Raha ratkaisee

0

JUHA RUUSUVUORI. Ihan käy sääliksi tarjoilijoita. Asiakkaat käyttävät muovirahaa maksaessaan laskunsa, eikä pöydälle enää jätetä killinkejä juomarahaksi. Nyt pitäisi tietoisesti ruveta räpeltämään palvelurahaa maksupäätteelle. Sen moni jättää tekemättä, koska se on monimutkaista.
Jos syö suhteellisen harvoin ravintolassa, kuten minä, on ihan kiva jättää vähän tippiä, jos ruoka on ollut hyvää ja palvelu ystävällistä.

Ilman juomarahaa jäävä tarjoilijakunta on vain yksi esimerkki pankkien ikuisesta pyrkimyksestä omia itselleen meidän rahojemme käyttöoikeus. Kun meidän rahamme pidetään pankissa, on pankeilla enemmän mahdollisuuksia hyötyä itse niistä.
Pari vuotta sitten havaitsin, että tämäkin kehitys on pitemmällä Ruotsissa. Siellä huitaistaan pikkurahaa kaverille puhelimen kautta. Hotelli jossa asuin ei suostunut baarissaan ottamaan vastaan käteistä, vaan vaati korttia.
Kemiönsaarella on 7 000 asukasta ja kaksi pankkiautomaattia, niiden välimatka yli 20 kilometriä. Kerran oli joku pahapäinen henkilö hajottanut Taalintehtaan automaatin sopivasti Baltic Jazzin aikaan. Ongelmia piisasi.
Pankit tosin lohduttavat meitä: te voitte aina marssia kioskille tai kauppaan nostamaan käteistä. Seteleistä ja killingeistä tulee pian tarpeettomia, ne ovat likaisia, hankalia ja pahempaa kuin hiekka pankkisalin lattialla.
Pohjoismaissa meillä on tapana luottaa yhteiskuntaan. Ihme kyllä täällä tunnutaan luottavan myös pankkeihin. Eikö kukaan enää muista 1990-luvun alun pankkikriisiä? Aina ovat pankit ryömineet eteenpäin rahanpesu- ja korruptioskandaalien reunustamaa polkua. Ja nyt pitäisi käteisen poistamisessa kannattaa pankkeja.
Periaatteessa meidän rahamme on meidän rahaamme, ei pankin. Kun talletamme vaikka palkkamme pankkiin, on se meidän pankille antamaa velkaa. Tämä on fakta. Ei ole ihan oikein, jos pankki kieltäytyy antamasta meille rahaamme takaisin, vaikkapa käteisenä. Muuta valtion takaamaa yksikköä ei nimittäin ole kuin käteinen raha.

Usein sauhutaan miten vikkelää ja kätevää on maksaa kortilla. Monta monituista kertaa olen seisonut kassajonossa katsellen työlääntyneenä, miten joku vanha ihminen yrittää selvitä maksamisesta kortin ja koodien avulla. Maksu kävisi nopeasti taitavan kassahenkilön ja käteisen avulla.
Vanhana romantikkona aion käyttää käteistä niin kauan kuin kykenen. Miksi ihmeessä?
Siksi, että kun seuraava itäinen kyberhyökkäys sammuttaa Suomen sähköverkon, olen minä ainoa, jolla on rahaa ostaa laivalippu Ruotsiin.

Kirjoittaja on Taalintehtaalla asuva kirjailija.

Jätä kommentti