Salon Seudun Sanomien 100-vuotisjuhlan kunniaksi on käynnissä valokuvakilpailu Sata kuvaa seudulta.

Lehden lukijoiden toivotaan lähettävän kisaan valokuvia, jotka kuvastavat tämän päivän Salon seutua, sen ihmisiä ja elämänmenoa.

Jos kuvassa on mukana ihmisiä, kuvan ottajan on muistettava kysyä heiltä lupa kuvan julkaisuun. Julkaisemme parhaita kuvia lehdessä kaksi kertaa viikossa, yhteensä sata kuvaa. Julkaistut kuvat tulevat myös verkkoon.

– Kuvissa voisi olla sitä, minkä ihmiset kokevat salonseutulaiseksi. Tilanteita ja tunnelmia, sanoo Salon Seudun Sanomien lehtikuvaaja Kirsi-Maarit Venetpalo.

– Kuvissa saisi näkyä seudun elämänmenoa: salonseutulaista kulttuuria ja arkisiakin tilanteita, jotka liittyvät vuoden kiertoon. Joukossa voi olla maisemiakin, mutta kuva on aina kiinnostavampi, jos mukana on myös ihminen, muistuttaa lehtikuvaaja Minna Määttänen.

Sadasta julkaistusta kuvasta Salon Seudun Sanomien lehtikuvaajat valitsevat 20 parasta, joiden joukosta lehden lukijat saavat vuoden lopussa äänestää kilpailun parhaan.

 

Kuvakilpailu: Sata kuvaa seudulta

Salon Seudun Sanomien 100-vuotisjuhlan kunniaksi käynnistyy valokuvakilpailu Sata kuvaa seudulta. Lehden lukijoiden toivotaan lähettävän kisaan valokuvia, jotka kuvastavat heidän mielestään hyvin Salon seutua, sen ihmisiä ja elämänmenoa.
  • Sallitut tiedostomuodot: jpg, png, jpeg.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

 

Sata kuvaa seudusta -kilpailun säännöt

  • Avoin valokuvauskilpailu kaikille Salon Seudun Sanomien lukijoille.
  • Kilpailukuvia voi lähettää pitkin vuotta, viimeistään 22.12.2019 mennessä.
  • Kuvat voi lähettää myös osoitteeseen satakuvaa@sss.fi.
  • Kuvan mukaan on liitettävä kuvaajan nimi ja yhteystiedot, kuvan nimi, kuvauspaikka, kuvassa olevien henkilöiden nimet sekä lyhyt kuvaus siitä, mitä kuva esittää tai kuvaan liittyvä ajatelma.
  • Jos kuvassa on tunnistettavia henkilöitä, kuvan ottajan on pyydettävä heiltä lupa kuvan julkaisemiseen.
  • Kilpailukuvia julkaistaan lehdessä vuoden ajan, kaksi kuvaa viikossa. Kuvat menevät myös verkkogalleriaan.
  • Julkaistusta sadasta kuvasta Salon Seudun Sanomien lehtikuvaajat valitsevat 20 finalistia, joiden joukosta lukijat äänestävät voittajan.
  • Voittajakuvan ottaja saa sadan euron lahjakortin valokuvausliikkeeseen.

 

 

SININEN HETKI Uskelan kirkonmäki 26.12.2018
Kuvaaja Mari Breilin: ”Kun taas saapuu hetki sininen, niin hyvä on, kun tunnen sen – hiljaisuuden – hetken tään sinisen.” Lumoavan kaunis Uskelan kirkko ja sen ympäristö tuli tutuksi jo lapsuudessa, kun isäni kanssa kävimme siellä usein kävelemässä. Paikka on uskomattoman kaunis, ja sen satumaisuus vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Tapaninpäivänä olin moikkaamassa isääni hautausmaalla, kun tämä sininen hetki saapui, ja sain vangittua sen muidenkin ihailtavaksi.

 

HARMAA TAIVAS, HARMAA JÄÄ Kisko 17.3.2019
Kuvaaja Olli Turunen: Huolimatta harmaasta kelistä lähti 68 innokasta kokeilemaan onneaan Kiskon Naarjärvelle jokavuotisessa pilkkikilpailussa.

 

KEVÄT ON JO OVELLA Salon keskusta 24.3.2019
Kuvaaja Jemina Rauhaniemi: Kuvasin tunnelista, kun siskot ja isä hyppivät kevättä kohti.

 

POIKA ONKIMASSA KESÄILLASSA Salonjoki 30.6.2018
Kuvaaja Rauni Nevala: Nuutti onkimassa Salonjoen varrella. Saaliiksi tuli lahna.

 

SALOLAISTA SISUA Salon urheilupuisto 13.3.2019
Kuvaaja Teija Tuomela: Seurasin ikkunasta salolaisten nuorten jalkapalloharjoituksia. Jäätävä tuuli ja sankka lumisade, pimeää ja kohta iltauutisten aika. Todellista sisukkuutta. En kehtaa valittaa kurjasta säästä.

KATSE TULEVAISUUTEEN Salo, Vuohensaari, 3.11.2018
Kuvaaja Olga Hilkova: Olimme kuvausretkellä pojan kanssa Vuohensaaressa. Siellä hiljaisuudessa hän pysähtyi tien reunalle ja mietteliäänä katseli horisonttia. Mitä tulevaisuus tuo nuorelle salolaiselle?

 

PULKKAMÄESSÄ LASTENLAPSIEN KANSSA Kiikala, Kruusila 23.2.2019
Kuvaaja: Janne Saarioja: Salo on muutakin kuin pelkkä city, kun Kruusilan kylmiltä aroiltakin voidaan suoraan takapihalta lähteä laskemaan pulkalla kohti tulevaa. Kuvassa ovat lapsenlapset Venla ja Helmi sekä Mia Saarioja.

 

MATKALLA POHJOISEEN Suomusjärvi, Ahtiala 12.3.2019

 

KAUNISTA REKIJOKEA Kiikala, Rekijoki 15.5.2015
Kuvaaja: Tuula Vuorinen: Lenkkeilyreitin parasta antia Rekijoen keskustassa.

 

AURINGON NOUSU Salon keskusta 20.1.2019
Kuvaaja: Markku Lindberg: Olin menossa 110-tietä Halikkoon, kun näin tämän värikkään ilmiön kaupungin yllä. Pakko oli ajaa auto tiensivuun ja ottaa muutama kuva.

 

ILTAHETKI Salon keskusta, jokiranta 3.11.2017
Kuvaaja Jenni Karila: Peilityyni vedenpinta heijastaa kaupungin siluettia, ja pitkä valotusaika pimeässä illassa saa autojen valot jäämään liikkeen juovina kuvaan. Illat jokirannassa ovat hienoja!

 

AURINGONLASKUN IHAILIJA Salo, Tupuri 16.11.2018

Kuvaaja Jaana Valkonen: Salossa on hyviä ulkoilualueita, joilla liikkua vaikkapa koiran kanssa. Metsässä liikkuminen sekä parantaa kuntoa että tuo mielenrauhaa. Tupurin ulkoilureittien lähellä sijaitsee korkea kallio, jolta näkee kaupungin yli merelle saakka. Sieltä voi ihailla upeita auringonlaskuja!

 

HIIHTORETKELLÄ Halikko, Pihkon kuppikivi 17.2.2019

Kuvaaja Kirsti Nuutinen: Halikonjoen ahteet ja Vässilän laajat peltoaukeamat tarjoavat loistavat ulkoilumaastot kaikkina vuodenaikoina. Kerihankien aikaan hiihdän Pihkon kuppikivelle jättämään pienen uhrilahjan. Lentokoneiden jättämiä lentovanoja katsellessa tuumin, aina ei ole tarvis lähteä merta edemmäksi.

TEIJO, MY TEIJO Salo, Teijo, kesällä 2017

Kuvaaja Marja-Maria Bäckmand: Teijo – siinä on kaikki. Vauhdin ja vapauden hurmaa. Paljain jaloin tukka hulmuten läpi kesäisen vihreyden pitkin Teijon ruukin kartanon lehmuskujaa kohti merta. Vauhdissa Ida, Isla ja Max.

 

USVAA JOEN YLLÄ Kisko, Kurkela 19.1.2019

Kuvaaja Jouko Salmi: Näkymä Kiskon Kurkelan Aneriojoen sillalta.

KUUTAMO Kuusjoki, Raatala 22.1.2019

Kuvaaja Terje Olkkonen: Aamukuuden kuutamo Raatalassa.

 

JÄÄTYNEET NAKIT LÄMPIMIKSI Kisko 6.12.2017

Kuvaaja Olli Turunen: Muutamia vuosia sitten Vantaalta Kiskoon muuttaneelle yksi hienoimmista asioista täällä on perinne, että lihakin on lähiruokaa ja haetaan porukalla metsästä. Kuvassa Länsi-Kiskon metsästäjien erämiehiä tauolla.

 

VIISI KUUKAUTTA JUHANNUKSEEN Perniö, Heikkilä, 18.1.2019

Kuvaaja Jarmo Markkanen: Haastan Salon kansalaisopiston valokuvauskursseilla käyneet osallistumaan Sata kuvaa seudulta -kuvakisaan.

 

 

LUOMAKUNTA ELOKUUSSA. Muurla, Kistola 6.8.2016.

Kuvaaja Tuomas Rislakki: Meillä on poikani Aki Rislakin kanssa tapana kävellä Kistolanraittia – ja sen laitaa – kauniina kesäpäivänä Muurlassa Mamin ja Vaarin luona lomaillessamme. Tämä on hyvin muurlalainen ja ylipäänsä salonseutulainen maisema. Uhkaavat pilvet vasten kumpuilevaa ja lainehtivaa peltoa yrittävät yhdessä opettaa uteliasta poikaa tajuamatta, että ainoa vanhus tässä on itse maasto pienine vilja-aittoineen.

JÄÄN SAARTAMA Perniö, Latokartanon Koski 23.1.2016
Kuvaaja Terttu Rantanen: Latokartanon koski, jään kahlitsema, onkohan jo historiaa.

 

JONO Salon tori, 12.1.2019
Kuvaaja Teija Tuomela: ”Torilla tarjolla tänään!” Salon tori on paikka, jossa ihminen kohtaa ihmisen. Kosketuspinta on aito, toisin kuin somen maailmassa. Torilla saa aina juttuseuraa ja kaikki ovat hyvällä tuulella! Em. kuvauspäivänä jo pelkkä kaunis aurinkoinen talvipäivä nostatti tunnelmaa!

 

MONIMUOTOINEN SALO Salo, Teijo 24.12.2018

Kuvaaja Ari Ranta: Salon kaupungin yksi vahvuus on monimuotoisuus. Kaupunkiin kuuluu useita vireitä maaseututaajamia ja kyläkeskuksia, joilla kaikilla on omat historiansa ja vahvuutensa. Salo on kirkonkylien ja kartanoiden kaupunki.
Teijolla kumpuileva maasto tarjosi aikanaan vesivoiman, metsä polttoaineen ja maaperä raaka-aineen ruukin masuuniin ja pajoihin. Niiden ympärille kasvoi vireä kylä kirkkoineen. Satoja vuosia vanha kulttuurimaisema, turvallinen elinympäristö ja luonnon kauneus vahvistavat tämän päivän ruukkikylien elinvoimaisuutta. Nuorta väkeä muuttaa kylille ja uutta rakennetaan edelleen. Sata vuotta on näissä maisemissa lyhyt aika.
Kuva on otettu kuvauskopterilla joulukirkon aikaan Teijon kylän keskustassa pohjoisen suuntaan. Etualalla Teijon kirkko ja puiden siimeksessä Teijon kartano. Taustalla Kartanorinteen uusia rakennuksia. Metsäisen maiseman kalliokumpujen välistä horisontissa pilkottaa Halikonlahti ja Angelniemi.

 

ILMESTYS Pertteli, Kurajoki 18.1.2019
Kuvaaja Paula Hautamäki: Auringonlasku Kurajoen peltoaukealle.

 

Kaupunkilainen

Hieno idea! Itse pidän enemmän tänään alkaneesta vanhojen kuvien tunnistuskuvista. Nyt jos koskaan on hyvä selvittää lasinegatiivien henkilöitä nyt jo 100 vuoden takaa. Odotan mielenkiinnolla sitä sarjaa.