Kelan korvaamien taksimatkojen tilaaminen ja käyttö eivät vieläkään suju jouhevasti. Salon seudulla on edelleen toistuvia ongelmia Kela-taksien käytössä. Kyytien saannin vaikeuksista kerrotaan niin Salosta, Somerolta kuin Kemiönsaarestakin.

Tilaukset eivät välity takseihin ajoissa tai ollenkaan, kyydit myöhästelevät ja osa jää saapumatta kokonaan. Salon sairaalassa jouduttiin syksyllä perumaan jopa leikkauksia, kun tilatut Kela-kyydit eivät tuoneet potilaita heille varattuun aikaan.

– Edelleen asiakkaita myöhästyy vastaanotoilta. Meidän resurssimme jäävät käyttämättä ja potilaalle aiheutuu haittaa, kun hoito viivästyy, Tyks Salon sairaalan koordinoiva ylihoitaja Soile Nenonen toteaa.

Kemiönsaaressa pelkästään hammashoitolan potilaista jää pari viikossa tulematta, kun tilattu Kela-taksi jää saapumatta.

– Meillä ongelmat aivan selvästi lisääntyivät joulun alla ja ne ovat jatkuneet tämän vuoden puolella, Kemiönsaaren johtaja hammaslääkäri Anna-Maija Hamido sanoo.

Tilanne on vaikeuttanut hammashoitolan toimintaa ja hoitoaikoja on mennyt hukkaan.

Taksiautoilija Mika Raittila toteaa, että käytössä oleva välitysohjelma ei pelaa sataprosenttisella varmuudella, joten tieto tilauksesta ei aina välity autoihin.

– Kun ohjelma tökkii, tilaus ei tule perille ja potilaan hoitoonpääsy viivästyy auttamatta.

Somerolainen Viljo Kiiski käy kolme kertaa viikossa dialyysihoidossa Loimaan sairaalassa ja saa jännittää toistuvasti, onko tilaus mennyt perille ja kyyti tulossa oikeaan aikaan.

Lue lisää Salon Seudun Sanomista 16.1.2019

Oman kylän asukkaat unohtuvat

Yksi iso syy kyytien ajamattomuuteen on se, kun taksit eivät pysy eivätkä palaudu omalle kotiseudulleen takaisin, vaan jäädään kaupungin keskustaan ajamaan ja unohdetaan ne oman kylän asukkaat.

keijo.k

Eipä nyt sentään lähdetä Kelan ja kelakyytien välittäjien tekemiä hölmöntölväyksiä autoilijoiden syyksi sysäämään! KELA tuntuu olevan tällä hetkellä avainsana kaikelle hölmöilylle, lääkärit siellä kävelevät hoitavien lääkäreiden yli tullen mennen ja muut virkamiehet syytävät valheellista tietoa minkä ehtivät!? Äitiyspakkausten kanssa on lähdetty sekoilemaan? Tuntuu jotenkin että ne asiat jotka sinne ovat siirtyneet ovat sekaisin?!

Elvis

Höpö höpö. Ei se taksien vika ole, vaan välittäjien ja Kelan.

Minulle mm. oli tilattu kelakyyti paaritaksilla hyvissä ajoin päiviä aiemmin, ja niitä paaritakseja ei ole ihan joka kulman takana. Tieto taksille oli välitetty siihen aikaan, kun hänen olisi pitänyt olla jo TYKSissä, ja hän oli viemässä potilasta Suomusjärvellä.

MDI

Kaikkea ei kannata sysätä Kelan syyksi, useimmat Kela-kyytien välittäjäkeskuksistahan on entisten kartellitaksien yhdistysten hoidossa, ja ne aloittivat pisneksen tekemisen taksiyrittämisen tuomalla taidolla. Ensin ostettiin kalleimmat toimimattomat laitteet, ja vasta sitten ruvettiin miettimään, miten järjestelmän voisi saada toimimaan.

Niin Kela- kuin muissakin yhteiskunnan kyydeissä oli todella järkeistämisen tarvetta. Helsingissä aikoinaan Fatta-Visalla lähdettiin Vuosaaresta Kivenlahteen kauppaan, koska koko pääkaupunkiseutu oli käyttöaluetta. Sama kuin Salosta tai Perniöstä ajettaisiin Somerolle kauppaan.