J. Karjalaisen uutuudella on elokuvatunnelmaa, iskelmällisyyttä – ja yksinäinen Markku Ford Escortissa

0

B-luokan elokuvia, Quentin Tarantinoa, David Lynchiä, Twin Peaksia ja Teuvo Tuliota. Sateisia katuja ja pimeässä hehkuvia savukkeenpäitä.
J. Karjalainen haluaa uudella Sä kuljetat mua -levyllään irtautua edellisen Sinulle, Sofia -albumin valoisista ja maanläheisistä kantritunnelmista aina levyn kantta myöten.
Uuden levyn kannessa on tummasävyinen kuva kalifornialaisen hiukkaskiihdyttimen valvontahuoneesta 1960-luvun alusta. Kuva sopi Karjalaisen mielestä saumattomasti levyn nimikappaleen teemaan.
– Musiikki kuljettaa mua. Se synnyttää kuvia, kuljettaa mut outoihin ja tuttuihin ja kummallisiin paikkoihin. Siitä syntyvät nämä kappaleet ja tämä musiikki, Karjalainen kertoo.
– Soinnut avaavat kuvan ja tietyn tunnelman, tuoksut ja tietyn paikan. Kun teen kappaletta, menen sille alueelle kävelemään.

Moderni humma

Uudella levyllä on Karjalaisen mukaan elokuvallisuuden ohella myös iskelmällisyyttä, josta esimerkiksi hän nostaa 1980-luvun diskotunnelmia tapailevan Tummansininen seuralainen -kappaleen.
Kappaleen taustalla on Karjalaisen Et ole yksin -levyltä tuttu Markku-sivupersoona, joka istuu yksin ja pettyneenä tummansinisessä Ford Escortissaan, kun tyttö on jättänyt tulematta treffeille. Jättänyt tulematta, vaikka Markku oli investoinut uusiin kuppi-istuimiin ja vanteisiin.
Karjalaisen mukaan Tummansininen seuralainen on eräänlainen nykyajan versio Juokse sinä humma -rallista, jossa mies lauloi hevoselleen.
Kun alkukuva – kuten yksinäinen mies autossa – on hahmottunut Karjalaisen päässä, kappale syntyy hänen mukaansa yleensä nopeasti.
– Alkukuvan kun keksii, sanoitus ja tarina valuvat paikalleen kuin automaattisesti. Se tarina huutaa kertomaan itsensä.

Novellikokoelmaa turha odottaa

Tarinankerronta kiehtoo Karjalaista kaikissa muodoissaan, mutta hän ei ole toistaiseksi harkinnut kokeilevansa tarinankerronnan muita formaatteja.
Karjalainen on kertonut kirjoittaneensa Et ole yksin -levyn yhteydessä tarinoita, jotka toimivat levyn kappaleiden pohjana. Kirjailija Karjalaisen esikoisnovellikokoelmaa on kuitenkin turha odottaa, ainakin toistaiseksi.
Se, että osaa kertoa tarinoita laulujen muodossa, ei Karjalaisen mukaan tarkoita sitä, että olisi valmis kirjailijaksi.
– Siinä olisi aika paljon opettelemista, Karjalainen sanoo.
– Musiikki on niin voimakas juttu, että en malta luopua siitä. Mulla on kitara koko ajan käden ulottuvilla. Tykkään tehdä lauluja ja kertoa tarinoita sillä tavalla.
Musiikin ja sanojen yhdistäminen voi Karjalaisen mukaan parhaimmillaan saavuttaa sfäärejä, jotka kaunokirjallisuudessa jäävät tavoittamatta.
– Sanojen ja melodioiden on sovittava yhteen. Kun ne sopivat, ne muuttuvat uusiksi, niiden merkitykset muuttuvat. Siitä syntyy se taika.

Oma ääni ratkaisee

Karjalainen kertoo lukevansa paljon ja kokevansa kirjallisuuden musiikin jälkeen seuraavaksi kiehtovimmaksi taidemuodoksi.
– Siinä on tekijän maailma niin vahvasti läsnä, juuri niin kuin tekijä on tarkoittanut.
Karjalaista ovat puhutelleet erityisesti amerikkalaiskirjailija Raymond Carverin ajatukset siitä, kuinka tärkeää on tekijän oma ääni. Pelkkä tekninen lahjakkuus ei riitä.
Sama pätee Karjalaisen mukaan myös musiikkiin.
– Kun kuuntelee hyviä tekijöitä, niin heti kyllä tunnistaa kenen musiikkia se on.

STT

Kuvat: