SSS:n nettisisällöt muuttuvat maksullisiksi – verkossa julkaistavien juttujen määrä kasvaa

31
Maksumuuriuudistus muuttaa SSS.fi-sivuston käyttöä. Muutosta on työstetty pitkään lehtitalon eri osastoilla. Kuvassa Salon Seudun Sanomien päätoimittaja Ville Pohjonen (vas.) sekä järjestelmäasiantuntijat Janne Suovuori ja Jukka Ruissalo.

Salon Seudun Sanomat ryhtyy julkaisemaan enemmän journalistista sisältöä nettisivuillaan.

Muutoksen voi huomata heti: sisällön määrän lisäys on jo aloitettu. Uudistuksen alkuvaiheessa verkkosisällöt ovat kaikkien luettavissa.

Toukokuun aikana verkkosivuilla olevat jutut muuttuvat pääosin maksullisiksi.

Salon Seudun Sanomien päätoimittaja Ville Pohjonen pitää muutosta hyvänä tekijöiden ja lukijoiden kannalta.

– Uudistuksen myötä voimme tarjota lukijoille kiinnostavaa ja luotettavaa sisältöä enemmän myös netissä. Emme siirrä tekemisen painopistettä printistä nettiin, mutta nyt voimme kehittää myös verkkosivuja.

Pohjosen mielestä on reilumpaa, ettei lehden lukijoita jaotella sen mukaan, lukevatko he uutisia painettuna vai verkossa.

– Meidän tehtävämme on sisältöjen tuottaminen, eikä ilmaisia sisältöjä ole.

Toukokuussa käyttöön otettava maksumuuri tarkoittaa käytännössä sitä, että verkkojuttujen lukeminen vaatii tilauksen. Juttuja ei myydä yksitellen.

Tilausmuotoja on monia. Ne printtilehden tilaajat, jotka ovat jo aiemmin laajentaneet tilauksensa sisältämään myös näköislehden, saavat ilman lisämaksua lukuoikeuden myös kaikkiin verkkojuttuihin.

SSS.fi-sivuston maksullinen lukuoikeus pitää aina sisällään myös printtilehden digitaalisen näköisversion.

– Sivuille pitää kirjautua kerran, minkä jälkeen selain muistaa kirjautumisen, sanoo Salon Seudun Sanomien lukijamarkkinoinnin ja mediamyynnin myyntijohtaja Asko Kainulainen.

Kainulainen tietää laadukkaan paikallisen journalismin kiinnostavan ihmisiä. Salon Seudun Sanomien tulovirrasta suurempi osa tulee tilausmaksuista kuin mainonnasta.

– Totuuteen pyrkivän sisällön arvo on kasvanut. Sosiaalisessa mediassa on paljon tarjontaa, mutta toden ja väärän tiedon erottaminen ei ole aina helppoa. Lehteä lukiessa ei tarvitse pohtia luotettavuutta, sanoo Kainulainen.

”Ajatuksesta, että netissä kaikki on ilmaista, on päästy eteenpäin.”

Maksumuurit ovat nykyisin yleinen käytäntö mediamaailmassa.

– Lehden sisällön tuottaminen maksaa, ja mainonnasta saatavat tulot ovat vähentyneet. Tilaajatulojen merkitys on kasvanut kaikkialla maailmassa, sanoo media-alan ja graafisen teollisuuden etujärjestön Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg.

Holmberg arvioi, että ihmiset ovat myös yhä valmiimpia maksamaan verkkosisällöistä.

– Ajatuksesta, että netissä kaikki on ilmaista, on päästy eteenpäin.

– Ihmiset maksavat nykyisin televisiokanavista, musiikista ja hyvin monenlaisista sisällöistä. Journalismista ihmiset ovat valmiita maksamaan etenkin silloin, kun samaa sisältöä ei ole saatavilla muualta.

Sanomalehtien nettikehityksen alkuvaiheessa arvioitiin, että netissä pärjätään vain mahdollisimman lyhyillä ja napakoilla jutuilla. Verkkosivujen kehittyessä lukukokemus on parantunut, ja nykyisin kännyköilläkin luetaan paljon pitkiä juttuja.

– Juuri analyyttiset ja pitkät jutut tuottavat tilauksia. Laatujournalismi myy, sanoo Holmberg.

 

Toimi näin ja hanki tunnukset sss.fi:n juttujen lukemiseen

  • SSS.fi:n juttujen lukeminen vaatii aluksi kirjautumisen. Ne, joilla tunnukset jo ovat, voivat ottaa ne käyttöön. Muilla on oikea hetki päivittää Salon Seudun Sanomien tilausasiat kuntoon, niin että erilaisten verkkosisältöjen lukeminen on helppoa.
  • Myöhemmin toukokuussa verkkojutut muuttuvat niin, että vain digitilaajat voivat niitä lukea.
  • Voit kokeilla 1 kuukauden ajan veloituksetta digilehteä + sss.fi-verkkosivuja. Paina TÄSTÄ
  • Jos olet paperilehden kestotilaaja, voit vaihtaa tilauksesi kokonaistilaukseksi (paperilehti + digilehti + sss.fi-verkkosisältö) TÄSTÄ
  • Tilaa digilehti + sss.fi-uutistarjonta TÄSTÄ
Etäsalolainen

Ja naps, niin katkeaa viimeinenkin linkki vanhaan kotiseutuun ja sen tapahtumiin. Eipä tarvitse tälläkään sivustolla enää tulevaisuudessa vierailla.

MDI

Sama täällä kesäangelniemeläisenä. Tuskin tulen maksamaan nettilehdestä, jossa puolet uutisista tuntuu olevan urheilua. Ja maksanhan jo netti-Hesarista, jossa luettavaa riittää kymmenkertainen määrä.

Marco

Onhan siellä niitä poliisiuutisia se toinen puoli.

Lopun alkua

Vuonna 2012 muutin pois Salosta ja olen seurannut SSS:n sivuilta entisen kotiseutuni tapahtumia. Se näköjään sitten loppuu nyt. Paikallisesta nettilehdestä kyllä maksan.

Sieltä minäkin

Sama juttu, nyt voin poistaa SSS:n suosikeista. Teitte asian helpoksi. Urheilua ja rikoksia, ei kai sitä ihminen muuta kaipaa…?

Itkumuuri

Jahas. Siihen loppui paikalliset uutiset. En maksa enää enempää: puhelimen nettiyhteys maksaa, sähkö maksaa. Kirjastoissa saa sentään vielä (kuinkakohan kauan?) lukea printtilehden ilmaiseksi.

Emppu

Ei Muurlan kirjastossa enää.

Jerppu

Juu ei ole pelkoa, että maksaisin. Heippa vaan sitten, Salkkari.

Se on loppu ny

Samoin, kiitos ja hyvästi.

Kekkula

Maailman ainoa lehti, josta muut voisivat oppia laittamalla Fingerporin linkin etusivulle. Ainoa.

Tiedossa on kuka tämän aikoinaan ideoi. Syy voi olla pieni, joka antaa aiheen lukea lehteä.

Lehden lukija

Ymmärrettävä muutos. Uutisten kirjoittaminenkaan ei ole ilmaista, joten jollain tavallahan alan muutoksiin on vastattava, jotta toiminta pysyy edes jokseenkin taloudellisesti kannattavana. Toivottavasti muutoksen jälkeen uutisten sisältö kehittyy huomattavasti, koska kilpailijoina on koko internet, mutta vaikka enemmän tutkivaa journalismia eri aiheisiin olisikin, niin ettehän unohda paikallisia uutisia, vaikka niiden lukijakunta onkin rajattu aikalailla vain Salon seutulaisiin.

Lisäksi toivottavasti tuo maksullisuus on porrastettu järkevästi. Kuukausijäsenyys luonnollisesti, mutta myös mahdollisuus kyseisen päivän uutisten tai lehden ostoon sekä jos lukijaa kiinnostaa vain yksittäinen uutinen, niin voi ostaa lukuoikeuden vain yhteen uutiseen.

It Senior

Toivottavasti häiritsevät mainokset vähenevät ja nimimerkit muuttuvat kiinteiksi tilaajakohtaisiksi.

Rakentavasti K

Paljon pitää sivujen rakenteen muuttua, ennen kuin kannattaa hintalappua laittaa näille sivuille. Nykyisin mm. STT:n uutinen on etusivulla usein kahteen kertaan. Lisäksi etusivu yrittää syleillä kaikkia aiheita samalla kertaa.

Uutisen tuoreus on myös yksi olennainen osa sisältöä tai vaihtoehtoisesti paikallisuutisen laajempi ja syvällisempi käsittely ja jopa määrän lisääminen. Ei muuta kuin näppäimistö laulamaan.

Salon Matti ja kukkaro

Sanoisin päätöksen olevan aika huono. En usko maksajia löytyvän erikseen nettisisällöstä.

Toisaalta eipähän tarvitse enää Salon asioita seurata, henkisesti varmaan hyvä asia, kun tuntuu koko kaupungin ajautuneen negatiivisuuden sumuun.

Maksava asiakas

Minulla on tilaus voimassa digilehteen, eli tämähän on hyvä juttu, ei tarvitse rahoittaa vapaamatkustajien lukemisia.

Eihän tämä Suomi ole mikään sosiaalidemokraattinen utopia ja siitä luojalle kiitos.

Marco

Hyvä uutinen – eikä maksa tuleville entisille lukijoille mitään. Muistakaa ottaa myötäilijät mukaan.

Heikki Laukkanen

Nettiversiosta voisin maksaa 5€/kk jos se vastaa painettua lehteä. Mainoksia ei tarvitse olla mutta ei ne haittaakaan.

Emppu

Kannatan!

Kaikki maksaa

Niin… netti maksaa, sähkö maksaa, ruokakin maksaa, mutta lehti ei saisi maksaa…

Lassi Hakonen

Nettisisällön maksullisuus hyvä asia, kuitenkin niin että olisi mahdollista seurata ja kiinnostua otsikoista ja ehkä myös rajoitetusta sisällöstä maksutta mahdollisesti jopa toisen erinäisten verkkosivuston kautta tai miten luontevammin sen järjestääkään. Itse yleensä kuulen tai näen verkossa kiinnostavaa sisältöä niin ostan irtonumeron.

Eläkeläinen62

Ei yhdestä digitaalisesta lehdestä voi maksaa samaa kuukausihintaa kuin pelkästä netin laajakaistasta kukaudessa.
Kyllä tuota tietoa saa netistä ilmaiseksikin. Se vielä puuttuisi, että lehden lukeminen kirjastossa tulisi maksulliseksi veronmaksajille.

News

Voi elämän kevät. Netti on tosiaan täynnä ”tietoa”. Sen kyllä huomaa kun lukee kommentteja. Journalismi tarkoittaa vastuullisuutta, joku tsekkaa asioiden taustat, haastattelee asianosaiset ja asiantuntijat. Mieluummin luen oikeita uutisia, varsinkin niitä paikallisia ja pysyn kärryillä mitä kotikonnuilla tapahtuu. Näin ”aikuisena” harmittaa vain se, että monet tapahtumat ja tarjoukset menevät ohi kun ei ole ilmoituksia. En ole facessa enkä halua sitä läpyskäläjää postilaatikkoon.

Otsasi hiessä

Jostain syystä sivun tekniikka on ollut kautta aikain huonoa, joten käyttökin on ollut vähäistä. Viime vuosina on menty parempaan päin, mutta kyllä paperilehden kylkiäisenä pitäisi tulla myös nettilehden lukumahdollisuus, jolloin lyhytaikaisen matkan tai mökillä vietetyn ajan voisi lehden lukea myös netistä. Pelkkään nettilehteen en haluaisi kuitenkaan mennä. Työmies on palkkansa ansainnut, mutta ansaintalogiikkaa kannattaa vielä miettiä.

Paukkula

Kommenteista näkee, että suomalaiselle kaiken pitäisi olla ilmaista.

Tukholmalainen

No hei sit vaan!
Kiitti näistä ajoista.
Oli kiva seurata entisen kotimaan kotiseudun asioita.

Jani

Vai niin, no eipä tarvi Salkkaria enää lukea. Byebye.

Ex-salolainen

Myös entisenä salolaisena olen seurannut netin kautta Salon tapahtumia. Vanhana lehden tilaajana kaipasin silloin jo enemmän paikallista uutisointia, joten en kyllä näe että nykyisen tasoisesta uutisoinnista olisin valmis maksamaan.

kale

Minä laitoin viestiä vuosi sitten tuosta STT:n tuplauutisesta, mutta eipä siitä kukaan välittänyt. Ei niitä kiinnosta, jotka asialle voisivat jotain tehdä.

exsss

5-10 euroa/kk digilehti, niin voisi kiinnostaa hiukan. Ihan kauheasti ei kiinnosta maksaa usemman päivän vanhoista uutisista enempää. Salkarin/Turkkarin jokin yhteisdigilehti voisi olla kiinnostavampi.

ArseNikki

Jutut lisääntyy, kävijät loppuu.

It Senior

Olen vuosia lukenut lehden verkossa ja siten maksumuurista ei ainakaan toistaiseksi tule lisäkustannuksia. Mainostaminen on ymmärrettävää, mutta ärsyttää, kun ne pomppii pitkin päivää.

Me jokainen maksamme valtakunnallista veroa, ja sieltä saa melkein nuo samat uutiset kielekkeeltä lähisuutiset. Joten paikallisuutta lisää ja uutisia asioista, jotka aina eivät ylitä edes uutiskynnystä.

Kritiikkiä myös verorahojemme jakamisesta. Valitettavasti kunnalliset osakeyhtiöt piiloutuvat yrityssalaisuuden varjoon, eikä edes tilinpäätösasioita jaeta lehdistölle, vaan ne pitää itse maksaa PRH:sta.