Oikeuskanslerille kanneltiin valtiovarainministeriön virkamiesten toiminnasta – HS: Eduskunnalta pimitettiin olennaisia sote-tietoja

2

Oikeuskanslerille on tehty kanteluita valtiovarainministeriön (VM) virkamiesten väitetystä sote-tietojen pimittämisestä, kerrotaan Oikeuskanslerinvirastosta STT:lle.
Virastoon on tänään saapunut kaksi kantelua, joiden tekijät ovat yksityishenkilöitä. Kanteluissa viitataan Helsingin Sanomien tämän aamun uutiseen, jonka mukaan ministeriön virkamiehet olisivat jättäneet kertomatta eduskunnalle olennaisia sote- ja maakuntauudistukseen liittyviä tietoja.
Lehti on haastatellut eduskunnan virkamiehiä ja nähnyt sähköpostiviestejä, joissa ministeriön virkamiehet pohtivat, huomaako eduskunta lakiesitykseen jääneitä puutteita, joissa on kyse sadoista miljoonista euroista. Puutteet liittyivät maatalousyrittäjien lomituksen ja maahanmuuttajien kotouttamiskorvausten rahoitukseen.
VM:n arvion mukaan maatalousyrittäjien lomituksen rahoitus olisi ollut 140 miljoonaa euroa ja maahanmuuttajien kotouttamiskorvausten rahoitus 70 miljoonaa euroa.
Ministeriön virkamiehet olivat sähköpostiviestien mukaan huomanneet puutteet, kun he olivat tehneet selventävää muistiota eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle. Valiokunta oli pyytänyt hallitukselta selvennystä niin sanottujen kasvupalvelujen rahoituksesta.

Eduskunnan virkamiehet ihmettelevät

Sähköpostiviestien vastaanottajana oli VM:n alivaltiosihteeri Päivi Nerg, joka oli keskeisessä roolissa sote-uudistuksen valmistelussa. Hän ei viestien perusteella puuttunut havaittuun ongelmaan tai riskiin.
Nerg kiistää jyrkästi HS:lle, että virkamiehet olisivat tarkoituksella jättäneet asioita kertomatta eduskunnalle.
HS:n haastattelemien valiokuntalähteiden mukaan 210 miljoonan euron puute ei tullut eduskunnassa ilmi. Nergin mukaan asiasta kerrottiin sote-valiokunnan kokouksessa 6. maaliskuuta, kun siitä oli kysytty suullisesti.
Eduskunnan virkamiehet ovat ihmetelleet valtiovarainministeriön virkamiesten toimintaa. Virkamiehet vahvistavat STT:lle, että mitään kirjallista muistiota ei asiasta ole. Heidän mukaansa valiokunnan suullisessa kuulemisessa esille tullut uusi tieto toimitetaan aina jälkikäteen kirjallisesti.
Valiokuntien kokoukset ovat salaisia.
STT tavoitteli valtiovarainministeriön ylintä virkamiestä, valtiosihteeri Martti Hetemäkeä kommentoimaan HS:n kertomia tietoja. Ministeriöstä kuitenkin kerrottiin, että aiheesta annetaan puolenpäivän jälkeen tiedote, eikä asiaa kommentoida ennen sitä.
Aamulla Nerg kiisti myös Twitterissä, että tietoja olisi pimitetty eduskunnalta.
– Jos pitäisi paikkansa, pitäisi erota, Nerg tviittasi.
Oikeuskansleri valvoo hallituksen ja ministeriöiden virkatoimien lainmukaisuutta.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006067566.html
https://twitter.com/PaiviNerg/status/1116551779569655808
https://twitter.com/PaiviNerg/status/1116551935769710592

STT

Kuvat:

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
MDI
4 vuotta sitten

Mitenköhän nakkikioskin pitäjien tai vaikka putkiyrittäjen lomitus, maksaako valtio?

Hyvää hallintoa
4 vuotta sitten

Meillä on täällä Salossa vähän saman tyyppinen selvitys menossa. Virkamiehet on toiminut valtuutettujen selän takana kertomatta valtuutetuille heille kuuluvaa tietoa. Salossa valiokunta selvittelee asiaa, joten mahtuisihan sinne yksi valtiovarainministeriönkin tapaus käsiteltäväksi.

Oikeuskansleri voisi kopioida apulaisoikeusasiamiehen huomautuksen Salolle. Säästettäisiin veronmaksajien rahoja.