Pasilan postikeskuksen henkilöstön ulosmarssi viivästyttää osittain postinkulkua

0

Suuri osa Helsingin Pasilan postikeskuksen työntekijöistä marssi ulos keskiviikkona ja torstaina. Tämän vuoksi osa kirjeistä ja lehdistä voi Postin mukaan olla myöhässä 1-2 vuorokautta Hämeenlinnan eteläpuolella.
– Puhutaan noin kymmenestä prosentista (lähetyksistä), kertoi ohjauskeskuksen johtaja Jarmo Ainasoja Postista STT:lle.
Ulosmarsseja oli kaikissa kolmessa vuorossa keskiviikkoillasta torstaipäivään. Postin mukaan pois oli noin puolet työntekijöistä.

PAU: Posti edellytti pienipalkkaisempaa työehtosopimusta

Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) puheenjohtajan Heidi Niemisen mukaan ulosmarssien syy on, että postikeskuksen yhdessä yksikössä on maanantaina aloittamassa alihankkijana SOL Henkilöstöpalvelut. Se teettää PAUn mukaan työn noin 30 prosenttia pienemmillä palkoilla verrattuna nykyisiin työehtosopimuksiin.
Niemisen mukaan Posti on ilmoittanut, että SOL:n kautta vuokratyöntekijöinä Postilla työskenteleviin ulkomaisten kirjepakettien lajittelijoihin aletaan soveltaa Medialiiton työehtosopimusta Paltan työehtosopimuksen sijaan. Uudessa sopimuksessa on pienempi palkka.
Lisäksi uusi sopimus on Niemisen mukaan jakajien työehtosopimus, joka ei edes sovellu kirjepakettien lajittelijoiden työhön.

Posti: Emme voi tällaisia edellyttää

Posti luonnehtii ulosmarssia laittomaksi. Ohjauskeskuksen johtaja Ainasoja kiistää, että Posti olisi edellyttänyt mitään työehtosopimusta.
– Alihankkija itse päättää, mitä tessiä sovelletaan. Posti ei voi tällaisia edellyttääkään.
Yksi keskuksen yksikkö, ulkomaisten kirjepakettien lajittelijat, ovat aiemmin olleet töissä SOL:n vuokratyöntekijöinä. Nyt Posti alkaa ostaa palvelun alihankintana SOL:lta. Työ ja tekijät pysyvät samoina. Kyse on Ainasojan mukaan muutamasta kymmenestä työntekijästä.
Postilaiset ovat Niemisen mukaan marssineet ulos tukeakseen vuokratyöntekijöitä. He ovat huolissaan myös omista palkoistaan.
– He ovat kokeneet, että työnantaja toimii moraalittomasti. Uhka on se, että milloin tahansa työnantaja voi tehdä heidän osaltaan saman tempun.

STT

Kuvat: