Tasan kymmenen vuotta sitten Salon torilla esitettiin kysymys, jonka vastaus kuului: ”Korisliigassa”

0
Vilppaan kannattajakulttuuri otti ensimmäisiä riehakkaita askeleitaan keväällä 2009. Kuva viidennestä divarifinaalista Kauhajoelta.

Päivälleen kymmenen vuotta sitten Salon torilla käytiin harvinaista vuorohuutelua. Toinen puoli huutelijoista huusi torilta ”missä ollaan?”, johon ravintola Toriterassilla istunut väki vastasi ”Korisliigassa!”.

Syy hilpeään huuteluun oli Vilppaan paluu Korisliigaan neljän vuoden tauon jälkeen. Vilpas voitti 25. huhtikuuta 2009 Karkkilassa pelatussa ratkaisevassa liigakarsintaottelussa Team Componentan ja nousi Korisliigaan otteluvoitoin 2–1. Sen jälkeen yksikään liigajoukkue ei ole noussut karsintojen kautta Korisliigaan.

– Kymmenen vuotta sitten? Ei siitä niin kauaa ole… Nopeasti se aika menee, nousujoukkueen Jussi Savolainen naurahtaa.

– Aa! Nyt kun sanoit, niin tiedän mistä puhut, nousujoukkueen Sami Himberg huudahtaa.

Syksyllä 2008 Vilppaan suunnitelmissa ei ollut nousta seuraavana keväänä liigaan. Loukkaantumisista kärsineen joukkueen kokenein kotimainen pelaaja oli 22-vuotias Savolainen, kapteenina toimi 20-vuotias Tuomas Tenkanen ja jenkkikaksikkona nuori Quennell GreenAubrey Conerly . Päävalmentajana toimi juuri pelaajauransa lopettanut kolmekymppinen Philip Dejworek.

Joukkueen keski-ikä oli ennen kauden alkua aavistuksen yli 20 vuotta!

22-vuotias Jussi Savolainen oli Vilppaan kokenein kotimainen pelaaja.

Ensimmäinen tavoitteen päivitys tapahtui juuri ennen kauden alkua. Vilppaan testissä oli sentteri Amani Daanish, jonka kanssa seura päätti tehdä sopimuksen. Näin kauteen lähdettiin kahden sijasta kolmella jenkillä.

– Daanishin sopimuksen jälkeen meininki muuttui. Sitten tavoite oli kärjessä, Himberg muistelee.

– Sen kauden jenkit olivat ihan mahtavia, Savolainen kehuu.

– Conerly oli suupaltti vitsailija. Green oli päinvastoin hissukka, mutta teki duuninsa hyvin. Daanish oli heidän kahden sekoitus. Se oli hyvä combo, he tulivat nuorten jätkien kanssa hyvin juttuun, Himberg kuvailee.

Toinen päivitys tuli tammikuussa, kun seuran oma kultapoika Roope Ahonen päätti palata Torpan Pojista kasvattajaseuraansa. Ahonen pelasi runkosarjan lopun 19,2 pisteen keskiarvolla.

Mutta kausi ei todellakaan ollut yhtä kiihtyvää riemumarssia kohti Korisliigaa. Runkosarjan lopussa Vilpas joutui pelaamaan kolme ottelua ilman amerikkalaispelaajiaan. Vilpas voitti niistä kaksi.

Ensimmäinen voitoista tuli satumaisella tavalla Äänekosken Huimasta. Vilpas oli 23 pistettä tappiolla, mutta voitti päätösneljänneksen 38–15 ja nousi kolmen pisteen kotivoittoon. Ahonen heitti 36 ja Lauri Tiainen 24 pistettä.

– Siinä oli onni onnettomuudessa. Philip sanoi, että pidetään vaan hauskaa ja katsotaan miten käy. Kun voittoja tuli, se ruokki meitä pudotuspeleihin, Himberg tähdentää.

Tuolloin I divisioonan runkosarja pelattiin kaksinkertaisena, mikä tarkoitti vain 20 ottelua puoleen vuoteen. Pudotuspeleissä tahti muuttui hurjaksi: kymmenen ottelua 23 päivään.

– Se oli rankkaa aikaa. Kävin päivät töissä, eikä illalla treeneissä menty kovin hiljaa. Siinä oli nuorella pojalla tekemistä pysyä perässä, Himberg päivittelee.

Välierissä Vilpas pudotti Lapuan Korikobrat suoraan kahdessa ottelussa. Eeppisessä finaalisarjassa kokenut Kauhajoen Karhu oli entisen NBA-pelaajan Eric Washingtonin johdolla parempi voitoin 3–2. Niinpä Vilpas joutui liigakarsintaan Korisliigassa viimeistä edelliseksi sijoittunutta Team Componentaa vastaan.

Vilpas yllätti heti avausottelussa ja haki vierasvoiton Karkkilasta. Näin joukkueella oli mahdollisuus varmistaa liiganousu Salohallissa. Karkkila ja veteraani Martti Kuisma pitivät Vilppaan 53 pisteessä ja lopullinen ratkaisu siirtyi Karkkilaan.

– Muistan sen fiiliksen, kun Karkkila voitti. Olimme suuttuneita, mutta kaikki tiesivät, että hoidamme seuraavan. Usko ei loppunut missään vaiheessa. Jos joskus noustaan, niin nyt, Himberg kertaa.

Vilppaan kausi 2008-2009 oli noususta huolimatta yhtä tuskaa. Lauri Tiainen yritti helpottaa Quennell Greenin kramppeja kesken divarifinaalin.

Ratkaisufinaali oli äärimmäisen jännittävä. Karkkila johti ottelua kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua 72–67. Conerlyn vaparit ja Tiaisen ottelun ainoa (ja uran tärkein) pelitilannekori tasoitti ottelun. Lopulta Conerly ratkaisi ottelun vapaaheittoviivalta.

Loppusummerin soitua kentälle ryntäsi noin sata Vilppaan kannattajaa.

– Silloin oli ensimmäistä kertaa kunnon katsomohuumaa, Savolainen muistuttaa.

Kun Vilpas oli saanut pestyä kuohuvat iholtaan ja lähti kohti nousujuhlia, mutkaiseen matkaan tuli yksi ylimääräinen mutka. Vilppaan fanien bussi oli jäänyt tien varrelle ja osa faneista tuli Vilppaan joukkueen bussiin.

– Siellä oli varmaan 30 ylimääräistä tyyppiä. Mutta nyt kun muistelen, niin tämä saattoi tapahtua myös seuraavan kauden Forssan reissulla. Bileet olivat joka tapauksessa hyvät, Savolainen miettii.

– Ai hitto! Mulla on kyllä sellainen muistikuva, että Karkkilan tie on tosi mutkainen ja bussi olisi ollut ihan täynnä, Himberg pohtii.

– Mutta jälkipelit Salossa ovat erityisen hyvin mielessä. Naureskellaan niitä vieläkin. Oli se aikamoista rallia, Savolainen nauraa.

Mutta mitä jos Tiaisen kolmonen ei olisi uponnut tai Conerlyn käsi olisi tärissyt vapaaheittoviivalla? Olisiko Vilpas nyt Korisliigan huipulla? Olisiko Korisliigassa ensinkään?

– Jos emme olisi nousseet, niin mihin Roope olisi lähtenyt ja millainen porukka meille olisi jäänyt? En ole sitä ajatusta koskaan purkanut osiin, mutta voi olla, ettemme olisi nousseet seuraavalla tai edes sitä seuraavalla kaudella. Sillä kaudella kaikki loksahti kohdalleen, Savolainen myöntää.

– Uskon, että Vilpas olisi tällä hetkellä liigassa… Tai no, en tiedä siitäkään. Omia junnuja ei ole juurikaan tullut. Eikä silloin olisi pystytty hommaamaan mitään mikkokoivistoja, Himberg komppaa.

Himberg ja Savolainen muistuttavat, että yhtä tärkeää liiganousun kanssa oli se, että Vilpas pysyi liigassa, vaikka satsaukset olivat maltillisia ja jokainen euro ison kiven alla.

– Ei mulla ollut mitään hajua liigasta. Se oli ihan eri peli. Pari kautta meni vähän vaikeammin ja haimme rytmiä, mutta siitä se lähti. Tehtiin hyviä valintoja, Himberg muistuttaa.

– Ei liigassa pysyminen ollut itsestäänselvyys. Ensimmäisellä kaudella oli kova taistelu Forssan (ja divarikarsinnoissa Lapuan) kanssa, Savolainen alleviivaa.

– Sen jälkeen päävalmentajaksi tulikin Tupamäen Mikko, enkä itse ollut enää kuvioissa, uraansa Savolaisen kanssa PeU-Basketissa jatkava Himberg hymähtää.

Nyt kuviot ovat suuremmat kuin koskaan: tänään Vilppaalla on mahdollisuus varmistaa paikkansa Korisliigan mitalipeleissä kolmantena keväänä peräkkäin.

Jos joku olisi lausunut tuon ääneen kymmenen vuotta sitten Toriterassilla, vuorohuutelu olisi muuttunut joukkoröhinäksi.

Se on varmaa, että ilman Vilppaan nuorukaisten urotekoa keväällä 2009, seuran lähihistoria olisi täysin erilainen.

Korisliigan 3. puolivälierä Vilpas–BC Nokia Salohallissa tänään kello 18.30.

Vilpas 2008–2009

4 Aubrey Conerly
5 Quennell Green
6 Jussi Savolainen
8 Amani Daanish
10 Tuomas Tenkanen
12 Juhan Mikone
13 Sami Himberg
14 Lauri Tiainen
15 Pekka Lammi
34 Roope Ahonen
Janne Koskimies ja Niilo Merilä olivat koko kauden loukkaantuneina.
Päävalmentaja: Philip Dejworek
Apuvalmentaja: Olli Lehto
Fysiikkavalmentaja: Ville Salmi
Fysioterapeutti: Timo Lammi
Huoltaja: Petri Koskinen
Joukkueenjohtaja: Keijo Poutiainen