa ei tule vielä pitkään aikaan.
Ensin pitää rakentaa Pisara-rata Helsinkiin,joka on oltava olemassa jo ennen tunnin junaa jne.
Pelkästään Pisararadan tekeminen kestää noin 10 vuotta!Toivottavasti seuraavalla hallituskaudella
saataisiin tästä rakentamispäätös aikaiseksi ja ehkä sitä päästäisiin myös sen aikana jo rakentamaankin.
Pisarata on jo hyväksytty Helsingin maanalaisessa asemakaavassa ja sitä on jo hyvin pitkälle suunniteltu.
Näitä tunnin junia ei yksinkertaisesti kannata rakentaa ennenkuin Pisararata on valmis ja sitäkautta saadaan nämä junat sovitettua ruuhkaiselle Helsingin päärautatieasemalle.
Kyllä se tunnin juna sieltä tulee,mutta pitkä aika menee vielä ennenkuin se on valmis.

Jerppu

En kyllä mitenkään ymmärrä, miksi oikoradan rakentaminen vaatisi pisararadann valmistumisen toteutuakseen? Ymmärrän, että lisäjunilla voi olla ahdasta Pasilan ja Helsingin päärautatieaseman välillä ennen Pisaran valmistumista, mutta eihän se nyt voi olla mikään syy viivyttää oikoradan rakentamista? Minun nähdäkseni ainoastaan tamperelaisten tunnin juna on selkeä tämän hankkeen kanssa samoista resursseista kilpaileva pyrje. Nähdäkseni ensimmäisen vaiheen eli radan rakentamisen, taajamajunaraiteineen, Pasilasta Lohjalle voisi hyvin jo aloittaa ja pitäisikin aloittaa mahdollisimman pian. Täällä Salon päässä voitaisiin kyllä alkaa valmistella radan tuloa esimerkiksi raivaamalla sille tilaa. Mitä tulee aseman siirtoon, niin minusta se olisi kannattanut tehdä, eli siirtää sekä rautatieasema että bussiasema lähelle moottoritietä… Lue lisää »

Idän pikajuna

Ajatusta tunnin junan tuomasta talouskasvusta voisi perustella lähemmin. Helsinkiin pääsee nykyistä nopeammin. Matka-aika Turkuun lyhenee ehkä hieman. Juna kuljettaa ihmisiä, joten siitä hyötyvät työvoimaa tarvitsevat yritykset. Niitä Salossa kovin vähän verrattuna vuosikymmenen takaiseen. Kulkuyhteyksien paraneminen on hyvä asia. Talouskasvu ja asukasluvun kääntyminen plussalle edellyttää, että Salo on itsessään houkutteleva kaupunki. Lämmintä ja vastaanottavaa ilmapiiriä. Moderneja asuntoja kauniilta maisemapaikoilta. Myönteisyyttä käyttää ja luoda paikallisia palveluja. Silloin raiteet alkavat vetää kotiin päin.

ER65

Ainakin Mäntsälässä asuntojen hinnat nousivat huomattavasti heti oikoratapäätöksen toteuduttua (Hki-Lahti). 10 vuotta radan avaamisen jälkeen näkyy, että junaa käytetään huomattavan paljon työmatkoilla. Varmasti se Salossa näkyisi aluksi niin, että Salosta kuljettaisiin töihin Helsingin ja Turun suuntaan entistä enemmän, joten voisi alentaa työttömyyttä. Seuraavaksi se lisäisi Salon houkuttelevuutta asuinkaupunkina nykyisille pääkaupunkilaisille, kun täällä olisi mahdollisuus asua rauhallisella paikalla lähellä kaupungin keskustaa ja ajallisesti lyhyen matkan päässä pääkaupunkiseudulla sijaitsevaa työpaikkaa. Asukasluvun lisääntyminen lisäisi liiketoimintamahdollisuuksia. Teollisuudelle hyvä logistiikka on myös oleellinen sijoittumisperuste. Yksi asia, josta on pidettävä huolta on kaupunkikuva, erityisesti vanhojen talojen kunnossapito. Jos Salo alkaa näyttää lähiöltä, sen houkuttelevuus laskee huomattavasti.… Lue lisää »

Jerppu

Toisaalta rautatieaseman lähiympäristö voisi kyllä näyttää siistimmältäkin ja lisäksi nytkin arkipäivisin liityntäpysäköintialue asemalla on aivan tupaten täynnä autoja jo kahdeksalta aamulla, myöhemmillä junilla lähtijöille paikkoja ei riitä. Kun julkinen liikenne kaupungissa on ajettu käytännössä alas, ei sinne asemalle vähänkään kauempaa pääse muutoin kuin omalla autolla ja jos ei ole pysäköintitilaa, niin mitäs sitten? Toki auton voi jättää vaikka Farmoksen tontille, mutta se sitten pitäisi jotenkin tietää etukäteen, jotta osaa lähteä liikkeelle riittävän ajoissa. SSO:n rumat rakennukset nurin ja tilalle parkkitalo sekä paikkuriterminaali ja uusi rautatieasema, joista lämpimiä putkia myöten kulku toisiinsa ja myös bussiasemalle Mariankadun yli, niin saadaan ainakin houkuttelevat… Lue lisää »

Tapio Äyräväinen

Juuri näin.

Kun Tunnin junan ratalinjaus on pääpiirteissään saatu päätettyä, niin pulinat pois ja eteenpäin.

Nimimerkit Idän pikajuna ja ER 65 esittävät hyödyt oivallisesti. Olen heidän kanssaan jokseenkin samaa mieltä.

Vastarannan kiisket jankuttavat päivän selvää asiaa. Salossa ei mikään saisi kehittyä.

Otetaanpa esimerkiksi Orimattilan vieressä sijaitseva pieni Hennan kylä, jossa 2000-luvun alussa oli muutama talo.

Hennan aseman avajaisia vietettiin 10. joulukuuta 2017. Samana päivänä käynnistyi junaliikenne Hennan asemalla. Orimattilan kaupunki rakentaa uutta, jopa 15 000 asukkaan ekologista puutarhakaupunginosaa sekä Tuuliharjan työpaikka-aluetta.

Tämä on radan ja eritoten ASEMAN ansiota.

Lisätietoja Hennasta löytyy täältä:

http://www.hennaan.fi