Mäntsälä näytteli pääosaa kahden ensimmäisen erän IBK Meda -show’ssa

0
Kuva on joukkueiden välisestä syyskuisesta ottelusta Salohallista.

IBK Meda järjesti melkoisen näytöksen salibandyn miesten II divisioonan ensimmäisen välierän alussa. Salolaiset päihittivät SB Hirvensalon Salohallissa maalein 9–6 (5–1, 4–0, 0–5). Ottelun yleisömääräksi merkittiin sarjataso huomioiden komea luku, 695 katsojaa.

Välieräpaikka on katkolla Medalle jo sunnuntaina kello 18 Turussa pelattavassa ottelussa. Mikäli Hirvensalo voittaa sunnuntaina, pelataan ratkaiseva kolmas ottelu ensi viikon tiistaina kello 18.30 Salohallissa.

Meda pääsi loukkaantumisten jäljiltä otteluun täydellä pelaaja-arsenaalilla ja aloittikin ottelun kovalla myllyllä. Jo hieman yli 15 peliminuutin jälkeen tulostaululla olivat 5–1-lukemat. Jo tässä vaiheessa peräti kahdeksan eri kotijoukkueen pelaajaa olivat keränneet vähintään yhden tehopisteen, ja Joonas Mäntsälän luvut olivat 0+2.

Mäntsälä alkoi olla yhä useamman katsojan mielessä viimeistään toisen erän loppupuolella. Erä oli hänen show’nsa, kun mies viimeisteli kolme kotijoukkueen neljästä maalista. Kuusiston veljekset tarjoilivat vuoroillaan Mäntsälän maaleja siten, että Jonilla oli kahden erän jälkeen kasassa kolme ja Jessellä kaksi syöttöpistettä.

Hirvensalo kehitti päätöserässä vielä sinällään komean kirin yli puolittamalla kotijoukkueen etumatkan. Medan maalivahdille Joni Kallioniemelle merkittiin ottelussa 17 torjuntaa, Hirvensalon maalivahdeille yhteensä sama määrä.

Lue lisää sunnuntain lehdestä