Euroja jonoon

0

ANTERO LEPPÄNEN. Italialla, joka on asukasluvulla ja taloudella mitattuna yksi suurista EU-maista, on julkista velkaa noin 2 300 miljardia euroa. Tuon summan hahmottaminen on meille taviksille aivan mahdoton savotta. Emme nimittäin pysty konkretisoimaan itsellemme, mitä kaikkea sillä voisi kaupasta ostaa.
Satuin hiljakkoin lukemaan artikkelin, joka tarjosi edes pikkiriikkisen perspektiiviä: rahoja ei pantu pussiin vaan pinoon. Kun sata sadan euron seteliä laitetaan nippuun, nivaskan paksuus on sentti. Metrin mittaisen arvo on siten miljoona ja kilometrin korkuisen miljardi euroa.
Italian velkamäärä on siis kaiken kaikkiaan 2 300 pilaria, jotka kaikki nousevat kilometrin verran irti alustastaan. Koska noin korkeat pinot ovat huteria, onkin järkevämpää kallistaa ne vaakasuoriksi jonoiksi maan pinnalle. Niistä saadaan arvopaperinen kaksoisraide Hangosta Utsjoelle.

Auttavatko nuo havainnollistamiset matti meikäläisiä sittenkään ymmärtämään rahamäärän suuruutta? Väitetään, että hahmottaminen vaikeutuu jo silloin, kun aletaan puhua omia vuosituloja suuremmista rahoista. Ja mikä vaikutus on sillä, että sadan euron arvoisen setelin näkeminen on harvinaista herkkua? Otothan suoltavat pelkästään kaksi- ja viisikymppisiä?
Kun velkamäärä on suuri, matalatkin korot aiheuttavat valtavia menoja. Italian korkomenot vuodessa ovat noin 65 miljardia, mikä on noin kymmenen miljardia enemmän kuin Suomen valtion budjetti tälle vuodelle. Italian velka on 131 prosenttia suhteutettuna bruttokansantuotteeseen, vaikka se ei millään EU-jäsenmaalla saisi ylittää 60 prosenttia.
Tämä on yhtä vaikeasti ymmärrettävissä kuin maan 2 300 miljardin suuruinen velkataakkakin. Usot sie, jot myö voijaa viel olla maksumiehii, saattaisi kysyä tämän päivän Rokan Antti (sit.).
Suomen julkinen velka ylitti tuon 60 prosentin sietorajan vuonna 2015. Silloin hallitus, Etla, Eva ja kaikki taustakuorot aloittivat synkkien virsien veisaamisen. Pahimpina uhkakuvina mainittiin Suomen luottoluokituksen romahtaminen sekä maamme joutuminen koirakouluun eli EU:n manuaaliohjaukseen.
Tänä vuonna Suomi on tehnyt paluun mallioppilaaksi. Velkamäärämme on jälleen sallituissa rajoissa samoin kuin julkisyhteisöjen alijäämämme.
Eikä luottoluokituksemme koskaan romahtanutkaan. Nyt odotellaan jo pääsyä takaisin parhaaseen AAA-luokkaan. Makuasiana on pidettävä sitä, kuinka paljon miellyttävämpää kotimainen manipulaatio-ohjaus on verrattuna potentiaaliseen eli mahdolliseen EU:n manuaaliohjaukseen. Jälkimmäisestä meillä ei onneksi ole minkäänlaista kokemusta.

Italiasta ensin Suomeen ja sitten vielä Saloon. Kaupungin budjetti tälle vuodelle on noin 380 miljoonaa. Sadan euron nipuista syntyisi letka, joka kiertäisi urheilupuiston juoksuradan lähtöpaikalta alkaen lähes ympäri eli kalkkiviivoille asti.
Vuonna 2015 Salon kaupungilla oli velkaa 111 miljoonaa. Urheiluvertauksella kuvaten satasen nippuja oli miesten lyhyiden aitojen eli koko etusuoran verran.
Velka on nyt vähentynyt 83 miljoonaan, joten tänään nippuja riittää vain sille aitamatkalle, jota naiset juoksivat vuoden 1968 olympialaisiin asti.

Kirjoittaja on salolainen entinen kunnallispoliitikko.

Jätä kommentti