Suunnitelma hyväksyttiin – Uskelan koulun painumista yritetään hidastaa

5
Uskelan koulun Kavilankadun yksikkö on painunut eniten eteläpäästään. Painumista yritetään hidastaa massanvaihdolla.

Uskelan koulun Kavilankadun yksikön painumista yritetään hidastaa kesän aikana tehtävällä massanvaihdolla. Salon kaupunginhallitus hyväksyi suunnitelman maanantaina.

Valtuustolle esitetään 100 000 euron lisämäärärahaa urakkaa varten. Käytännössä massanvaihdot tehtäisiin koulun kesäloman aikana.

Uskelan koulun tulevaisuudesta on tarkoitus päättää oppimisympäristöselvityksen toisen vaiheen valmistuttua. Siinä vaiheessa päättäjillä pitäisi olla nykyistä paremmat tiedot tehdä kokonaisratkaisu keskustan kouluista.

Saku Nikkanen (sd.) esitti kaupunginhallituksessa, että valtuustolle esitetään suoraan 75 000 euron määrärahaa Uskelan koulun uudisrakennuksen suunnittelua varten.

Nikkasen ajatuksena oli, että suunnittelu aloitetaan jo tänä vuonna. Suunnittelu tehtäisiin yhteistyössä koulun henkilöstön kanssa ja siinä otettaisiin huomioon tulevaisuuden oppilasmäärä.

Hallitus hyväksyi kaupunginjohtaja Lauri Innan pohjaesityksen äänin 9–4. Nikkasen kannalla olivat Mikko Lundén (ps.), Simo Vesa (sd.) ja puheenjohtaja Saija Karnisto-Toivonen (sd.).

Uskelan koulun Kavilankadun yksikkö painuu paalutuksen pettämisen takia erityisestä rakennuksen eteläpäästä.

Painumista ei voi asiantuntijoiden mukaan pysäyttää kohtuullisin kustannuksin. Painumista saattaa olla kuitenkin mahdollista hidastaa keventämällä rakennuksen anturaan kohdistuvaa ulkopuolista painoa.

Asiantuntijoiden mukaan anturan kuormitusta on mahdollista keventää korvaamalla anturan yläpuolinen täytemaa vaahtolasilla. Massanvaihtoa on tarkoitus tehdä rakennuksen eteläpään ympärillä.

Toiveena on, että massanvaihto antaisi Uskelan koululle lisäaikaa. Parhaassa tapauksessa rakennuksen käyttö voisi jatkua, kunnes mahdollinen uusi koulurakennus valmistuisi. Näin kaupunki välttyisi kalliiden väistötilojen hankkimiselta.

Virkamiesjohto esitti alun perin, että Uskelan koulun Kavilankadun yksikkö olisi siirretty väistötiloihin entisen Hermannin tiloihin Torikadulle ja Uskelan koulun Anjalankadun yksikköön.

Uskelan koululaisten vanhemmat ovat vastustaneet esitystä väistötiloista.

Make

Hyvä sd. ja Lunden. Järkevä ehdotus. Suunnitelmien teko ei käy käden käänteessä. Sinänsä ei yllätä että vastustusta löytyy, vaikka tiedossa on, että rahat tarvitaan tulevaisuudessa joka tapauksessa. Taas vitkutellaan ja loppuviimeksi tulee kiire ja tarvitaan ne 2,5 milj. väistötilat. Siinä vaiheessa tule suru puseroon. Milloin se toinen vaihe suunnitelmasta valmistuu?

Reino

Miksi Salo makselee rakentajien ja korjaajien laskuja? Suunnittelijat ja päättäjät vastuuseen yhteisten varojen leväperäisestä käytöstä. Eihän tämä peli vetele yrityspuolella ja vielä vähemmin yksityisen rahan käytössä. Jokainen, joka tekee virheitä maksaa omasta pussistaan. Jos jättää turvavyön käyttämättä, niin poliisi antaa sakot. Kun otetaan huomioon, että turvavyön käyttämättä jättäminen on hyvin pieni rike, jos rike ollenkaan, koska ei vaaranneta muita tiellä liikkujia, ja siitä saa 70 euron sakon. Tuo kun suhteutetaan toistuvaan terveiden rakennusten tuhoamiseen vuositolkulla ja tehdään uusia hometaloja, jotka purkaantuvat kansalaisten niskaan, niin oikeustaju on täydellisen homehtunut. Kyllä kansalaisten varoista ja terveydestä pitäisi kantaa se vastuu, joka yleisten tilojen… Lue lisää »

Olli

Reino, puhut pelkkää asiaa, vaan mistäpä löytää päättäjän jolle ei oma etu olisi tärkein, vähät homerakennuksista.

Repa

Miten on mahdollista että Salon kaupungin oppimisympäristöselvityksen tekeminen kestää näin kauan ja kellään ei tunnu olevan tietoa milloin se valmistuu. Selvityksen viivästyminen ei ainakaan edistä perheiden muuttoaikeita Saloon koska kenelläkään ei ole tietoa miten eri alueilla olevien koulujen ja päiväkotien kohdalla tulee käymään. Kaupungin panostukset erilaisiin hankkeisiin valuvat osittain hukkaan oppimisympäristöselvityksen viivästymisen johdosta.

Reino

Vastuullinen suunnittelu pitää löytyä, ei ole järkeä tehdä neljän lukukauden kouluja ja viidentenä on umpihomeessa ja lahonnut. Myykää ne ilmastoinilaitteet romuksi.

Ennen ei niitä ollut eikä myöskään ollut hometta. Maksaa järjettömästi ja tuhoaa rakennukset, oppilaat ja opettajat. Vahtimestari huolehtii koulun päätyttyä tuuletuksesta ja oppilaat koulupäivänä, viikonloppu hoituu itsestään kun venttiilit jätetään raolleen.

Laittakaa niihin kouluihin halkolämmitys, niin pysyy yhteiskunta terveenä. Rahat koulujen rakentamiseen niiltä, jotka tuhosivat terveet koulut korjaamalla ne pilalle. Ei pitäisi olla rahapula kaupungilla. Syylliset maksakoot rikkeensä.