Valtuuston hyvän tahdon ele sotaveteraaneille törmäsi rahaan Somerolla

1
Someron kaupunki on tukenut sotaveteraaneja muun muassa Lamminniemen hyvinvointikeskuksen siirron yhteydessä saamillaan varoilla. Varat kuuluivat aiemmin Lamminniemi-kodin perustaneelle Someron seudun kuntokotiyhdistykselle.

Someron kaupunginvaltuusto lisäsi joulukuussa tämän vuoden talousarvioon yksimielisesti ponnen, että kaikille sotaveteraaneille tarjotaan ensi kuusta alkaen ilmaiset kotihoidon palvelut. Veteraanien ilmaisia kotipalveluja koskeva laki tulee voimaan marraskuussa, mutta päättäjät halusivat aikaistaa asiaa.

Valtuuston hyvän tahdon tielle on kuitenkin nousemassa raha, sillä ilmaisten kotihoidon palveluiden tarjoaminen noin 30 sotaveteraanille yhdeksän kuukauden ajan maksaisi laskelmien mukaan kaupungille noin 150 000 euroa. Maksuttomat palvelut koskisivat niin kotona asuvia kuin palveluasumisen piirissä olevia veteraaneja.

Hintalapun suuruus pistää päättäjät koville. Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen ehdottaa kaupunginhallitukselle, että kaupunki odottaa marraskuuta ja lain voimaantuloa, jolloin kustannuksista vastaa valtio. Lopullinen valta on kaupunginvaltuustolla.

Arto Arvonen

Kaupunki sai lahjoituksena eli vastikkeetta miljoonien eurojen omaisuuden Lamminniemi-yhteisöltä: yhtiön, kiinteistön, yhdistyksen, tontin ja vielä Lounean osakkeita. Kaikki ilman velkoja.

Kyllä nyt pitäisi kaupungin tulla vastaan ja toteuttaa lupauksensa.

Arto Arvonen
entinen Lamminniemi-yhteisöjen puheenjohtaja