Joulun Top Ten: Jouluaattona syntyneet suomalaiset olympiaurheilijat

0
Timo Jutilan maajoukkuepaita nostettiin Tampereen Hakametsän jäähallin kattoon 13. joulukuuta. (kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa)

1) Timo Jutila, syntyi 24.12.1963
Ei ehkä tämän listan paras urheilija, mutta pakkohan sijoituksen on olla ensimmäinen. Ainoa Suomen kaksinkertainen jääkiekon aikuisten maailmanmestari, mikä lienee joukkueiden ansiota.

2) Ville Pörhölä, 24.12.1897
Voitti kuulantyönnössä olympiakultaa 1920. Selkävaivat pakottivat lajin vaihtoon, mutta tulosta alkoi tulla uudellakin uralla. Moukarinheittorinkiin siirtynyt mies saavutti moukarinheitossa olympiahopean 1932 ja EM-kullan 1934. Kuoli 1964.

3) Hilkka Riihivuori (s. Kuntola), 24.12.1952
Maastohiihdossa kaksi henkilökohtaista olympiahopeaa, kaksi viestin olympiahopeaa. MM-kulta viestistä, kaksi henkilökohtaista MM-hopeaa, kolme henkilökohtaista MM-pronssia.

4) Väinö Sipilä, 24.12.1897
Neljäs – kolmanneksi paras suomalainen – miesten 10 000 metrin juoksussa Pariisissa 1924. Edelle ehtivät Ville Ritola ja Eero Berg sekä Ruotsin suomalaissyntyinen Edvin Wide. Kuoli 1987.

5) Väinö Huhtala, 24.12.1935
Toinen neljännen sijan Väinö, joka sai joko tavallista enemmän tai vähemmän lahjoja syntymäpäivänään. Vain 165 senttimetriä pitkä Huhtala saavutti viestihiihdon olympiakullan 1960 ja -hopean 1964. Jälkimmäisissä Innsbruckin kisoissa pronssimitali jäi 15 kilometrin matkalla hieman yli kolmen sekunnin päähän. Kuoli 2016.

6) Ville Tiisanoja, 24.12.1975
Peräti kolme kertaa kahdeksas miesten MM-kisojen kuulantyönnössä. Paras EM-kisojen sijoitus kuudes. Voitti kolme Suomen mestaruutta, joista viimeinen vietiin dopingrikkomuksen vuoksi. Ei palannut kilpakentille kilpailukieltonsa jälkeen.

7) Esko Rekomaa, 24.12.1932
Karjalan kannaksella Vuokselassa syntynyt pelaaja pääsi 19-vuotiaana mukaan kotikisoihin Helsinkiin 1952. Myöhemmin valmentajana kaksi Suomen mestaruutta. Suomen Jääkiekkoleijona numero 38. Kuoli 1985.

8) Satu Kiipeli, 24.12.1980
Tältä listalta lähimpänä aktiiviurheilijan statusta. Pelasi viime kaudella Oulun Kärppien akatemiajoukkueessa jääkiekon naisten Mestistä ja Suomi-sarjaa. Olympiaedustus 2006, useampia MM-kisaedustuksia. Epäonninen sikäli, että Suomi ei saavuttanut juuri näistä kisoista ainuttakaan (pronssi)mitalia.

9) Aatami Tanttu, 24.12.1887
Kilpaili kreikkalais-roomalaisen painin kevyessä sarjassa Tukholmassa 1912. Maakiintiöitä ei vielä tuolloin tunnettu: samassa sarjassa kisasi kahdeksan muutakin suomalaista. Kuoli 1939.

10) Bengt Ahlström, 24.12.1924
Edusti Suomea Stig Winterin kanssa Helsingissä 1952 perämiehettömässä kaksikkosoudussa. Sijoitus jäi viimeiseksi, mutta olympiaedustus on aina olympiaedustus. Kuoli 2001.

Lähde: www.sports-reference.com.

Salkkarin urheilutoimitus listaa joka viikko kymmenen parasta oleellisissa ja varsinkin epäoleellisissa kategorioissa.

Tiistain Top Ten 8: Koripallon miesten pääsarjahistorian yleisimmät sukunimet

Tiistain Top Ten 7: Salon hiljaiset urheilulajit

Tiistain Top Ten 6: Kansanedustajana toimineet suomalaisurheilijat

Tiistain Top Ten 5: Kokonimikaimat

Tiistain Top Ten 4: Suomen parhaat jääkiekkomaalivahdit

Tiistain Top Ten 3: Vanhimmat suomalaiset olympiavoittajat

Tiistain Top Ten 2: Suurimmat suomalaiskunnat, joissa ei ole koskaan pelattu jalkapallon miesten pääsarjaa

Tiistain Top Ten 1: Suomalaisurheilijat, joiden sukunimi on myös miehen etunimi