Ripaus narsistia ja mulkkua, kiitos

2
Valtteri Bottas ei saanut Mercedestään toivottuun vauhtiin kauden mittaan. (kuva: Lehtikuva/AFP/Giuseppe Carace)

Kimi Räikkösen hyytyminen Ferrari-uran päätöksessä Abu Dhabin GP:n kuudennella kierroksella pääsuoralle ja Valtteri Bottaksen hiipuminen neljättä kertaa peräkkäin kilpailun viidenneksi jättivät ensi vuodeksi suomalaisittain isoja kysymysmerkkejä.

Räikkösen kaksivuotinen joutsenlaulu Sauberin ratissa starttaa maaliskuussa, ja vaikka talli äityikin parantamaan suoritustasoaan rutkasti menneen kauden aikana, on Räikkösenkin tyydyttävä realistisesti kamppailemaan ainakin tulevalla kaudella kisasijoituksista välillä 7–15. Niin paljon kolme kärkitallia ovat keskikastia edellä ja toisaalta niin vähän muutoksia lajin sääntöihin on ainakaan vielä ensi kaudeksi luvassa.

Räikköselle esimerkiksi 50 pisteen rajapyykin rikkominen ensi kaudella olisi loistava suoritus, ja lähemmäs sataan pisteeseen yltäminen muutaman top 5 -sijoituksen kera jo todellinen megapaukku.

Jos on Räikkösen helppo lähteä keskikastiin kiusaamaan kolmea suurta, on Bottaksen tilanne omalla tavallaan suorastaan karmiva. Mercedes-pomo Toto Wolff ehti kesän Saksan GP:n yhteydessä ristimään puolihuolimattomasti nastolalaisen Hamiltonin ”loistavaksi siipimieheksi”. Lempinimi jäi nopeasti elämään, eikä syksyn aikana taantunut suoritustaso ainakaan helpottanut lempinimestä eroon pääsemisessä.

Kun Wolff vielä palkkasi lahjakkaan ja hyvää työtä Force Indialla tehneen Esteban Oconin Merceksen testikuljettajaksi ja vakuutti ranskalaisen palaavan kisakuljettajaksi kaudeksi 2020, on Bottaksella enemmän kuin hankala työ pitää paikkaansa sarjan ykköstallissa vuotta pidempään.

Bottaksen jatkopesti vaatii käytännössä sitä, että hänen on voitettava Hamilton myös kisatilanteessa vähintään muutaman kerran tulevan kauden ensimmäisen puolikkaan aikana. Sekä lisäksi osoitettava aidosti, että hänestä on ajamaan Mercedeksellä maailmanmestariksi sen jälkeen, kun britti jonain päivänä ripustaa ajohanskat naulaan.

Se taas vaatii sen, ettei Mersu istu Hamiltonin hanskaan niin täydellisesti kuin tämän vuoden auto. Ja se taas edellyttää sitä, että mukavan siipimiehen maineen saanut Bottas on tulistunut syksyn aikana niin paljon, että on osannut vaatia muutoksia ja ennen kaikkea kompromisseja ensi vuoden auton suunnittelussa.

Hamilton kiitteli autoaan Abu Dhabin aika-ajojen jälkeen uransa parhaaksi. Ei tarvitse olla kummoinen tulkitsija, että tuosta lausahduksesta pystyy päättelemään suunnitteluosaston rakentaneen auton rungon ensimmäistä kertaa täysin Hamiltonin toiveiden mukaisesti.

Jos aiemmat hybridi-ajan Mersut olivat enemmän tai vähemmän kompromisseja Nico Rosbergin ja Hamiltonin tarpeiden välimaastosta, tyytyi mukava siipimies viime syksynä suunnittelupöydän vieressä nyökyttelemään Hamiltonin toiveille ja seuraukset nähtiin kahden viikon välein tämän kauden MM-sarjassa.

Jokaisessa F1-mestarissa pitää olla myös ripaus narsistia ja mulkkua. Toivottavasti Wolffin kesäkuinen lausahdus raapi viimein myös Bottaksesta esiin nämä ominaisuudet.

2
Jätä kommentti

2 Comment threads
0 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
2 Comment authors
ottas

Ei oo toivoa.

M H

No jospa talli antaisi Valtterin ajaa kilpaa eikä määräisi siipiveikoksi, olisi asia ihan toinen. Koko laji kärsii tallimääräyksistä.