Hermannin koulun uusista tiloista löytyi kosteusvaurioita

11

Hermannin koulun käytössä olevasta entisestä ammattikorkeakoulusta on löytynyt kosteusvaurioita Salossa.

Sirate Group Oy:n tutkimuksissa kosteutta on mitattu Ylhäistentien rakennuksen A-osan ensimmäisen kerroksen lattiasta ja ulkoseinistä. Ongelmia on myös väestönsuojatiloissa ja entisen kirjaston tiloissa. A-osan tilat on poistettu suurelta osin koulukäytöstä jo keväällä.

Siraten mukaan vaurioiden syy on perustusten kautta nousevassa kosteudessa. Kosteus on todennäköisesti peräisin vuotavista viemäreistä rakennuksen alapohjassa.

Sirate suosittelee, että kosteusvaurioiden aiheuttaja poistetaan korjaamalla viemärit alapohjan kautta. Sen jälkeen vaurioituneet lattiapäällysteet ja seinämateriaalit tulee poistaa ja kastuneet rakenteet kuivata. Lattiat kannattaisi päällystää uudelleen esimerkiksi keraamisella laatalla.

Lue lisää lauantain Salon Seudun Sanomista

 

 

 

marco

Tämä alkaa käydä jo tragikoomiseksi. Naurattaisi, ellen olisi maksajana.

Hallin omistava yrittäjä

Meillä on toimiva rakennusvalvonta ainakin pientalojen kimpussa!

EttMääIhmettele

Nyt kyllä ihmetyttää nykyajan rakentamisen tieto ja taito.Jossain tasossa on pettänyt ja pahasti. Urakoita kilpailutetaan ja halvin valitaan. Ehkä koulua tulevaisuudessa käydäänkin ”etänä” , jokainen oman näyttöpäätteensä äärellä.

japi

Teijon koulu on yli 100-vuotias. Painovoimaisella ilmanvaihdolla kestäisi varmaan toisen mokoman jos vaan pidetään sisätilat lämpimänä,ja lähetetään kaikki muovikelmut ulkoavaruuteen.

Hölmöläiset

Nyt kyllä tarvittais sitä Rekijoen koulua!!!

Kosteuttako?

Kuka nämä mittaukset tekee?? Toivottavasti ovat takuuvarmasti puolueettomia eivätkä esim. jonkun urakoitsijan sukulaisia. Tulee vaan mieleen kun näitä nyt on niin kovin paljon ilmestynyt ihan lähiaikoina…..

Altistunut

Ei tarvinnut joka paikasta edes mitata, kun seinä kupruili siihen malliin…

Tapio Äyräväinen

Sirate Oy.

Taas

Kuka ottaa vastuun näistä? Kaupungin johto? Rakennusvalvonta? Ilmankos kaupunki on persaukinen koko ajan, kun hyväksytään sutta ja sekundaa ja tehdään pariin kertaan korjaukset.

Raimo

Joopa. Näitä selvityksiä lukiessa ei toden totta jaksa uskoa kaikkien rakennusalan ns. asiantuntijoiden osaamiseen, kun ei osata edes sääolosuhteita ottaa suunnittelussa ja tutkimuksessa huomioon. Ainoat asiantuntijat, joihin voi vähänkin luottaa, ovat LVI-suunnittelijat, heidän perusosaamiseen pitäisi kuulua ilmankosteuden hallitseminen.

Kiinteistölehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli, jossa kerrotaan vähän ilmiön taustoista. Jos osaa vähänkin ilmankosteutta laskea, niin eipä ole suuri yllätys, miksi kosteusvauriot yleensä löytyvät maantason tai maanalaisista kerroksista.

Tapio Äyräväinen

Opettajia kannattaa kuulla. Heillä on ehkä kaikkein paras tietämys Ylhäistenkadun koulusta. Ja se on erilainen, mitä luottamushenkilöille on kerrottu. Minulla on omituinen tunne, että nyt joku taho kertoo taas sitä kuuluisaa ”muunnettua totuutta”.

Keskustelin tänään erään keskustan vaikuttajan kanssa. Hän oli kanssani pitkälle samaa mieltä.

Saapas nähdä, olenko oikeassa.

Aika usein olen.