Ihmisoikeuskomissio: Sotilaat ja poliisi syyllistyneet järjestelmälliseen kidutukseen Zimbabwessa

0

Zimbabwessa sotilaat ja poliisi ovat syyllistyneet järjestelmälliseen kidutukseen tukahduttaessaan viime viikkojen mielenosoituksia, hallituksen asettama ihmisoikeuskomissio sanoo.
Komission raportin mukaan joukot ovat muun muassa tunkeutuneet yöaikaan ihmisten koteihin ja pahoinpidelleet miehiä ja poikia. Nuorimmat pahoinpitelyn uhrit olivat 11-vuotiaita.
– (Poliisi ja sotilaat) ovat menneet ihmisten koteihin yöllä, käskeneet miehet ulos ja pakottaneet heidät maahan makaamaan. He ovat hakanneet heidät ja sitten ottaneet heidät kiinni tai käskeneet heitä pakenemaan, raportissa kerrotaan.
Komission mukaan poliisit ovat myös päästäneet koiriaan ihmisten kimppuun. Lisäksi joukkojen on kerrottu vieneen ihmisiltä muun muassa kännyköitä sekä rikkoneen asuntojen ovia ja ikkunoita.

Ihmiset pelkäävät poliisia

Mielenosoitukset saivat alkunsa polttoaineiden hinnankorotuksesta aiemmin tässä kuussa. Komission mukaan protesteissa on kuollut ainakin kahdeksan ihmistä. Useimmat on ammuttu kuoliaaksi.
– Faktat herättävät paljon kysymyksiä siitä, mikä on lainvalvojien kyky hallita väkijoukkoja. Vaikuttaa siltä, että he useimmissa tapauksissa turvautuvat raakaan ja liialliseen voimankäyttöön, mikä pahentaa tilannetta ja on johtanut kuolemiin, jotka olisi voitu välttää, raportissa sanotaan.
Poliisin ja sotilaiden toiminnan takia ihmiset eivät enää uskalla ilmoittaa tapauksista poliisille, komissio kertoo. Kun komission jäsenet yrittivät päästä pääkaupunki Hararen pääpoliisiasemalle selvittämään tilannetta ja tapaamaan kiinniotettuja, poliisi esti aikeet.
– Kiinniotettuja edustavilta ihmisoikeusasianajajilta selvisi, että epäiltyjä oli pidätetty kiinniotettuina yli sallittujen 48 tunnin ja että alaikäisiä pidettiin samoissa selleissä aikuisten kanssa.

http://www.zhrc.org.zw/monitoring-report-in-the-aftermath-of-the-14-january-to-16-january-2019-stay-away-and-subsequent-disturbances/

STT