Turhauttavaa menestystä

0
Kimi Räikkönen saavutti F1-uransa sadannen palkintopallisijoituksen sunnuntaina Monzassa. Häntä haastatteli podiumilla entinen F1-kuski Felipe Massa.

Tilanne on yhtaikaisesti uusi ja myös turhauttava.

Jos vielä viime kaudella saattoi elätellä toiveita, että ainakin Valtteri Bottas saisi tasavertaisen mahdollisuuden taistella maailmanmestaruudesta, on viimeistään tällä kaudella käynyt selväsi, että kumpikin suomalaiskuljettaja on F1-kärkitalleissaan enemmän tai vähemmän apukuskin roolissa.

Eihän sellaiseen ole totuttu. On talli ollut sitten peräpäässä, keskikastissa tai kärjessä, ovat suomalaiskuljettajat olleet aina vähintään tasavertaisia tallikavereitaan vastaan. Mikat Häkkinen ja Salo pieksivät tallikaverinsa yksi toisensa jälkeen 90- ja 2000-luvun alussa. Keke Rosberg teki saman 80-luvulla, ja myös JJ Lehto oli pääsääntöisesti aina tallikavereitaan edellä. Jopa Heikki Kovalainen oli tallikavereitaan nopeampi parin vuoden Lewis Hamilton -mankelia lukuun ottamatta. Eikä Kimi Räikkönenkään ole urallaan ollut kakkoskuskin roolissa ennen viimeisintä Ferrari-stinttiä.

Italian GP:ssä Monzassa jo pelkkä kisaa edeltävä ajatusleikki alleviivasi sitä, miten turhauttavassa tilanteessa tällä hetkellä ollaan suomalaisen GP-voiton metsästyksessä. Periaatteessa erittäin lähellä, koska vain kuudella autolla pystyy voittamaan, mutta silti niin kaukana.

Tiedettiin, että vaikka Räikkönen oli lauantaina ajanut loistavan aika-ajon ja valloittanut ykkösruudun, vaati voittaminen epäonnea tallikaveri Sebastian Vettelille. Peräkkäisillä sijoilla voittohaaveet olisivat haihtuneet tallimääräyksen myötä.

Ja kun Vettelin uhkarohkea syöksy kakkosmutkaan pudotti saksalaisen letkan viimeiseksi, heräsivät voittohaaveet hetkessä eloon. Ehkä sittenkin? Kisan ensimmäinen puolisko vaikutti hyvältä.

Tai niin sitä kuvitteli, ennen kuin kuvaan astui sarjan toinen suomalainen apukuski Bottas. Nastolalainen teki kuluneilla renkailla loistavaa työtä pitäen varikolta palanneen Räikkösen takanaan liki kymmenen kierrosta päästäen samalla oman pysähdyksensä tehneen tallikaverinsa suomalaisen kantaan. Sen jälkeen Hamiltonilla oli helppo työ napata kuluneemmilla renkailla sinnitelleen Räikkösen päänahka. Jo puolivarmalta näyttänyt suomalaisvoitto livahti taas nenän edestä.

Sosiaalisessa mediassa harmiteltiin ”Räikkösen epäonnea” ja ”Bottaksen epäisänmaallisuutta”, vaikka lopulta kyse on vain realismista. Ei ole epäonnea, jos voittoa tarjotaan kultalautasella, mutta vauhti ei vain yksinkertaisesti aivan riitä. Eikä ole epäisänmaallisuutta, jos tekee parhaan mahdollisen tuloksen palkanmaksajansa näkökulmasta.

Kyse on kilpaurheilusta, jossa paras voittaa ja huonommat saapuvat maaliin seuraavana. Suomalaisena F1-fanina on vain totuttava siihen, että tekosyiden etsimisen sijaan on fiksumpaa myöntää tämän sukupolven voittajien tulevan muualta.

Se turhauttaa voittamiseen tottunutta, mutta toisaalta lohtua voi hakea vaikkapa seuraavan tilastofaktan takaa: Italian GP.n myötä suomalaiskuljettajat ovat keränneet jo 15 palkintopallisijoitusta tällä kaudella. Se on enemmän kuin yhdelläkään muulla maalla ja esimerkiksi enemmän kuin entinen F1:n mahtimaa Ranska on saanut kasaan koko 2010-luvulla.

Paljon huonomminkin voisi mennä.