Muistisairaan kanssa voi jutella

0

LIISA WRIGHT. Eri muistisairauksia on diagnosoitu Suomessa nyt jo 200 000 henkilöllä, ja niiden määrä on kasvussa.
Dementoituneet ovat jatkuvasti kasvava ryhmä, jonka kanssa kommunikoiminen vaatii myös läheisiltä uuteen rankkaan tilanteeseen mukautumista ja ymmärrystä siitä.

Erityisesti meitä vanhempia ihmisiä muistisairaudet koskettavat monella tapaa. Mitä ilmeisemmin jokaisen lähipiirissä on joku dementoitunut.
Pelkäämme omaa ja läheisten sairastumista. Turhaudumme, kun emme osanneetkaan toimia parhaalla mahdollisella tavalla uudessa tilanteessa. Huolta, surua ja ahdistusta tulee itsellekin, kun näkee sairastuneen pelon ja rauhattomuuden.
Yksi murhe on epätietoisuus, kuinka sairastuneen tuttavat kohtelevat häntä. Tulevatko juttelemaan kuten ennen tai aiheuttavatko hänelle ikävän tunteen naureskelemalla ja huomauttelemalla hänen muistamattomuudestaan? Se voi saada sairastuneen eristäytymään, mikä huonontaa hänen tilaansa entisestään.
On hankala tietää parasta suhtautumistapaa, kun alkaa epäillä toisen sairastuneen. Pitäisikö ylipäätään puhua huomioistaan suoraan tälle henkilölle tai hänen läheisilleen? Ja jos teen sen, mikä olisi oikea tapa?
Ketään ei tule loukata, ei myöskään kenenkään itsemääräämisoikeutta. Menetänkö ystävän luottamuksen, jos rohkenen kertoa epäilyksistäni? Diagnoosin ja lääkityksen saaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa sairautta on kuitenkin elintärkeää.

Kun on tajunnut ja hyväksynyt sairauden aiheuttamat muutokset ystävän tai omaisen henkisissä kyvyissä, ei kommunikointi hänen kanssaan olekaan niin rasittavaa tai hankalaa. Myöhemmässä vaiheessa tosin juttelukin jää hyvin vähäiseksi; siksi siitä pitää nauttia nyt.
Joku hermostuu, kun muistisairas kysyy samaa asiaa kerran toisensa jälkeen. Ei ole suuri vaiva vastata kysymykseen, vaikka kuinka monta kertaa. On vain ilahduttavaa, että hän muistaa kyseisen asian, kysyy siitä ja on kiinnostunut.
Olen yleensä liian kärsimätön, mutta muistisairaan kanssa jutellessani en väsy enkä turhaannu. En harmistu hänen toistuvista tarinoistaan, sillä hän on sairastunut eikä enää muista kaikkea aiemmin puhumaansa. Ja kerronhan itsekin samaa juttua useampaan otteeseen, samoin kuin nuoremmatkin.

Muualla asuvasta dementoituvasta huolehtiessa yksi murhe on, ettei voi koskaan tietää, pitääkö hänen kertomansa todella paikkansa. Söikö hän juuri äsken, kuten kertoo, vai viimeksi eilen tai kolme päivää sitten kunnon aterian. Hänen muistiinsa ei tällaisissa asioissa voi luottaa.
Kun sairaus ei ole vielä edennyt kovin pitkälle, saa usein yllättyä, miten hyvin hän muistaa monet asiat. Toisaalta moni seikka on täysin pois pyyhitty hänen mielestään. Jotkut asiat hän muistaa osittain ja voi lisätä kertomaansa jonkin eri tapauksen yksityiskohdan.
Sosiaaliset tapaamiset, vaikka kahvihetket ystävien kanssa, ovat elinehto ja suuri ilo sairastuneelle ja hänen läheisilleen. Ne ovat hyvää kuntoutusta, eivätkä vaadi mitään erikoisjärjestelyjä. Ystävien tuki ja kunnioittava käytös ovat korvaamattoman tärkeitä.

Kirjoittaja on halikkolainen aikuiskouluttaja.

Jätä kommentti