Rattijuoppoja kiinni Salossa

0

Poliisi yhytti keskiviikkona aamuyöllä rattijuopon ajamasta Salossa Asemakadulla. Kuljettajaa etsittiin hätäkeskuksesta tulleen ilmoituksen perusteella.

Rattijuopumuksen raja ylittyi alkometripuhallutuksessa, ja kuljettajan epäillään nauttineen myös huumaavia aineita. Lisäksi kuljettajan epäillään nauttineen huumaavia aineita. 35-vuotiaalla salolaismiehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajokorttia, ja autostakin puuttuivat rekisterikilvet.

Salon poliisi tutkii asiaa rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta sekä ajoneuvorikkomuksena.

Poliisi sai myös tiistaina hätäkeskukselta ilmoituksen epäillystä rattijuoposta Salossa Isohärjänmäellä. Partio tavoitti epäillyn puolenpäivä aikaan, ja 24-vuotias paikkakuntalainen mies puhalsi alkometriin 1,6 promillen lukemat.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.