Itsenäisyys on vapautta

1
Suomi juhlii itsenäisyyttä vakaissa olosuhteissa.

Tänään juhliva Suomi voi hyvällä syyllä onnitella itseään. Mitataanpa melkein millä tahansa mittarilla, Suomi näyttää esimerkkiä muille maille.
Suomi löytyy kärkisijoilta, kun mitataan vaikkapa kansalaisten onnellisuutta, korruption vähäisyyttä tai lehdistön vapautta. Notkahduksia toki on, mutta vakavista ongelmista ei voi puhua, jos ykkössija vaihtuu joskus kolmanneksi.

Tilastojen ja vertailujen mukaan Suomi voi hyvin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki suomalaiset voisivat hyvin. Eriarvoistuminen on lisääntynyt myös Suomessa. Lisäksi yhteiskunnan mahdollisuudet pitää huolta kaikkein heikoimmista ovat vaarassa heikentyä.
Väestönkehitys maalaa synkkiä pilviä Suomen tulevaisuuden ylle. Väkiluvun arvioidaan kääntyvän laskuun vuoden 2035 jälkeen. Samalla väestö harmaantuu, syntyvyys vähenee ja työssäkäyvien osuus pienenee.
Nämä muutokset tarkoittavat entistä vähemmän verotuloja ja entistä enemmän kustannuksia ikääntyvän väestön hoidossa.
Hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen säilyttäminen edellyttää työllisyysasteen nostamista. Nykyisen hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta on vasta alku. Tarvitaan myös lisää työperäistä maahanmuuttoa, yrittäjyyttä, innovaatioita ja koulutusta.

Suomessa on totuttu sopimaan asiat keskustelemalla ja demokratian pelisääntöjä kunnioittamalla. Näin toimitaan edelleen, mutta ilmapiiri on kiristynyt.
Kielenkäyttö on koventunut, ja suoranainen vihapuhe yleistynyt muun maailman ja somen esimerkkien mukaisesti. Luottamus rakoilee, kun eri kanavista syötetään vaihtoehtoisia totuuksia.

Maailma ympärillä kuohuu. Sotia käydään Euroopan rajoilla, ja Britannia tuskailee EU:sta irtautumisen kanssa. Brexitin ehkä ainoa hyvä seuraus on, että monille EU-kriitikolle jäsenyyden hyödyt avautuvat vasta nyt.
Itsenäisyys tarkoittaa vapautta ja vastuuta. Vapautta päättää omista asioista ja vastuuta pitää huolta heikoimmista.
Pienelle maalle erityisen tärkeää on EU-jäsenyys, joka vahvistaa itsenäisyyttä ja antaa mahdollisuuden vaikuttaa koko Euroopan vakauteen ja arvovalintoihin.

1
Jätä kommentti

1 Comment threads
0 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
1 Comment authors
Urpo

EU:n itsenäisyyttä vahvistava vaikutus on kyllä erikoinen tulkinta aiheesta. Jäsenyyden edut tulevat, jos niitä on, ihan jostain muusta kuin itsenäisyyden vahvistumisesta.