Kaupunginjohtaja Lauri Inna: Salon kouluselvitys ei ole esitys

9

Salon kaupunginjohtaja Lauri Innan mukaan viime viikolla julkaistu oppimisympäristöselvitys ei ole esitys, vaan rohkea keskustelunavaus.

 

– Selvitystä ei tuoda päättäjille periaatteella hyväksy tai hylkää. Selvitys on tehty, jotta saadaan tietoa tilanteesta – ja toki myös joitakin ehdotuksia. Erikseen katsotaan, mitä siitä tuodaan päätöksentekoon, sanoo Inna.

 

Osa asioista tulee jo ensi vuoden budjettiin, josta kaupunginjohtaja tekee oman esityksenä kahden viikon päästä.

 

Selvityksen ensimmäisen vaiheen ”joitakin ehdotuksia” ovat muun muassa, että Hermannin koulu jatkaa Ylhäistentien kiinteistössä, Uskelan koulun Kavilankadun yksikkö ja kansalaisopisto siirtyvät Torikadulle entisen Hermannin tiloihin, Perniöön rakennetaan uusi kirkonkylän koulu, Saurun koulu lopetetaan, Ollikkalan päiväkoti sijoitetaan Ollikkalan koulun tiloihin ja Märynummelle rakennetaan uudisrakennus, johon tulee päiväkoti, koulu, ruokala ja nuorisotila.

 

Lisäksi esitetään, että Halikon lukio yhdistetään Salon lukioon, minkä jälkeen osa lukion toiminnoista voidaan sijoittaa Salo IoT Campukselle. Sinilinnun ja Kärävuoren päiväkodit siirtyisivät Halikon lukion nykyiseen kiinteistöön.

 

Selvityksessä kaikki tämä tehtäisiin vuosina 2019–2022.

 

 

– Nyt kaupunkilaiset pitää saada laajasti mukaan keskusteluun, jonka pitää myös vaikuttaa aidosti päätöksentekoon, sanoo Inna.

 

Innan mielestä kehittyvän kaupungin täytyy kestää keskustelua, ja hyviä ehdotuksia tulee fiksuilta ihmisiltä muualtakin kuin kaupungin organisaatiosta.

 

Oppimisympäristöselvityksen yleisötilaisuus järjestetään tänään tiistaina Hermannin koulun auditoriossa klo 18 alkaen. Osoite on Ylhäistentie 2.

 

Halikon lukion opiskelijakunta järjestää Ylhäistentiellä ennen yleisötilaisuuden alkua mielenilmauksen koulunsa puolesta.

Marco

Jäi (taas) epäselväksi, mitä ovat siis ne keskustelut, joiden ei tarvitse vaikuttaa aidosti päätöksentekoon? Sanelupolitiikkaako?

Keijo K.

Kaupunginjohtaja Inna on mielestään rohkea ja tässä tapauksessa nopeakin keskustelun avaaja, kun järjestää keskustelutilaisuuden näinkin tärkeästä asiasta aivan muutaman tunnin varoitusajalla.

Myös tuo heitto, että muuallakin Salossa saattaa fiksuutta löytyä kuin kaupungin organisaatista, on ihailtavaa. Toivon lyhyestä valmistautumisesta huolimatta runsasta osanottoa.

Kansakoulua jonkin verran käynyt

Mistä nyt oikein tuulee – kaupunkilaiset laajasti mukaan keskusteluun, kehittyvän kaupungin täytyy kestää keskustelua, jne.

Entä jätteenpolttolaitosasia, käsiteltiinkö sitäkin juurikin saman proseduurin mukaan. Minusta siihen ei edes valtuusto päässyt mukaan vaikuttamaan, puhumattakaan kaupunkilaisista. Vain muutaman henkilön muodostama konsernijaosto pääsi siitä keskustelemaan ja vaikuttamaan asiaan.

Ehkä se olikin sitten niin mitätön asia, ettei siihen veronmaksajia tarvittukaan muuta kuin tarvittaessa maksajiksi.

Veronmaksaja

Tuo ”rohkea avaus” on surullinen esimerkki huonosta johtamisesta. Miten joku selvitys voidaan edes tehdä ilman, että kuullaan asianosaisia (rehtoreita) ja vieläpä julkaistaan asia lehdessä? Kyllä Salolla on paljon tekemistä, että ollaan joka päivä parempia!

Urpo

Oppimisympäristöselvityksenä liitteenä on kuntalaiskyselyn tulokset. Sen mukaan n. 75% vastaajista on eri mieltä siitä, että alakoulu (1-6 kl) voisi sijaita nykyistä etäämmällä. Se, että Innan mainitsema rohkeus ilmenee kuntalaiskyselyn ensimmäisen varsinaisen kysymyksen tuloksen täydellisellä sivuuttamisella, ei ole Salon kaupungin osallistamistavoitteiden mukainen tapa toimia ja edellyttää siksi toimenpiteitä. Muutenkaan selvitys ei ota kantaa siihen, miten esitetyt ratkaisut tukevat selvityksen alussa esitettyjä tavoitteita. Nyt on siis odoteltu ties miten pitkään selvitystä ja saatu ainoastaan keskittämiseen tukeutuva leikkauslistan osa 1, kun kokonaisuuksien käsittelyä on useissa yhteyksissä pidetty perusteena lykätä asioiden käsittelyä. Termeillä kikkailu, kuten yksiköiden lakkauttamisen sijaan yhdistämisestä puhuminen vain pahentaa tilannetta. Surullisen… Lue lisää »

Muurlalainen

Perustetaan tätä asiaa hoitamaan Oy niin silloin ei tarvitse turhia kysellä. Hoidetaan hiljaisuudessa kuten jätteenpolttolaitoksen yli sadan miljoonan investointi.

Jotenkin sama toistuu Salo Iot Park Oy:n suhteen. Suuremmin ei ole kerrottu Parkin viime vuoden tappiosta, -1 762 917,98 euroa. Noilla summilla olisi ehostettu koulujakin vaikka millaisiksi parkeiksi.

Kouluja tarvitaan, ja jonkun pitäisi nyt kysellä myös, mikä on oppilaille parasta, eikä mennä hieman eteenpäin oppilaiden etuja muistaen.

#SaloStrikesBack

Salon IoT Campuksen ja lukion välimatkaa on 4 km, johon pitää varata kävellen noin tunti aikaa. Lukiolaisten koulupäivät ovat jo entuudestaan pitkiä, saati että niitä keinotekoisesti pidennettäisiin hajasijoittamalla lukio vaikeiden kulkuyhteyksien päässä oleviin kohteisiin. IoT campus sijaitsee keskellä teollisuusaluetta, jonne ei ole julkisia kulkuyhteyksiä, eikä vanhempia voi velvoittaa maksamaan lasten koulumatkoista koulupäivän sisäisissä siirtymissä. Lisäksi on vaikea ymmärtää mikä IoT Campuksessa olisi niin inspiroivaa, että sen käyttöönotto lukiona olisi perusteltua. Campuksella on muutamia start-upeja sekä sinne sijoittuneita salolaisia yrityksiä, jotka työskentelevät omissa suljetuissa tiloissaan eikä niihin ole ulkopuolisilla asiaa. Työntekijöitä näkyy käytävillä heidän saapuessa ja lähtiessä töistä sekä käydessä lounaalla.… Lue lisää »

Marco

Yritetään peitellä karmeaa virheinvestointia IoT Campukseen.

Pekka

Halikon lukio on rakennettu kouluksi, ja se on hyvin suunniteltu. Entinen Nokia on rakennettu teollisuuslaitokseksi, ja sen huomaavat kaikki nyt siellä opiskelevat sairaanhoitajat ja opettajat