Suomen ehdokkaat EU:n kirjallisuuspalkinnon saajiksi valittu

0

Suomen ehdokkaat Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon saajiksi on valittu. Ehdolle päässeet romaanit ovat Mia Franckin Bombträdgården eli Pommipuutarha, Heikki Kännön Sömnö, Piia Leinon Taivas ja Eeva Rohaksen Raivo. Leino on STT:n toimittaja.
EU:n kirjallisuuspalkinto jaetaan kolmen vuoden kierrolla eri maille. Tänä vuonna palkinnon saa yhteensä 14 maata. Suomen ehdokkaat ja voittajan valitsee viisihenkinen palkintoraati.
Voittaja julkistetaan toukokuun lopulla. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa.
Palkintoa on myönnetty vuodesta 2009 alkaen. Suomesta palkinnon ovat aiemmin voittaneet Riku Korhosen Lääkäriromaani, Katri Lipsonin Jäätelökauppias ja Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat.

STT

Kuvat: