Salohallin 20-vuotissynttäreitä juhlitaan lauantaina koko perheen liikuntatapahtumalla

0
Monien mielestä edelleen Suomen paras palloiluhalli Salohalli näytti elokuussa 1998 tältä, kun avajaisiin oli vielä kaksi kuukautta.

Syksyllä 20 vuotta täyttäneen Salohallin kunniaksi järjestetään lauantaina koko perheen liikuntatapahtuma. Avointen ovien tapahtumassa pääsee kokeilemaan lukuisia eri urheilulajeja salolaisseurojen opastamana, kuten laserammuntaa, lentopalloa, koripalloa, pöytätennistä, salibandya ja yleisurheilua.

Myös hallin kuntosali ja keilahalli ovat tapahtuman aikana auki.

Lisäksi Salohallin pitkäaikainen vahtimestari ja aikoinaan hallin suunnittelussa mukana ollut Ari Nuppola kertoo hallin syntyhistoriasta.

Salohallin 20-vuotistapahtuma lauantaina kello 13–15.

Jätä kommentti