Patrik Sjöberg tuntee yhä seksuaalisen hyväksikäytön jäljet: ”Olen menetetty tapaus”

0

– Olen ymmärtänyt että olen menetetty tapaus. En voi kokea sitä mitä moni muu on kokenut. Minun täytyy hyväksyä se, vaikka se on vaikeaa, entinen korkeushyppääjä Patrik Sjöberg sanoi lasten ja nuorten suojaamista seksuaalirikoksilta käsittelevässä seminaarissa Espoossa torstaina.
Sjöberg voitti maailmanmestaruuden ja kolme olympiamitalia, mutta häneltä jäi kokematta turvallinen lapsuus. Sjöberg kertoo olleensa kymmenen, kun hänen suomalainen yleisurheiluvalmentajansa Viljo Nousiainen ensimmäisen kerran työnsi kätensä hänen jalkojensa väliin. Siitä alkoi useita vuosia kestänyt seksuaalinen hyväksikäyttö, jonka seuraukset tuntuvat Sjöbergin elämässä edelleen.
– Minusta ei tule koskaan normaalia. Minun tehtäväni on suojella lapsia ja varoittaa vanhempia, Sjöberg sanoi.
Sjöberg paljasti edesmenneen Nousiaisen teot 2011 ilmestyneessä omaelämäkerrassaan Det du inte såg. Sjöberg kertoi saaneensa Suomesta vihapostia satamäärin, enemmän kuin mistään muualta.
– Pidän erikoisena, ettei kirjaa ole käännetty suomeksi. Sen ilmestymisen jälkeen annoin yhden haastattelun Suomeen, siinä kaikki. Enää en ollutkaan puolisuomalainen, jolla oli suomalainen valmentaja ja isäpuoli. Sain valtavasti vihapostia Suomesta. Pidän sitä erikoisena. Viljo oli Suomesta, mutta pedofilia ei riipu maantieteestä, etnisestä taustasta tai yhteiskuntaluokasta. Kyse ei ollut Suomesta maana, Sjöberg sanoi.

”Hänen olisi pitänyt saada rangaistus”

Nousiainen kuoli 1999. Hänen elinaikanaan hänen valmennettaviensa kokemukset eivät tulleet julkisuuteen, mutta Sjöbergin kirjan ilmestymisen jälkeen Ruotsissa astui esiin useita Nousiaisen hyväksikäyttämiä entisiä valmennettavia.
Sjöberg arvioi, että Nousiaisen uhreja oli Göteborgissa parisataa.
– Vihaan Viljoa edelleen. Hän pääsi helpolla kun hän kuoli. Hänen olisi pitänyt saada rangaistus, Sjöberg sanoi.
– Mietin monta vuotta miten kostaisin Viljolle. Mustimpina hetkinäni mietin hänen kimppuunsa hyökkäämistä, mutta se ei olisi auttanut vaan johtanut vain rangaistukseen minulle.
Nousiainen työskenteli Sjöbergin tietojen mukaan jo Suomessa asuessaan lasten parissa liikunnanopettajan sijaisena.
– Jälkikäteen ymmärrän, ettei hänellä ollut intoa matkustaa takaisin Suomeen. Aina kun tulimme Suomeen, hän muutti jotenkin ulkonäköään, värjäsi hiuksensa tai jotain muuta. Mietin, johtuiko se siitä että hän oli tehnyt jotain Suomessa. Epäilen että hän teki Suomessa asioita, joiden vuoksi hän ei enää halunnut tulla tunnistetuksi, Sjöberg sanoi.

STT

Kuvat: