Sää jatkuu pilvisenä ja sateisena lähes koko maassa – illan ja yön aikana ajokeli muuttuu huonoksi

0

Suuressa osassa maata on tänään syytä varautua huonoon ajokeliin. Ilmatieteen laitos varoittaa vaarallisesta ajokelistä koko maassa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta.
Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Helena Laakson mukaan päivällä ajokeli on suuressa osassa maata normaali Pohjois-Pohjanmaata ja eteläistä Lappia lukuun ottamatta. Sateet kuitenkin muuttavat ajokelin huonoksi tai erittäin huonoksi myös maan etelä- ja keskiosissa illan ja yön aikana.
– Pohjoisosissa sataa lunta ja räntää. Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa on todella huono ajokeli. Illan ja yön aikana tulee sitten kaikkia sateen olomuotoja. Etelässäkin tulee ensiksi lunta ja räntää, mutta sitten sateet muuttuvat vedeksi, Laakso sanoo.
Ainoastaan Pohjois-Lapissa on tänään poutaista.
Lämpötilat pyörivät lähes koko maassa plussan puolella. Pohjois-Lapissa elohopea voi laskea päivän aikana kuuden pakkasasteen tuntumaan.
Useille merialueille on annettu kovan tuulen varoitus. Ahvenanmerellä ja Selkämeren eteläosissa tuuli voi yltää 17 metriin sekunnissa. Myös Suomenlahdelle, Pohjois-Itämerelle, Saaristomerelle ja Selkämeren pohjoisosiin on luvassa kovaa tuulta, 15 metriä sekunnissa.

https://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

STT

Kuvat: