Muuttoautot kohti Turkua

6
Muuttoliike syö Salon asukaslukua. Väkeä muuttaa Salosta eniten Turkuun.

Yhä useamman muuttoauton nokka suuntaa Salosta kohti Turkua. Tilastokeskuksen kokoamien muuttotilastojen mukaan Salosta muutetaan enimmäkseen juuri maakunnan keskukseen. Pääkaupunkiseudulle muuttovirta on selvästi hiljaisempaa.
Salon kannalta huolestuttavaa on, että muuttoliike on ollut jo vuosia tappiollinen. Joka vuosi Salon väkiluku pienenee sadoilla poismuuton seurauksena.

Salosta Turkuun muutti viime vuonna 522 ihmistä. Vastaavasti Turusta Saloon muutti 295 henkilöä, eli Salo menetti Turulle yhteensä yli 200 asukasta.
Muuttotilastot osoittavat, että salolaiset eivät muuta työn perässä pääkaupunkiseudulle. Helsinkiin muutti viime vuonna 229 salolaista, kun taas toisinpäin Helsingistä Saloon muutti 214 ihmistä.
Kun mukaan lasketaan koko pääkaupunkiseutu, Salon muuttotappio oli viime vuonna 90 asukasta.
Muuttoliikkeen päävirrat ovat olleet samanlaisia myös edeltävinä vuosina. Turkuun on menetetty yli 200 asukasta vuodesta 2012 lähtien.

Turun vetovoimaa ovat lisänneet viime vuosien vahva kasvu ja hyvä työpaikkatarjonta. Pääkaupunkiseudullakin töitä on, mutta kalliit asunnot todennäköisesti vähentävät muuttohalukkuutta.
Tilastot osoittavat todeksi arviot muuttoliikkeen vaikutuksista Salon ikärakenteeseen. Tilastojen mukaan Salosta muuttavat pois etenkin nuoret, ja tänne taas muuttavat ovat enimmäkseen yli 55-vuotiaita.

Salon väkiluku oli korkeimmillaan vuonna 2011, jolloin asukkaita oli yli 55 000. Viime vuoden lopussa väkiluku oli pudonnut alle 53 000 asukkaan. Lasku uhkaa jatkua, sillä kuluvan vuoden aikana väkiluku on ennakkotietojen mukaan vähentynyt yli 500 asukkaalla.
Muuttotappiokierteen katkaisu vaatii paljon töitä. Ratkaisevaa on uusien työpaikkojen saaminen, koska muuttopäätökset tehdään enimmäkseen juuri toimeentulomahdollisuuksien perusteella.
Salossa tärkeä hanke on tunnin juna, joka tuo kaupunkiin uusia kasvun mahdollisuuksia sekä toisaalta auttaa salolaisten työssäkäyntiä muualla.

6
Jätä kommentti

5 Comment threads
1 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
6 Comment authors
Martti S.

”Joka päivä pienempi Salo” taisi olla kaupungin uusi slogan tai jotain sinne päin tai muiden viime päivien uutisten mukaan ” joka päivä huonompi Salo”. Ei tämä kehityskulku kovin hyvältä vaikuta.

Lukijan kommentti

No mutta, sehän on hyvä, että työn perässä muutetaan Saloon ja työttömyyden perässä Turkuun, mikä näkyy ehkä Turun luvuissakin.

Kokka kohti Turkua kiireen vilkkaa

Osa muuttaa mm Turkuun työn perässä, osa pakoon Salon ilmapiiriä, joka haisee sekä mentaalisesti että aivan konkreettisestikin laajoilla alueilla kaupungin keskusta liepeillä kenenkään hajuun puuttumatta.

Olisiko siinäkin kärkihankkeelle sijaa, ettei pelkkää digiloikkaa ja hyperlooppia?

Jerppu

Kyllä minustakin Korvenmäen hajuhaitat ovat yksi suurimmista viihtyvyyttä haittaavista tekijöistä Salossa. Samaa on tulossa lisää jätteenpolttolaitoksen myötä. Muita haittoja ovat ränsistyneet rakennukset keskustassa, eritoten rautatieaseman liepeillä, surkeassa kunnossa oleva ja puutteellinen kevyen liikenteen reitistö, melusaaste jota aiheuttavat erityisesti mopot ja asuinalueiden päällä tuntikausia pörisevät moottorivarjoliitäjät, naapurustoa piinaavat nuorisorikolliset jotka eivät kunnioita lakia tai mitään muutakaan sekä ainakin kaupungin tiukan byrokraattiset otteet mm. rakennus- ja muissa lupa-asioissa. Positiivisia viihtyvyystekijöitä ovat ainakin luonto, kaupungin sopiva koko (kaikki tärkeät palvelut saatavilla, muttei koskaan ruuhkaa missään), maaseutumaisen ympäristön tarjoamat harrastusmahdollisuudet (erityisesti hevosharrastukset). Moottoritien valmistumisen myötä liikenneyhteydet jo paranivat huomattavasti, mutta rautatien ollessa mikä se… Lue lisää »

Kannattaisi vähän miettiä

Onko mikään ihme. Nuoria ja lapsiperheitä ei Salo houkuta, ja siihen on monta syytä.

Opiskelupaikkoja ei ole, ei ainakaan mitään houkuttelevaa koulutusta. Synnäriä ei ole. Koulu- ja päiväkotiverkkoa aiotaan supistaa. Reuna-alueilta palvelut lakkautetaan, vaikka tontteja ja vapaita asuntoja tai taloja olisikin.

Päättäjät voisivat vähän miettiä, että onko heidän toimet sellaisia, jotka houkuttavat tänne jäämään tai tulemaan uusia asukkaita.

Kohta täällä on vaan eläkeläiset ja pakosta, kun omasta talosta ei saa kunnollista hintaa.

Urpo

Turun Sanomat uutisoi maanantaina, että Naantali houkuttelee väkeä satsaamalla kouluihinsa.

Salo toteuttaa strategiaansa laatimalla oppimisympäristöselvityksen nimellä kulkevan koulujen leikkauslistan.

Aika tavalla on eroa suhtautumistavassa asioihin.