Tahtoisin nimeni suomalaisen rockin historiaan, lauloi raisiolaisen SIGin solisti Matti Inkinen bändin viidennellä albumilla Unelmia vuonna 1984.

Inkisen nimi oli jo tuolloin suomalaisen rockin ja popin historiassa, sillä hänen luotsaamansa SIG kuului 1980-luvun suosituimpiin yhtyeisiin. Se ei ikinä ollut maan ykkösbändi eikä myynyt koskaan ihan kultalevyn vertaa, mutta teki monia hittejä, jotka elävät edelleen.

Nyt bändin historia on viimein dokumentoitu kirjaksi. Sen on tehnyt turkulainen musiikkitoimittaja ja SIG-fani Aku-Tuomas Mattila, jonka kirja SIG – Portaat purppurasumuun käy seikkaperäisesti läpi yhtyeen vaiheet perustamisesta kultakauteen, lopettamiseen ja uusiin kokoonpanoihin, jotka eivät koskaan saavuttaneet läheskään samanlaista jalansijaa kuin alkuperäinen. Kirjan on kustantanut Sammakko.

Matti Inkisen johtama uuden ajan SIG esiintyi Salon iltatorilla kesäkuussa 2008. Rumpujen taakse oli palannut yhtyeen kultakauden rumpali Jukka ”Merci” Merisaari. Kuvat: SSS/Minna Filppu

Lue lisää SIGin tarinasta Salkkarin kulttuurisivuilta 2.12.2018

Jätä kommentti