Suomalainen lentopallo on tätä menoa lähempänä kotiseutumuseota kuin kesäolympialaisia

1
Kenen alaisuudessa miesten maajoukkueen ykköspassari Eemi Tervaportti pelaa tulevana kesänä? Se selvinnee lähiviikkojen aikana.

Suomalainen lentopallo on kriisissä.

Alle kuukauden sisällä Lentopalloliiton ovat jättäneet miesten maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo, toimitusjohtaja Keijo Säilynoja, varatoimitusjohtaja Päivi Harri sekä huippu-urheilun hallintopäällikkö Jaana Laurila.

– Käytännössä siis liiton neljä tärkeintä ihmistä, tiivisti eräs lentopallovaikuttaja.

Lentopallo on luonut itselleen poikkeuksellisen hyvän maineen suomalaisessa urheilukentässä. Maajoukkueen toiminta on ollut ryhdikkään ammattimaista ja rehellistä (kiitos Sammelvuon ja Laurilan). Lajipamppujen ulostulot eivät ole aiheuttaneet myötähäpeää tai kriisiviestintäkommelluksia (kiitos Säilynojan). Ruohonjuuritason kirkkaana kruununa on loistanut maailman suurin lentopallon junioriturnaus Power Cup (kiitos Harrin).

Lisäksi ei löydy liian paksua tussia alleviivaamaan sitä, että suomalaisen lentopallon ei ole tarvinnut taiteilla monen muun lajin tavoin tasa-arvoasioiden kanssa. Laji on ollut tasa-arvoinen jo vuosia ennen kuin tasa-arvosta tuli itseään korostavien urheilun satunnaisseuraajien jeesustelun kohde.

Mutta nyt lajin tilanne on sekava ja tukala. Voimanelikon lähdettyä suomalainen lentopallo on kuin pitkäksi leijuva hyppysyöttö, jonka liitoa kohti mainosaitaa ei voi kuin kauhulla seurata.

Valmistautuminen historialliseen maajoukkuekesään alkaa kuukauden kuluttua, mutta olympiakarsintaan ja EM-kisoihin tähtäävältä miesten maajoukkueelta puuttuu päävalmentaja. Osa runkopelaajista ei ole eri syistä käytettävissä, osa odottaa vielä päävalmentajan nimitystä ennen kuin tekee ratkaisunsa.

Eikä taloudellisesti raskasta maajoukkuetoimintaa helpota liiton viime vuoden tilinpäätös, joka jäi noin 100 000 euroa pakkaselle. Liiton edelliset yt-neuvottelut ovat vielä tuoreessa muistissa.

Ja nyt puhutaan Olympiakomitean investointilajista, joka saa jääkiekon ja maastohiihdon jälkeen suurinta lajikohtaista tukea (380 000 euroa vuodessa).

Myös kotimaan pääsarja Mestaruusliiga on nähnyt rehevämpiä aikoja. Naisten ja miesten liigassa oli tällä kaudella kummassakin vain yhdeksän joukkuetta. Lisäksi naisten liigassa kotimaisten laatupelaajien vähyys aiheutti ulkomaalaispelaajien invaasion – ei ollut poikkeuksellinen näky, jos aloitusseitsikossa oli vain yksi tai kaksi suomalaispelaajaa.

Mutta nämä ongelmat koskevat vain sitä näkyvintä osaa lajista. Suomalaisen lentopallon suurin ongelma on paljon syvemmällä.

Lentopallon lisenssipelaajien määrä on pudonnut 2010-luvulla peräti 17,3 prosenttia. Viime vuoden lopussa lisenssipelaajia oli enää 10 078. Samaan aikaan esimerkiksi jalkapallo, salibandy, koripallo sekä lentopallon tavoin toinen kuihtuvien maakuntien laji pesäpallo ovat kasvattaneet harrastajamääriään.

Huolestuttavin tilanne on pojissa. Lisenssipelaajista vain 19,4 prosenttia (1 955) oli alle 20-vuotiaita poikia. Alle 20-vuotiaita tyttöjä oli 4 604 eli lähes puolet kaikista lisenssipelaajista.

Trendi näkyy selaamalla perinteisten lentisseurojen nettisivuja. Tyttöjen joukkuekuvissa joudutaan tiivistämään, kun taas poikien väljissä joukkuekuvissa on usein yhtä monta taustahenkilöä kuin pelaajaa.

Tubettajien, Fortniten ja muiden pallopelien puristuksessa suomalaisesta lentopallosta on tätä vauhtia tulossa marginaaliin rastitettava jakojäännös, joka on lähempänä kotiseutumuseota kuin kesäolympialaisia.

Vielä ei ole liian myöhäistä korjata kehitystä – keinoja siihen on vain vaikea löytää.

Ronald

Salossa ainakin pitäisi kotimaisia naislentopalloilijoita riittää, mutta…