24 tuntia ja 60 kilometriä junnujen hyväksi – Tomi Pajun ja Vesa Kujanpään idea toi Vuoden Veli -tittelin

0
Vesa Kujanpään ja Tomi Pajun tempausvaatetus vuonna 2016. SSS-arkisto/Toni Flink.

Uskelan Rotaryklubi on palkinnut Vuoden Veljinä Tomi Pajun ja Vesa Kujanpään. Klubi valitsee vuosittain Vuoden Siskon tai Veljen, joka on tehnyt ansiokasta työtä lasten ja nuorten hyväksi.

Tällä kertaa valinnan teki klubin varapresidentti Jari Laakkio.

– Satun olemaan kiinnostunut golfista, ja siksi valintani kohdistui golfiin. Valitsin palkinnon saajiksi kaksi henkilöä, jotka ovat heittäytyneet sekä fyysisesti että henkisesti. Tuloksena on, että satoja nuoria saadaan vuosittain kokeilemaan golfia, joka mielletään elitistiseksi lajiksi, Laakkio kuvailee.

Tomi Paju ja Vesa Kujanpää ovat jo vuodesta 2014 järjestäneet Salossa joka kesä 24h junnugolfille -tempauksen, jossa he ovat golfanneet 24 tunnin ajan ja keränneet rahaa junnugolfin hyväksi. Yhtenä vuotena Pajun pelikaverina oli Mikko Tuominen, mutta muulloin liikkeellä on ollut sama kaksikko apujoukkoineen.

Ensi kesänä he aikovat jälleen tempaista. 24 tunnin aikana Paju ja Kujanpää pelaavat seitsemän kierrosta ja kävelevät noin 60 kilometriä.

– Vaikka suoritus on raskas, meillä on oikeasti tapahtumassa kivaa, Paju vakuuttaa.

24h junnugolfille -tapahtuma on valtakunnallinen, oman seuran junioreiden hyväksi tehtävä golftempaus. Se sai alkunsa vuonna 2013 Vammalassa, kun Kimmo Sirainen ja Tero Kokkonen päättivät pelata 24 tunnin aikana mahdollisimman monta kierrosta ja myydä parit ja sitä paremmat tulokset seuran junioritoiminnan tukijoille.

Vuonna 2014 Golfliitto jalkautti projektin kaikille halukkaille seuroille.

– Se tuntui minun mielestäni heti erittäin hyvältä ajatukselta ja ajattelin, että Salo Golf on ehdottomasti mukana. Kun kerroin asiasta Vesa Kujanpäälle, hän mietti asiaa varmaan kaksi ja puoli sekuntia ennen kuin sanoi, että lähtee mukaan, Salon Golfkeskuksen toimitusjohtaja Paju kertoo.

Ennen tempauksen alkamista seura tai pelaajat keräävät lahjoituksia junioritoimintaa varten. Salossa tempaus on tuottanut vuosittain 5 000–8 000 euroa, joka menee lyhentämättömänä golfharrastuksen tutuksi tekemiseen salolaisille nuorille. Tavoitteena on, että kalliina pidetyn harrastuksen aloittaminen olisi mahdollista mahdollisimman monelle.

– Päätimme heti, että varoja ei käytetä kilpailutoimintaan, vaan todella matalan kynnyksen toimintaan, Paju sanoo.

Kerätyillä varoilla on hankittu salolaisiin kouluihin aloittelijan golfvälineitä ja järjestetty golfkerhoja. Kerhoja on ollut vuosittain 5–10 koulussa, joissa jokaisessa toimintaan on osallistunut 8–20 lasta. Ohjaajat ovat koulujen opettajia, joiden palkkio maksetaan projektin varoista. Lisäksi varoilla on rahoitettu 8–12-vuotiaille tarkoitettuja Golfikas-liikuntaleirejä.

– Parhaimpina vuosina toimintaan on osallistunut jo ennen juhannusta lähes 1 000 lasta, Paju kertoo.

Golfkerhossa voi suorittaa ”golfin ajokortin” eli green cardin, jonka jälkeen kerholainen saa vuoden ilmaisen jäsenyyden Salo Golfissa ja voi pelata vuoden ajan maksutta.

– Tavoitteena on, että lapset saisivat harrastuksen itselleen, Paju tiivistää.

 

Tomi Paju ja Vesa Kujanpää saivat tunnustuksen lasten golfharrastuksen eteen tekemästään työstä. Palkintoa vastaanottamassa Salon Seurahuoneella oli torstaina Tomi Paju. Kujanpää ei päässyt mukaan, koska oli kouluttamassa palomiehiä Kuopiossa. Hän lähetti tilaisuuteen videotervehdyksen. Kuva: SSS/Minna Määttänen.