Nationalismi uusiokäytössä

0

VESA JAAKOLA. Pitkään jatkuneen globalisaation ja yhdentämisen maailmassa on ajateltu, että nationalismi, kansallisuusaate, on kuihtuva voima. Ajateltiin, että sehän on jo tehnyt tehtävänsä, kun sen vaikutuksestakoko ihmiskunta on järjestäytynyt valtioiksi, enimmäkseen kansallisvaltioiksi.
Paraikaa koetaan kuitenkin nationalismin paluuta. Uusin osoitus tästä näkyy Viron parlamenttivaalien tuloksissa. Kansallisuusaatetta vaaliva populistinen Ekre-puolue voitti suhteellisesti eniten, tuli kolmanneksi vanhojen valtapuolueiden jälkeen ja sai 19 kansanedustajaa.

Viime aikoina myös muualla kansallismieliset puolueet ovat menestyneet vaaleissa. Syksyllä Ruotsin parlamenttivaaleissa Ruotsidemokraatit lisäsivät kannatustaan. Espanjassa uudelle nationalistiselleVox-puolueelle ennakoidaan menestystä huhtikuun parlamenttivaaleissa.
Monissa muissakin Euroopan maissa puoluekarttoja värittävät kansallisuusaatetta vaalivat puolueet. Kauempanakin ne vaikuttavat, jopa valtiojohdossa. Venäjän valtapuolueen ohjelmaa sävyttävät venäläisyydenperusarvot ja se toteuttaa nationalistisia hankkeita, ei vähiten Krimillä. Kiinan kommunistipuolue viljelee kiinalaista nationalismia.
Omanlaisensa nationalisti on myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. Hänen politiikkansa tunnuslause on Amerikka ensin, muista ei niin väliä. Hän suosittelee jopa YK-puheissaan nationalismiapolitiikan suuntaviitaksi muillekin valtioille.

Mistä nationalismissa on oikein kyse? Onko sen paluu vastaisku nopeasti edenneelle globalisaatiolle?
Alkuperäinen kansallisuusaate syntyi Euroopassa ja muuallakin 1800-luvulla. Tuolloin viritetyn aatteen innoittamina samankieliset, samantapaiset ja samanlaista historiaa kokeneet ihmiset alkoivattavoitella omia valtioita.
Sittemmin noin sadassa vuodessa ihmiskunta järjestäytyi valtioiksi, joista enimmät kansallisvaltioita. Niiden rajojen sisällä kansat samaistuvat omiksi valtioyhteisöikseen. Rajoista on tullut jakolinjoja meidän ja muiden välille.
Globalisaatiossa valtioiden rajat madaltuvat, talouden aloilla jopa häipyvät pois. Rajaton talous tuottaa voittajia ja häviäjiä. Tyytymättömät häviäjät eivät halua alistua kohtaloonsa. Se politisoituuvaltiollisissa vaaleissa, kun äänestäjille on tarjolla kansallismielisiä, globalisaatiota vastustavia ehdokkaita populistisin vaalilausein.

Globalisaatiossa tappion kokeneita on paljon, miljoonittain etenkin niissä teollisuusmaissa, joista tuotantoa on siirretty kustannussyistä halpamaihin. Niinpä nationalistisilla puolueilla on moninpaikoin runsaasti kasvualustaa. Äänestäjinä globalisaatiosta kärsineet pystyvät käyttämään poliittista valtaa ja vaatimaan muutoksia koettuun politiikkaan.
Poliittista populismia viljelevien puoluejohtajien ja agitaattoreiden onkin helppoa osoittaa syyllisiä tyytymättömien ongelmiin. Äärikansallisissa puolueissa vastustetaan äänekkäästi vieraita uskontojaja kulttuureja ja näitä edustavia maahanmuuttajia, jopa pakolaisina. Euroopan unionista on tavalliselle ihmiselle enemmän haittaa kuin hyötyä, väitetään.
Kuunnelkaapa vaan näissä asioissa vaikka Ranskan laitaoikeiston johtajaa Marine Le Peniä, Italian Lega-puolueen johtajaa ja sisäministeriä Matteo Salvinia, Unkarin pääministeriä Viktor Orbania taiRuotsidemokraattien johtajaa Jimmie Åkessonia.

Kirjoittaja on emeritusdiplomaatti.