Aikuinen susi jäi auton alle moottoritiellä Suomusjärvellä viime viikolla. Liikenteessä on kuollut Suomessa ainakin viisikymmentä sutta 2000-luvulla.
”Nainen törmännyt suteen henkilöautolla. Susi kuoli törmäyksessä”, Salon poliisin partio kirjasi raporttiinsa viime viikolla.
Poliisin mukaan eläin oli seissyt ajoradalla Lahnajärven liittymän kohdalla maanantaina aamulla. Autoilija oli ollut matkalla Helsingistä Turun suuntaan.
Poliisi ei tiedottanut onnettomuudesta.
– Se oli uros, jonka turkki oli hyvässä kunnossa, suomusjärveläinen Veijo Laine kertoo.
Poliisi hälytti Laineen korjaamaan ruhon pois. Suden alkuperä saattaa selvitä dna-näytteestä.
Veijo Laine ja Kiskon piirin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Pekka Oksanen paketoivat suden ja toimittivat sen Matkahuoltoon. Määränpää oli Ruokaviraston Oulun tuotanto- ja villieläinterveyden tutkimusyksikkö.
Entinen elintarviketurvallisuusvirasto Evira eli nykyinen Ruokavirasto tutkii kolareissa kuolleet, kuolleena löydetyt, luvattomasti tapetut sekä poliisin luvalla lopetetut sudet.
Suomusjärven susi on käsittelyssä.
– Osa tutkimuksista on vielä kesken. Raportti tulee verkkoon sitten, kun se on valmis, erikoistutkija Minna Nylund Ruokavirastosta sanoo.
Ruokavirasto on vuodesta 2015 alkaen julkaissut nettisivuillaan kaikki susista tehdyt kuolinsyytutkimukset. Luettavana on tällä hetkellä yli kuusikymmentä susiraporttia, uusimmat tältä vuodelta.
Liikenteessä on kuollut ainakin yhdeksäntoista sutta neljän vuoden aikana. Kaikkien loukkaantuneena lopetettujen tai kuolleena löydettyjen susien vammojen syytä ei ole saatu selville.
”Vammat ovat todennäköisesti syntyneet iskun, esimerkiksi hirven potkun, tai törmäyksen, autokolarin seurauksena”, Lieksassa tänä talvena ammutun naarassuden raportissa lukee.
Suomusjärven suden lisäksi ainakin Siikajoella kuollut nuori uros on tänä vuonna jäänyt varmuudella auton alle. Liikenne on Ruokaviraston mukaan yksi merkittävistä susien kuolinsyistä.
– Aika usein susi on jäänyt auton alle, erikoistutkija Nylund toteaa.
Ruokaviraston vuosina 2001–2014 tutkimista 81 sudesta peräti 31 oli kuollut kolarissa. Autojen lisäksi susia on jäänyt junien alle.
Veijo Laine tietää, että susia on itäisessä Salossa ollut ennenkin moottoritiellä. Hän on löytänyt verkosta karvatuppoja.
– Susi menee aidan alta, jos se vain suinkin pääsee. Riista-aidan mainostettiin estävän pienriistankin, mutta se ei pidä paikkaansa. Me olemme paikanneet aitaa omin voimin, etteivät metsästyskoirat menisi sen alta.
Laine on yksi seudun srva-yhteyshenkilöistä. Se tarkoittaa suurriistavirka-apua, josta on sovittu poliisin ja riistanhoitoyhdistysten yhteistyösopimuksessa.
Hätäkeskus välittää tiedon onnettomuudesta poliisille, joka ottaa yhteyttä riistanhoitoyhdistyksen nimeämään henkilöön. Metsästäjät korjaavat ruhot pois ja jäljittävät loukkaantuneet eläimet.
Voi voi. Nyt jää monta peuraa rellestämään. Jos yksi susi syö edes peuran viikossa, niin vuodessa määrä vähenisi 52:lla.