Marttilassa karkotettiin yöllä susilaumaa – vielä ei ole varmaa, ovatko sudet poistuneet asuinalueelta

10
Esimerkiksi tämän talon pihassa kävi perjantaina kolme sutta Laurilan alueella Marttilassa. Kuva on otettu lauantaiaamuna. Kuva: Simo Päivärinta.

Marttilassa on karkotettu yöllä ainakin viiden suden lauma, kertoo Lounais-Suomen poliisi.
Poliisille ilmoitettiin eilen havaintoja susista. Ensimmäinen havainto tuli iltapäivällä Tiipiläntien varresta, jossa susi oli ollut noin 50 metrin päässä havainnon tehneestä.
Tämän jälkeen alueelta on kertynyt useita näkö- ja jälkihavaintoja. Osa niistä on tehty asuinkiinteistöjen pihamailla.

SRVA on poliisin määyksestä tehnyt yön aikana karkotustoimia Laurilan alueella. Susista on saatu karkotuksen aikana useita uusia havaintoja asutulta alueelta.

Karkotustoimet on lopetettu kolmen jälkeen yöllä.

Poliisin mukaan vielä ei ole varmaa, ovatko sudet poistuneet asuinalueelta. Poliisi ja muut viranomaiset selvittävät mahdollisten jatkotoimien tarvetta.

Jälkien perusteella kyseessä on ainakin viiden yksilön lauma joka on tullut asutulle alueelle todennäköisesti peuran jälkiä seurattuaan, kertoo poliisi.

Uusia havaintoja kerätään ja jatkotoimia selvitellään yhdessä Riistakeskuksen, poliisin sekä paikallisen riistanhoitoyhdistyksen kanssa.

 

10
Jätä kommentti

7 Comment threads
3 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
8 Comment authors
Tassu

Siis onko varmistettu susien jäljiksi?

Vapaa Kanaherra

Alfoja ei olla vielä kuulusteltu, mutta poliisi arvioi: ”Jälkien perusteella kyseessä on ainakin viiden yksilön lauma, joka on tullut asutulle alueelle todennäköisesti peuran jälkiä seurattuaan”

Paikalliset: Susista on saatu karkotuksen aikana useita uusia havaintoja asutulta alueelta.

Urpo

Sudet lisääntyvät, koska hirvieläinten määrä on kasvatettu kohtuuttoman suureksi. Tällöin myös susien aiheuttamat vahingot lisääntyvät, ja kohtaamisista johtuva huoli kasvaa, vaikka konkreettista tuhoa ei syntyisikään.

Metsästäjien intresseihin ei kuulu hirvieläinten määrän vähentäminen, ja luonnonsuojelijoiden mielestä susien määrää ei pidä leikata. Päätösvalta on riistahallinnolla ja metsästäjillä, sidosryhmistä vain luonnonsuojelijoilla on vaikutusvaltaa.

Valitettavasti muut intressit eli luontoarvot, liikenneturvallisuus, maa- ja metsätalous, ihmisten terveys (punkit), sienten ja marjojen keruu sekä virkistysarvot jäävät tässä sirkuksessa pellen rooliin. Valtiontalouden tarkastusvirasto puuttui asiaan jo vuonna 2005, mutta sekään ei toimenpiteisiin johtanut.

Toivottavasti seuraavaan hallitukseen saadaan pienen piirin etujen sijaan laajempaa yhteiskunnallista etua puolustava maa- ja metsätalousministeri.

Talviruokinta pois

Peurat saataisiin hengiltä viikossa, jos olisi tahtoa. Sudet lähtisivät sen jälkeen eivätkä palaisi. Mikä siinä on, ettei haluta myöntää ongelman perimmäistä syytä?

Päivi

No, kohta ovat täällä meidän kaupunkilaisten ilona.

Toivon todella, että susille annetaan sellainen muistutus, ettei ihmisen lähelle ole hyvä mennä. Voisi kaataa laumasta yhden suden, jonka jälkeen muut pelkäävät, mutta ei ne pelottelulla kauas mene.

Ilari

Eiköhän ihminen ole sen muistutuksen jo tässä vuosituhansien saatossa antanut. Liiankin monesti.

Matti

Antakaa susien olla, eivät ne tee ihmisille pahaa. Punkit, koirat ja toiset ihmiset ovat ihmisten suurimmat viholliset. Ne ovat ihmisille kaikkein vaaarallisimmat.

Urpo

Sudet kieltämättä parhaansa mukaan yrittävät pitää luonnossa tasapainoa yllä. Valitettavasti sellaista määrää susia ei voida hyväksyä, että ne ilman ihmisen apua tehtävästään selviytyisivät. Onneksi tässä tapauksessa kyse olikin susien karkotuksesta, ei kaadosta.

Kysyvä

Eikö nämä Marttilan susihavainnot ole kaikki taajamien ulkopuolelta, mutta uutisissa puhutaan asuinalueista?

Urpo

Tuoreen uutisen mukaan tapaukseen on valjastettu jo tutkijoitakin. Kunpa resursseja riittäisi myös tutkimaan, miten hirvieläinkanta saataisiin leikattua niin liikenneturvallisuuden, luontoarvojen, virkistyskäytön, maa- ja metsätalouden sekä ihmisten terveyshaittojen kannalta siedettävälle tasolle. Sellaista tilannetta metsästyslakihan edellyttää.

Tällä hetkellä ei edes tiedetä, paljonko metsäkauriita on. Se sentään tiedetään, että valkohäntäpeuroja on yhtä paljon kuin hirviä, mutta peurat ovat pakkautuneet pienelle alueelle, ja tiheys on täällä kymmenkertainen hirviin verrattuna. Sekin tiedetään, että peurat ja kauriit ovat riippuvaisia talviruokinnasta, ja sitähän täällä aktiivisesti edelleen harrastetaan, vaikka ollaan yrittävinään vähentää peurojen määrää.

Eduskuntavaaliehdokkaiden on syytä perehtyä tilanteeseen, koska vaalien alla joutuvat aiheesta keskustelemaan.