Salo tarvitsee jalkapallohallia kipeämmin kuin koskaan

17
Salon 1 343 lisenssipelaajan käytössä on talvikuukausina yksi lämmitettävä tekonurmi.

Vetäjä hakee!

Klassinen pihapelihuuto on harvoin niin osuva kuin muutama viikko sitten Urheilupuistossa pelatussa Suomen Cupin ottelussa SalPa–KaaPo. Vierasjoukkueen hyökkääjä yritti potkaista vaikeasta asennosta pomppivaa palloa – laukaus leijaili maalin ja kenttää ympäröivän aidan yli ja pysähtyi jäähallin kattoa peittävään lumivaippaan.

Tömps!

Tilanne olisi naurattanut kovastikin, ellei pureva viima olisi jäädyttänyt purentalihaksiani jo vartin pelin jälkeen. Niinpä viestin huvittuneisuuttani hytkymällä ylösalas kuin inuiitti, kunnes pysähdyin ja mieleni teki huutaa 71 muulle katsojalle, että mitä helvetin järkeä tässä on?

Miksi seisomme lumikinosten keskellä varpaat ja sormet jäässä katsomassa, kun kaksi nuorta joukkuetta pyrkii pelaamaan pallonhallintaan perustuvaa jalkapalloa? Eihän siitä tähän aikaan vuodesta ja tässä kelissä voi tulla vielä mitään, kun pelaajista nousee saman verran höyryä kuin puolentoista tunnin Danny Show’ssa ja Pahkavuoren suunnalta puhaltava tuuli pakastaa naaman lisäksi jokaisen keskityksen.

Eikä tilanne ole uusi tai outo. Kun katsoin pallon tekemää reikää jäähallin katon lumivaipassa, niin ymmärsin, ettei tilanne tule tästä muuttumaan – liikunta- ja urheilukaupunkina itseään mainostava Salo tulee säilymään Suomen ylivoimaisesti suurimpana kaupunkina, jossa ei ole jalkapallohallia.

Se tuli jo selväksi, ettei kaupunki pidä tilannetta ongelmana. Keväällä 2013 kaupunki ei halunnut lähteä takaajaksi SalPan ottamaan lainaan, jolla olisi rahoitettu tekonurmi ja sen päälle talveksi puhallettava kuplahalli. Halli olisi noussut Urheilupuiston koillisnurkkaan kahden jäähallin jatkoksi. Tuo SalPan yritys oli yksi monista, mutta toistaiseksi paras.

Kun haave kuplahallista poksahti, päätti SalPa päätti tehdä saman mitä FC Halikko muutamaa vuotta aiemmin ja rakensi oman tekonurmen Paukkulaan. Samaan aikaan kaupunki peruskorjasi Urheilupuiston tekonurmen ja yläkentän, joten yhtäkkiä jalkapallon olosuhteet paranivat roimasti, eikä kukaan huudellut enää hallin perään.

Sitä paitsi kaupungilla on nyt edessään akuutimpi, kipeämpi ja huomattavasti kalliimpi liikuntaongelma: mitä tehdä 32 vuotta vanhalle jäähallille? Pelkkä peruskorjaus maksaa vähintään kolme miljoonaa euroa eli saman verran kuin Urheilupuiston kolme vuotta kestänyt peruskorjaus. Kokonaan uutta jäähallia ei alta kuuden miljoonan saa.

Mutta tarve jalkapallohallille ei ole silti kadonnut mihinkään. Itseasiassa sitä tarvitaan kipeämmin kuin koskaan.

Salossa on 1 343 rekisteröitynyttä jalkapalloilijaa eli 2,5 prosenttia kaupungin asukkaista. Pallokoulut ja harrastesarjat mukaan luettuna pelaajia on lähes 2 000. Määrä kuulostaa valtavalta ja muihin lajeihin verrattuna se sitä onkin. Puolet vuodesta tälle Kiikalan kokoiselle porukalle on tarjolla yksi lämmitettävä tekonurmi.

Pelaajamäärä kasvoi Salossa rajusti koko 2000-luvun, mutta on nyt jämähtänyt paikoilleen. Asukaslukuun suhteutettuna Salossa on vähemmän jalkapalloilijoita kuin Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa ja puolet vähemmän kuin esimerkiksi Paimiossa tai Kaarinassa.

Eikä tuo määrä tule nousemaan ilman hallia. Eikä halli nouse ilman seuroja.

Mutta kuka pystyttäisi pöydän, jonka ääreen mahtuisivat niin FC Halikko, SalPa kuin Wilpas? Kenen hauis on tarpeeksi paksu heiluttamaan tuossa pöydässä nuijaa? Haluavatko seurat edes hallia?

Ehkä on turvallisempaa jäädä kiltisti odottamaan kevätauringon sulattavia säteitä, jotka paljastavat ruskeat nurmet ja vierittävät pallot pois jäähallin katolta.

keijo.k

Kaikkihan Salossa onkin jo muuten todella hyvin niin miksei tosiaan jonkinlaista potkupallolatoa voisi pystyttää ?! Eiköhän se olisi potkupalloilijoidenkin vaan parempi hiihdellä ja sisähalleissa potkia talvella ja keväällä siirtyä ulkokentille ? Järki hoi, äly älä jätä !

Karniina

Mitä järkeä on pelata potkupalloa keskellä talvea ja miksi yhteiskunnan pitäisi se kustantaa? Ei minunkaan harrastuksiani veronmaksajien pussista rahoiteta. Ihan sama koskee jäähallia, muutaman harvan harrastajan takia hurjat kustannuksen kaupungille (ja täällä on jo jäähalli, ei edes kovin vanha).

Saa rakentaa potkupallohallin, jos jalkapalloilijat maksavat sen omasta pussistaan. Edes suurimmaksi osaksi.

Kesällä voi potkia palloa ihan avotaivaan alla. Talvella voi pelata vaikka luistella tai hiihtää. Sitä ulkokenttääkään ei ole mitään järkeä muutaman pallonpotkijan takia lämmittää talvella.

Sairaala ajetaan alas, vanhuksia ei hoideta kunnolla, koululaiset istuvat parakeissa kun koulut on homeessa, kadut ovat täynnä reikiä ja eliitti vaatii kaupungilta miljoonia harrastuksiinsa. Maksakoot itse.

Jalatonkädetönpäätön

Salossa on sen tason aktiivisiakin futareita, Ö-div, että heille riittää kun palloilevat kesällä, eivät tarvitse talvihallia. Jos haluavat, niin kustantakoot itse. Salolle riittää koris ja lentis. Eikä jäähallikaan miljoonien remppaa tarvitse, vähempikin riittää. Koska täällä ei ole paremman tason kiekkoilijoitakaan.

Jehu

Tuolla logiikalla voidaan lopettaa vuorotellen jokaisen lajin tukeminen, joka ei sillä hetkellä ole SM-tasolla ja/tai kiinnosta sinua.

Allan

Jos se on tärkeä siihen löytyy yksityistä rahoitusta.

matti

Kyllä nyt tuli kaikkein pöllöin asia tähän mennessä. Miksi pitää Salossa pelata talvella hallissa jalkapalloa. Pelatkaa ulkona niinkuin ennenkin talvella tehtiin..

Paukkula

Hyvä. Samoin koripallo takaisin parkkipaikkapeliksi ja lentopallo myös sinne koulujen takapihoille ja kyläkentille. Helpompi suorastaan noita on ulkona pelata, kun asfalttia löytyy joka parkkipaikalta. Hallien lämmitys syö energiaa ja se on pois vanhusten vaipoista.

Rappula

Olen kanssasi täysin samaa mieltä, Salossa ei tarvita hallia potkupalloilijoille. Käytetään nekin rahat ehdotuksesi mukaisesti vanhusten hoitoon.

Mamma

Turussakin luisteluhallien jäädytys alkoi elokuun helteellä ja nyt ilmoitettiin, että ulkokenttien kunnostus lopetetaan ainakin osittain, mukavasti ennen hiihtolomaa. Ja mammat ja papat istuvat pimeässä keinutuolin viereen ja murtavat lonkkiaan ja käsivarsiaan kun energiaa on käsketty säästämään eikä uskalla sytytellä valoja. Tasan ei käy onnen lahjat.

Futisäiti

Ihan ehdottomasti Saloon on saatava jalkapallohalli (tai ainakin jonkunlainen kuplahalli). Salossa on todella paljon innokkaita / osaavia nuoria /lapsia jalkapalloharrastuksen parissa,jotka harjoittelevat ympärivuoden säässä kuin säässä. Ja valmentajat tekevät arvokasta työtä näiden nuorten kanssa,myös siellä tuulessa ja pakkasessa. Hyvän harrastuksen parissa kun viihtyy ,niin silloin ei tarvitse notkua kaupungilla hengailemassa. Ja tämä tuo paljon säästöä yhteiskunnalle,jos nuori pysyy harrastuksen parissa,eikä lipsu väärille poluille.
Eiköhän nyt olisi jo aika saada kunnollinen, asianmukainen sisähalli jalkapalloharrastajille,että saadaan nuorten /lasten harrastajamäärä uuteen nousuun ja nykyiset harrastajat pysymään myös talviaikana. Sisähallille on suuri tarve Salossa!

Jan

Täyttä asiaa kirjoittajalta. Salo tarvitsee jalkapallohallin. Lajin kohtelu kaupungin taholta ala-arvoista. Liikunta on tutkitusti yksi suurimmista lasten ja nuorten syrjäytymistä estävistä asioista.

Urpo

Eli kun olosuhteet on muutamassa vuodessa parantuneet reippaasti ja harrastajien määrä jo huonompienkin olosuhteiden aikana kasvanut, nyt tilanne onkin surkea ja vaatii miljoonaluokan investointia? Ei nyt ihan heti avaudu tuo yhtälö. Lehdessä oli hyvä mielipidekirjoitus harrastusten kustannuksista. Tuollaisten miljoonahallien avulla se tilanne ei ainakaan parane. Ylipäätään liikunnan lisäämisen painopiste niin aikuisten kuin lastenkin osalta pitäisi olla enemmän arjen rutiineissa kuin harrastuksissa. Onko liikunta ohjattujen jalkapallotreenien varassa ja muu aika ollaan nenä kiinni älypuhelimessa vai onko liikunta osa normaalia arkea, jossa itsenäisesti puuhataan ulkona samalla liikkuen ja kuljetaanko matkat kouluun, kavereiden luo tai kauppaan kävellen tai pyöräillen. Siinä on monella vakavan… Lue lisää »

Asiat tärkeysjärjestykseen

Yhteiskunnan varoja pitää ohjata tärkeämpiin kohteisiin kuin urheiluun tai kulttuuriin. Yksityinen rahoitus on eri asia.

Raha kun ei puussa kasva

Miksei jokainen laji rakennuta itse sitä jalkapallohallia, jäähallia ynnä muita? Miksi se pitää aina tehdä yhteiskunnan rahoilla?

Mieluusti maksan siitä lajista mitä harrastan, kuin että verovarojani käytetään rakennuksiin, joista en hyödy mitään.
Maksetaan itse.

Kari

Jos tarve on niin kova, voivat tehdä projektin ja hankkia sille rahoituksen. Kaikkia ei tarvi kunnan piikkiin kerjätä. Mitä muut kuntalaiset saavat vastaavasti. Sijoitukset pitää saada tuottamaan eikä voi toisten maksettavaksi vaatia!
”Urheilu on harrastus”

Kaksi jäähallia ja nolla futishallia

Eikös siinä sanottu, ettei kaupunki pistäisi futishalliin rahaa vaan jäähalliin. Niin kun aina.

Miten niin kaksi?

Salon kaupunki omistaa vain yhden jäähallin.