Vilpas kiri MuKin 21-0-alkujohdon kiinni alle kahdeksassa minuutissa – seuraava vastustaja cupissa on FoKoPo

0
Brandon Taylor (vas.), Juho Nenonen ja Aatu Kivimäki pelasivat tavallisesta liiga-arjesta hieman poikenneen pelin Munkkiniemessä. (kuva viime tiistain liigaottelusta Karhubasketia vastaan)

Salon Vilpas kävi hakemassa paikan ”voittajien puolelle” koripallon miesten Suomen Cupissa. Korisliigaa johtava salolaisjoukkue näytti Munkkiniemen Yhteiskoulussa liigavauhtia voittamalla paikallisen Kisapojat pistein 120-80 (53-37).

I divisioona B:tä tahkoavan MuKin pelaajat pääsivät cupin sääntöjen mukaisesti heittämään yhteensä kymmenen kolmen pisteen heittoa ennen ottelun alkua. Pelaajat onnistuivat seitsemässä yrityksessä, joten MuKi pääsi otteluun 21 pisteen johtoasemassa. Pelin alettua kotijoukkueen pelaaja otti kolmessa sekunnissa virheen, ja MuKi vaihtoi kaksi pelaajaa välittömästi.

Vilpas kiri kuitenkin kyseisen eron kiinni alle kahdeksassa peliminuutissa ja johti jo viidellä pisteellä ensimmäisen neljänneksen päättyessä. Tämä kaikki siitä huolimatta, että Mikko Koivisto, Teemu Rannikko ja Jamie Skeen jättivät ottelun väliin.

Vilpas kohtaa seuraavaksi Forssan Koripojat, joka pelaa I divisioona A:ssa. Ottelun kotijoukkue arvotaan, ja kyseisen pelin voittaja etenee puolivälieriin.

Vilppaan pisteet: Aatu Kivimäki 10, Riku Laine 17, Remond Brown 15, Brandon Taylor 28, Diante Baldwin 8, Henri Kantonen 16, Miikka Luosmaa 14, Juho Nenonen 12.

Lue lisää perjantain lehdestä

 

Jätä kommentti