Ravintolalaiva Arguksesta kuoriutuu Salon Joutsen

11
Mikael Nissillä ja Aleksi Burtsovilla on tarkoitus apureineen uudistaa jokilaivaa perinteitä kunnioittaen. Ulkoasu tulee ainakin muuttumaan.

Rälläkän laikka pyörii kuumana Salon Jokipaatti Oy:n ravintolalaivan kannella, kun Aleksi Burtsov hioo kaiteita uutta maalipintaa varten. Yli satavuotiaan ja Salon kelluvana terassina kesästä 2011 toimineen teräslotjan kannella on laudankappaleita, työkaluja, tikapuita ja työrukkasia.

Harva ehkä uskoisi, että jo reilun viikon päästä valkoisesta Argus-lotjasta on kuoriutunut Salon Joutsen, kun Burtsovin ja tämän liikekumppanin Mikael Nissin vastikään ostaman ja ulkoasultaan uudistaman jokilaivan syntymän ensimmäistä päivää juhlitaan avajaisissa.

– Kaikki pinnat laitetaan uusiksi, haemme tyystin uutta ilmettä, mutta vanhaa arvostaen. Sitä nimi Salon Joutsenkin korostaa, Mikael Nissi sanoo.

Minkä värinen joutsen Argus-munasta kuoriutuu, se selvinnee lähipäivinä. Yleisöä ainakin kävelysillalla ja torilla on runsaasti seuraamassa Salon ehdottomasti parhaan jokilaivan muodonmuutosta.

– Muutamme valaistusta, uusimme penkit, tulee lämpölamppuja ja eteen joenrannan puolelle puuterassi, jonne on tulossa niin sanottu terassitakka. Huoltokontin ulkoasu tulee muuttumaan, Aleksi Burtsov sanoo.

– Otamme ruokapuolen myös mukaan, mutta siitä lisää myöhemmin, Nissi lisää.

Nissin mukaan tavoite on avata jokilaiva Salon Joutseneksi uudistuneena vapun jälkeisenä perjantaina, jos kaikki sujuu byrokratiankin suhteen suunnitelmien mukaan.

Uudet jokilaivaravintoloitsijat ovat tuttuja Salon ravintola- ja ovimiestöissä jo vuosien ajan, muuten yrittäjillä on myös vankkaa rakennusalan kokemusta omien yritystensä kautta. Nissi on ollut mukana vuosia sitten myös osakkaana Zeta-baarissa.

Kumppanit saivat idean, josko Salon ainoa jokilaiva olisi myytävänä – ja olihan se.

– Haikea olo, kanta-asiakkaita ja sitä kautta tulleita uusia ystäviä tulee ikävä, sanoo Salon Jokipaatti Oy:n Marjo Helmroos, joka on pyörittänyt toimintaa kymmenen vuotta yhdessä Jukka Sarttilan kanssa.

Argusia edeltänyt puurunkoinen laiva hajosi vuoden 2011 jäidenlähdössä, mutta Sarttila hankki tilalle pikavauhtia satavuotiaan teräslotjan Lahdesta, ja Salon Jokipaatti Oy höyrysi jälleen vielä samana kesänä eteenpäin.

– Ei tämä yleisessä myynnissä ollut, mutta uudet omistajat olivat aktiivisia ja kysyivät. Ainahan me ollaan sanottu, että on tämä myynnissä jos joku haluaa ostaa, Helmroos sanoo.

Nissi ja Burtsov kertovat, että asiat etenivät lopulta nopeasti, ja noin viikko yhteydenoton jälkeen kaupat olivat viimeistä sinettiä vaille valmiit.

– Me näemme tässä paljon potentiaa: missä muualla Salossa on keskeinen terassi, jolle aurinko paistaa koko päivän? Haluamme tästä syyskuulle auki olevan terassin kaikenikäisille; Salon parhaan ja aurinkoisimman, Nissi ja Burtsov sanovat.

Ennen avajaisia tarvitaan vielä pientä tai vähän suurempaakin laittoa: rälläkän pitää laulaa vielä tuntitolkulla ja maalipensselin heilua. Isossa laivassa on paljon pintaa käsiteltävänä, kaiken muun säädön ohella.

Hohoijjaa

Salon Joutsen? Eikös ole vähän kulunut nimi? Onko pakko matkia Turkua? Ja Salon joutsenvaakunahan kuopattiin vuonna 2009. Rest in peace.

Salon Joutsen

On se kumma miten maininta Salon Joutsen, saa joillakin niskakarvat pystyyn?
Onko kenties pelkona, että vaakunakeskustelu saisi taas tuulta alleen ja mitä se keskustelu muka haittaisi?

Matkija

Turussa on myös Joutsen, Salo voisi keksiä jotain omaa, tätä päivää.

Hohhoijjaa

Vaakunakeskustelukin on kuopattu, koska sovittuja asioita ei voi mennä niin vaan muuttamaan. Ennemmin vanhoille salolaisille on ollut kova paikka, kun joutsenvaakuna jäi pois. Ehkäpä olisitte saaneet pitää vaakunanne, jos Salon nimi olisi kokonaan muutettu, mutta kun te halusitte pitää Salo-nimestä kiinni, niin koettakaa nyt kestää että joutsenvaakuna on haudattu. Ei kaikkea vaan voi saada. Toi Salon Joutsen tuollaiselle purtilolle on lähinnä vitsi.

Ulkomaalainen Suomen Joutsen Aurajoessa

Onko Turun pakko matkia Saloa?

Riba

Salon keskustan näkyvimmällä paikalla sallitaan edelleen tällainen raato! Toivoa sopii, ettei tästä muodostu samanlaista känniläisten mekastusmestaa, mikä edesmenneen toriterassin takapiha oli. Toivottavasti terassikauden jälkeen riittää vielä mielenkiintoa lotjan joesta poistoon.

japi

Eiköhän tämä ”raato” ole ollut jo kymmenkunta vuotta joessa joka kesä.Suurempaa haittaa tuskin on aiheuttanut.

Vasa

No sitten vastarannalle se vastaava mekastusmesta, niin on tasapainossa.

Vapaa Kanaherra

Mielestäni mustasta joutsenesta tuli hyvännäköinen, tsemppiä yrittäjille.

Mika A.

Aivan loistavaa, joutsenia Salossa tarvitaan.

Janne

Laiva pilattiin synkällä mustalla värillä kertaheitolla