
Suurin yllätys oli, että rata ei alitakaan koko mäkeä kallitunnelia myöten. Sen sijaan rata rakennettaisiin suurelta osin avolouhoksena. Lukkarinmäkeen kaivettaisiin radalle kanjoni, joka katettaisiin jälkeenpäin betonikannella.
– Kaikkien olettamus on ollut, että rata menee Lukkarinmäen ali. Nyt yksi harvoista vanhoista asuinalueista Salossa aiotaan jakaa kahtia ja osa taloista hävittää, Lukkarinmäki-seuran puheenjohtaja Otto Bernoulli ihmettelee.
Museovirasto on arvioinut Uskelan kirkonmäen ja Lukkarinmäen esikaupunkiasutuksen valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Historiallinen Kuninkaantie kulkee alueen halki. Mäestä on löytynyt myös keskiaikaisia uhrilöytöjä.
Lukkarinmäki-seura toivoo, että asuinalue säästyisi rataliikenteen kehittämisestä huolimatta. Radan pitäisi joko kiertää Lukkarinmäki tai alittaa se niin syvältä, että koko tunneli voidaan porata kallion sisään. Sekään vaihtoehto ei säästäisi Salmenrannan taloja.
Otto Bernoullin mukaan järkevin vaihtoehto olisi siirtää koko oikorata moottoritien varteen tai korjata nykyinen rantarata kaksiraiteiseksi.
Lukkarinmäkeläisenä en vastusta ratalinjausta. Oikorata on niin merkittävä hanke Salon tulevaisuudelle, että hyödyt voittavat haitat. Radan pitää kulkea myös kaupungin keskustan kautta, silloin ei kovin paljon muita vaihtoehtoja ole kuin Lukkarinmäen alittava linjaus. Se mikä olisi tärkeintä, että päätökset saadaan aikaan nopeasti. Jos päätöksenteko viipyy vuodesta toiseen, niin asukkaat elävät löysässä hirressä. Talon myyminen ei onnistu, ja remonttien tekeminen on hankalaa. Lunastushinnan pitää olla myös oikeudenmukainen. Rakentaminen on suunniteltava huolella ja tehtävä nopeassa aikataulussa, jotta rakentamisenaikaiset haitat minimoidaan. Kun rata joskus valmistuu, niin siitä ei juurikaan jää korjaamatonta haittaa ja lukkarinmäkeläisillä on kävelymatkan päässä nopea moderni yhteys maamme kahteen merkittävimpään… Lue lisää »
Kuten varmaan olet kartoista huomannut, tunneli päättyy Raivaajankadun tietämillä. Tuon Lukkarinmäen ”varjoisan puolen” asukkaille radan haitta on melkoinen ja lopullinen. Raivaajankadun asemakaavassa vuodelta 2016 kadun ympäristöä Kulkurinkujasta eteenpäin luonnehditaan näin kauniisti: ”Miellyttävän ilmeen alueelle luo Bruno Kockin suunnitelman mukaan kadunvarteen sijoitetut ja mittakaavaltaan yhteneväiset asuinrakennukset sekä kattomuotojen samankaltaisuus. Loivasti kaartuva Raivaajankadun katulinja tuo oman lisänsä alueen tunnelmaan… Kokonaisuus ja rakennusten sijoittelun yhteneväisyys ovat alueen tärkeimmät ominaisuudet.” Salmenrannan kerrostalolen ja Kulkurinkujan väliin jäävä alue kuitenkin on varaa uhrata radalle ja se on osittain kaavoitettu tehokkaammalle rakentamiselle. Museoviraston määrittelemää valtakunnallisesti arvokasta ”Lukkarinmäen kulttuurimaisemaa” typistettiin vuoden 2009 RKY:ssä ja jäljelle jäi huomattavasti pienempi… Lue lisää »
Salolaiset hyötyvätkin ohi kiitävästä junasta todella paljon.
Tulen Lukkarinmäelle vilkuttamaan kanssasi ohi ajavalle junalle, kun rata on valmis.
Ymmärrät kai, että Lukkarinmäen linjausta ei tarvita, kun juna pysähtyy asemalla. Vauhti on silloin hiljainen.
Lukkarinmäen linjaus tarvitaan vain, jos juna ei pysähdy Salossa.
Niin, kyllähän tämä nyt on ollut tiedossa jo pitkään, avolouhos käsittääkseni on suunniteltu enimmän osan matkaa katualueelle, jotta mahdollisimman vähän taloja jouduttaisiin purkamaan. Mikä tässä nyt oli yllättävää? Toki kannatan tunnelin louhimista kanjonin sijaan, jos se on teknisesti mahdollista, mutta eiköhän se ole suunnittelijoiden toimesta jo todettu mahdottomaksi, kun tähän louhosvaihtoehtoon on päädytty? Itse olen koko ajan ollut sitä mieltä, että rata pitäisi rakentaa moottoritien viereen ja uusi asema Piihovin lähelle. Vanhan radan korjaus ja laajennus ei mielestäni ole mikään ratkaisu. Vanha rata on kymmeniä kilometrejä liian pitkä, ja kiertää kaiken maailman Karjaiden kautta aivan turhaan. Se on myös mutkainen… Lue lisää »
ELSA-rataa on suunniteltu 60-luvulta. Tuo ei ole mikään yllätys. Kaikissa kaavoissa ollut näkyvissä vuosikymmeniä. Kaikki vain luulivat, ettei rataa tule.
Totta on, että ELSA-rataa alettiin suunnitella jo 1960-luvun alussa. Itse asuin siihen aikaan Ratakadulla (nyk. Ratapolku). Eräänä päivänä pihallemme ilmestyi miehiä mittailemaan ja lyömään keppejä maahan uuden ratalinjauksen merkiksi. Kepit ovat lahonneet, prosessi jatkuu.
Eikä pitäisi tullakaan, koska Salolle ja salolaisille tulossa olisi ainoastaan maksumiehen osuus siitä, että junat pyyhkäisevät hirmuista vauhtia ohitse.
Nimenomaan, ja mihin teillä kaikilla on niin kova kiire? Ensin nopeasti päästävä kaupunkiin ja sieltä pois. Ihmekös, että ollaan stressaantuneita ja päät sekaisin järjettömyyksistä, kuten tämä uusi rata.
Nyt jo muuttoliike on Salosta poispäin ja varmasti kiihtyy entisestään, kun ihan virallisesti aletaan hajottaa ihmisten koteja, jotta Turussa ja Helsingissä asuvat työmatkalaiset säästävät muutaman minuutin päivässä – jos säästävät, kun ihmetellään nykyisiäkin aikatauluviivästyksiä.
Pois kannattaa muuttaa Salosta jo senkin takia, ettei joudu tuon turhakkeen maksajaksi. Miten moni asiasta päättävä asuu tuolla alueella? Entäpä jos rata tulisi omalle pihalle ja korvauksesta päättäisi joku muu, kuten nyt todennäköisesti tulee tapahtumaan, jos hanke toteutuu?
Salon rautatieasemalle ja -asemalta tehtiin vuonna 2018 kaikkiaan 328 000 junamatkaa. Jos yhden junamatkan keskihinta on esim. 5 euroa, on VR saanut lipputuloa 1,64 miljoona euroa. Kyllä tuo on vuositasolla sen verran suuri tulo, että osa nopeistakin junista tulee ihan varmasti pysähtymään Salossa.
Yhdensuuntainen kertalippu Salosta Helsinkiin ilman alennuksia maksaa vähintään 18 euroa. Joskus yli 20. Hyvissä ajoin ostettuna säästölippuna voi saada kahdeksalla eurolla. Sarjalipun matkakin on jossain 15e tietämillä. Turkuun vastaavasti normaali lippu 8e ja säästö 3,2e. Keskihinnaksi tulee varmasti paljon enemmän kuin 5e.
Samaa mieltä olen, varmasti salolaisten miljoonat kiinnostavat VR:ää. Varsinkin, kun matkustajamäärä kasvaa vain.
Luulin että tunneli, mutta että avolouhos – näin apinaa koijataan.
Jo alkaa radan vastustus lisääntyä, kun onkin kaupunkilaisten kodit vaarassa. Maaseudulla olevat kodit ovat toissijaisia, ne voidaan uhrata ja rakentaa valtakunnallisesti merkittävään maisemaan tai Natura-alueelle. Kummasti se vaan vaikuttaa, kun oma talo onkin jäämässä radan alle. Jos jonkun päättäjän kesämökki olisi jäämässä radan alle, linjaukseen tulisi kunnon mutka. Miksi lukkarinmäkiläiset heräävät nyt vasta? Eikö tuosta linjauksesta ole saanut jo valittaa? Olihan se tiedossa, että tuolla pätkällä on 60-80 taloutta jäämässä radan alle. Varmaan ollut talonomistajilla tieto. Toista se on täällä Turku-Salo -osuudella, ei yhtään tiedä mihin kaksoisraide tulee, jos tulee. Mitään varauksia ei radasta ole. Että löyhässä hirressä saavat olla… Lue lisää »
Käypä katsomassa Espoo – Salo -oikoradan YVA-selvitystä vuodelta 2010. Kyllä maaseudun asukkaat ovat puolensa pitäneet, ja heitä on myös kuunneltu ja tavattu. Ja heidän kommenttinsa on palutekarttoihinkin tarkasti kirjattu toisin kuin lukkarinmäkeläisten.
Salolaisille (kaupungin alueella asuville) on vain tämän vuoden maaliskuulle asti toitotettu, että ”tarkemmat suunnitelmat eivät ole vielä ajankohtaisia”. Nyt on meidän aikamme tehdä selväksi, mitä tääällä asiasta ajatellaan. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.
Miksi kukaan Lukkarinmäestä ei sitten ole asiasta valittanut? Nimittäin kaikille maanomistajille joita uhkaa pakkolunastus, tulee antaa valitusoikeus. Maaseudulla ihmiset ovat olleet vaan paremmin jyvällä asiasta. Kyllä se maanlunastuslaki on kaikille sama, siis se prosessi. Olen lukenut tuo YVA:n ja ihmettelin kun siinä on pelkkiä maatiloja ja kaukana asutuskeskuksista olevia. Kai siinä olisi voinut olla myös Lukkarinmäen asukkaiden vastine. Ja siihen palautekarttaankin sai jokainen jättää kommenttinsa, omaa tyhmyyttä jos asia meni ohi. Kyllä tälläinen asia tarvii myös asukkailta aktiivisuutta.
Lopullista linjausta ei alueelle ole vielä tehty. Meidän kotimme on nyt yhden näiden kolmen alustavalle yleissuuunnitelmalle vaihtoehtona suunnitellun linjausvaihtoehdon alla, eikä miltään taholta ole tullut minkäänlaista yhteydenottoa. Ei koko sen yli kahdenkymmenen vuoden aikana, jonka täällä olemme asuneet. Paitsi maaliskuussa kutsu tähän alueen kiinteistöjen omistajille järjestettyyn tilaisuuteen, jossa nämä tarkemmat linjaussuunnnitelmat ensimmäisen kerran esiteltiin. Siellä myös luvattiin, että korvausasioista tiedotetaan 9.4. avoimessa yleisötilaisuudessa. En sitten tiedä miten asiat maaseudulla ovat hoituneet, mutta näin kaupungissa. Ja palautetta on jätetty, niitä ei vain ole YVA:n arviointiselostuksen palautekarttoihin ainakaan tekstimuodossa syystä tai toisesta laitettu. Nyt olemme alueella laatineet tiedotteen Lukkarimäkiseuran nimissä, olleet yhteydessä… Lue lisää »
Olen ymmärtänyt, että 2010 on tehty alustava suunnitelma. Väylän sivuilla lukee näin: ”Asukkaita kuultiin yleisötilaisuuksissa syksyllä 2009 ja keväällä 2010. Syksyn tilaisuuksissa esiteltiin YVA-ohjelman sisältöä ja alustavia maastokäytävävaihtoehtoja. Tilaisuuksia järjestettiin yhteensä kuusi, ja niissä olivat mukana myös maakuntien liitot esittelemässä ratasuunnitteluun liittyvää maakuntakaavoituksen vaihetta. Keväällä 2010 järjestetyissä neljässä yleisötilaisuudessa esiteltiin jatkosuunnitteluun valittuja tarkentuneita maastokäytäviä. Asukkaiden tiedottamista ja vuoropuhelua palvelivat lisäksi hankkeen internetsivut Ratahallintokeskuksen sivuilla sekä karttapalautejärjestelmä. Hankkeen internetsivuilla oli perustiedot hankkeesta, tiedot yleisötilaisuuksien ajankohdista sekä kartta maastokäytävävaihtoehdoista. Karttapalautejärjestelmä saatiin käyttöön syksyllä 2009. Sen tarkoituksena oli sekä näyttää asukkaille maastokäytävän sijainti ilmakuvien päällä että kerätä asukkaiden mielipiteitä linjauksista ja niiden vaikutuksista.… Lue lisää »
En ole missään kohtaa väittänyt, etteikö tietoa olisi ollut, eikä minulla ole tarkkoja tilastotietoja siitä, kuka on mihinkin osallistunut ja millä tavalla.
Nyt vuonna 2019 maaliskuun 14. päivänä saimme ensimmäisen kerran alueen kiinteistöjen omistajille järjestetyssä tilaisuudessa tietää näistä takemmista suunnitelmista Lukkarinmäen osalta, ja sen mukaan olemme reagoineet.
Väyläviraston nettisivuille nämä suunnitelmakartat ilmestyivät 2.4. Ikävää, jos reagointi on sinun mielestäsi tapahtunut väärällä tavalla, väärään aikaan.
Idea taisikin olla se, että sanot Lukkarinmäen asukkaiden saaneen tiedon ensimmäistä kertaa 14.3.2019 vaikka projektia on suunniteltu jo 10 vuotta.
Se on sama kuin pitää päätä pensaassa ja sitten valittaa, kun työkoneet saapuvat paikalle, että mitään tarkkaa aloituspäivää ja -paikkaa ei tiedetty ennen tätä päivää, koska emme itse ottaneet selvää.
Ei kukaan tule kotoa hakemaan, jos sinua ei kiinnosta ottaa selvää. Silloin ei voi sanoa, että ”ensimmäistä kertaa kuulitte”
Tietoa on ollut.
Alustava yleissuunnitelma ja siihen piirretty yksi vaihtoehto on ollut tiedossa vuodesta 2010. Nämä kolme muuta vaihtoehtoista linjausta esiteltiin meille ensimmäisen kerran 14.3.
Olen henkilökohtaisesti tuon jälkeen lähettänyt projektipäällikölle kaksi sähköpostiviestiä, kun hän tilaisuudessa kehotti tarvittaessa ottamaan yhteyttä. Kumpaankaan en ole saanut vastausta.
YVA:n valmistumisen jälkeen tiedotettiin, että mitään ei tapahdu ennen vuotta 2030. Toki tuossa vuoden 2010 jälkeen olisimme voineet itsenäisesti tiedustella, missä vaiheessa suunnitelmat nyt ovat. Mutta kyllä tämän luokan projekteissa tiedotusvastuu on tekijöillä.
Koeporausten tekemisistä ja töiden alkamisesta olisi kuitenkin mielestäni työn suorittajan velvollisuus ilmoittaa ennen aloittamista.
Siis jos koeporataan sinun naapurissa? Toki jos sinun tontillasi porataan, niin sitten täytyy ilmoittaa. Se, että naapurustossa poraillaan, ei kuulu sinulle
Tontin rajalla porattiin ja meteli oli melkoinen. Olisi ollut kohteliasta ilmoittaa alueen asukkaille etukäteen. Mutta kohteliaisuus tuntuu olevan kortilla nykyään.
Eipä siinä muuta sitten ehtisi virkamiehet tekemäänkään kuin olemaan kohteliaita kaikille mahdollisille tahoille. ”Jos oikein hiljaa istun kotona ikkuna auki, niin kuulen porauksen kilometrien päässä” -tyypeillekin pitäisi siis kohteliaisuudesta ilmoittaa. Meluhaitoista kaupunki ilmoittaa, kun melulupa on haettu. Jos maaomistajan puita kaadetaan, ne luonnollisesti korvataan, jos on kaadettu naapuritontilta, niin se ei kuulu naapurille. Kyllä näistä tiedotettiin, jos vain vaivautuu seuraamaan. Kun tarpeeksi kohteliaita ollaan ja kaikkia valittajia kuullaan, niin mikään ei ikinä edisty. Toiset valittavat, että vuosikymmeniä on suunniteltu, ja mitään ei tapahdu ja toiset sanovat, että vuosikymmeniä on suunniteltu, ja sitten ihan yllättäen aletaankin tekemään eikä edes vaivauduta kädestä… Lue lisää »
Ei ole ilmoitettu porauksista. Eikä puiden kaatamisesta. Eikä telamönkijällä (?) ajelusta, Ei kallioon poratuista pulteista. Maastoon vain ilmestyy kaikenlaisia paaluja ja reikiä, ei niistä maanomistajille mitään ilmoiteta.
Kun asiasta soittaa Väylään, niin sanovat, että ratalaki mahdollistaa sen, ettei kenellekään tarvitse mitään ilmoitella.
Ratalaki sanoo näin:”Kun rataverkon haltija on päättänyt aloittaa yleis- tai ratasuunnitelman laatimisen, sillä on oikeus tehdä tutkimustöitä suunnittelualueeseen kuuluvalla kiinteistöllä. Tässä tarkoituksessa saadaan tässä pykälässä tarkoitetulla kiinteistöllä suorittaa mittaus, maastoon merkitseminen, kartoitus tai maaperän tutkimus taikka muu valmistava toimenpide. Tutkimustyössä ei toisen oikeuteen saa puuttua enempää kuin tutkimuksen tuloksen saavuttamiseksi on välttämätöntä eikä omistajalle tai oikeudenhaltijalle saa aiheuttaa tarpeetonta häiriötä. Suunnitelman laatimisesta sekä siihen liittyvien tutkimusten aloittamisesta on ilmoitettava kunnalle sekä kuuluttamalla tai muulla sopivaksi katsottavalla tavalla 22 §:n 1 momentissa mainituille henkilöille ja näillä on oikeus olla tutkimuksissa saapuvilla ja lausua mielipiteensä asiasta.” Kaupunki kyllä ilmoitti yleissuunnittelusta Salkkarissa ja… Lue lisää »
Niin, juuri se että sanoo että kuulee asiasta vasta ensimmäisen kerran, oli se pointti. Jos asuu varausalueella, pitää olla koko ajan varuillaan, seurata asioita. Ei ne tiedot välttämättä heti kotiin tule, Salokin taisi ilmoittaa yleisötilaisuuksista lehdessä ja nettisivuillaan. Väylän sivuilla on linkki mistä voi tilata itselleen uutiskirjeen. Siinä sitten tullee sähköpostiin uusimmat uutiset hankkeesta. Itse olen aktiivisesti hakenut tietoja, vaikka Salo-Turku hankkeesta ei ole vielä edes suunnitelmaa ja varmaan menee vuosikausia, että kaksoisraittet edes tulisi tänne. Mutta ei voi elää vain lintukodossa ja luulla ettei asia koske minua. Sama se oli Hyperloop-höpötyksen kanssa, siinä oli tehty karkea linjaus, kyllä maanomistajat… Lue lisää »
Tunnin juna on hirveä katastrofi nykyisellä linjasuunnittelulla. Ei ole merkitystä historialla, ei luonnonsuojelulla, ei ihmisten kodeilla. On vaikea nähdä niin suurta hyötyä, että kaikki tuo olisi puolusteltavissa.
Ei jokaista homeista vanhaa taloa tarvitse säilyttää. Ja sehän nimenomaan on luonnonsuojelua, että parannetaan sähköllä kulkevien junien ominaisuuksia. Sillä tavalla liikenteen päästöjä vähennetään.
Ihmisten kodeilla on väliä, ja siksi pienen matkan päähän muuttamaan joutuvat saavat korvauksen talostaan ja tontistaan. Se, että matti meikäläinen haluaa asua juuri siinä tietyssä pisteessä, ei tarkoita sitä, etteikö häntä voisi siirtää suuremman yhteisen edun nimissä.
Tervetuloa tunnin juna, mitä nopeammin sen parempi.
Yksittäisten ”homeisten” talojen asemesta tässä on enemmän kysymys koko Lukkarinmäen alueen arvosta ja arvostuksesta.
Ei kai sentään koko Lukkarinmäkeä pureta? Joten ei ihan koko alueesta ole kyse.
Ja niin kuin muutama on täällä kommentoinut, tämä on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä, joten tottapa tähän on voinut varautua, jos asuu alueella sekä silloin kun on harkinnut alueelle muuttamista.
Jos ei ota mistään selvää ennen muuttoa, niin ihan turha valittaa, kun suunnitelmia aletaan toteuttaa
Juuri näin. Kyse on isosta ja tärkeästä satsauksesta tulevaisuuteen, siinä ei muutama vanha talo paina mitään. Sadan vuoden päästä noista taloista ei muutenkaan ole edes muistoja jäljellä, mutta nyt rakennettava rautatie tuo ja vie ihmisiä edelleen.
Kyllä linjauksesta ja kaavoista on tiedetty, monet meistä eivät vain voineet uskoa, että tällainen 70-lukulainen suunnittelu kantaa näihin päiviin asti. Minä ainakin olen aikoinani muuttanut alueelle nimenomaan alueen, en yksittäisen ”homeisen” talon vuoksi. Tunneli päättyy Raivaajankadun tietämillä hyvissä ajoin ennen jokea, joten tässä osassa Lukkarinmäkeä YVA:nkin mukaan rata aiheuttaa ”viehättävään kokonaisuuteen visuaalista ja toiminnallista haittaa”. Jep ja Jerppu voivat siis tulevissa Express junissa pyyhältää tämän alueen läpi tunnelin hieman hidastamina 120 km/h, melkoinen vauhti keskellä kaupunkia. Eikä siellä, missä tunneli kulkee, sen päälle voi mitään rakentaa eikä siirtää. Suunnittelijat arvelivat, että ”haittoja voi koitua myös linjauksen lähellä oleville taloille, koska… Lue lisää »
Miksi nykyistä rataa ei tehdä kaksiraiteiseksi?
Niin, miksi? Kenen tämä älytön idea on? Salo ei hyödy tästä mitenkään. Minulle on ihan sama, miten nopeasti turkulainen pääsee Helsinkiin.
Jos sinulle sillä ei ole väliä, niin miksi kommentoit? Tai sitten voit vaihteeksi tuijottaa muutakin kuin omaa napaa.
En ole Minna, mutta ehkä hän ajattelee, että rataan kuluva vähintään kaksi miljardia tulee meidän kaikkien maksettavaksi.
JepJep.
Ratarakkautesi kukoistaa. Perusteluksi muiden halventaminen on pikkumaista. Näillä miljardeilla saattaa sammal kasvaa yhden jos toisenkin arkussa – ennen kuin kukaan tunnissa perille hurauttaa. Älä vielä riemuitse.
Tunnin junista hyötyvät vain pääkaupunkiseutu, Tampere ja Turku. Tunnin juna ei voi pysähtyä kahden kaupungin välille, siihen ei aika riitä.
Eli Salo ei tunnin junasta hyödy mitään, pelkkää hävittävää.
Koska se kiertää senkin jälkeen edelleen 30km ylimääräisen lenkin, ja on mahdotonta korjata niin suoraksi ja hyväksi, että siinä voitaisiin ajaa tulevaisuuden suurnopeusjunilla, 200-300 km/h (tai mitä nopeudet muutaman vuosikymmenen päästä ovatkaan).
Radan pohjakin on niin huonossa kunnossa, että se jouduttaisiin joka tapauksessa rakentamaan kokonaan uudelleen alusta asti. Kustannukset olisivat samaa luokkaa kuin uuden radan kustannukset, mutta lopputulos selvästi huonompi.
Muutaman vuosikymmenen sisällä se oikorata jouduttaisiin kuitenkin rakentamaan.
Joojoo, mutta miksi turku-helsinki junan pitää kulkea salon kautta, kun ei se Salossa edes pysähdy? Vai meneekö suora linja juurikin salon läpi? En ole karttaa katsonut, mutta eikai enää tarvitse tarkoituksella tehdä mutkia kuten tarvontielle aikoinaan?
Tietenkin junat pysähtyvät myös Salossa. Eivät kaikki, mutta suurin osa kuten tälläkin hetkellä.
Hei haloo, kyllähän radalle tulee myös paikallisjunia. Ei ne kaikki junat mee kahtasataa Hgistä Tkuun. Katsokaa nykyistä Salon aseman matkustajamäärää, mennään töihin sekä Tkuun että Hkiin, päivittäin, ja satamäärin. Kun pensa-autoista on eroon päästävä niin jotain pitää olla tilalle.
Tunnin juna moottoritien kanssa samaan linjaan ja hyperloop-yhteys Salon keskustasta junaradan asemalle. Siinä säästyvät Salon vanhat ja ”arvokkaat” talot.
No ehkei sentään hyperlooppia, mutta liityntäliikenne paikallisbusseilla tai erityinen sukkulabussi keskustan ja asemien välillä. Ehkä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa ratikka.
Ei tullutkaan tunnelia, tulikin avolouhos – ei tullutkaan avolouhosta, tulikin… tuluskukkaro.
Itse liityin Rantaradan puolesta facebook-ryhmään
Ei hätää, ei tätä saada päätettyä elinaikanamme.
Tosin toivoisin, että päätettäisiin ja rakennettaisiin ja korvattaisiin lunastetut tontit ja iloittaisiin kehityksestä, mutta ei sitä liikaa voi toivoa.
Aikamoinen artikkeli, pelkkää pelottelua.
Onko rakennusvaiheista kertominen ”pelottelua”? Olisiko parempi vain aloittaa varoittamatta eräänä kauniina aamuna, kuten koeporausten kanssa kävi?
Mihin ihmeessä teillä hyvät ihmiset on kiire!
Isoman tilipussin perään, hautaan vai muuten vaan ”kehittymään”?
Seuraavassa kirosanoiksi muodostuneita hankkeita: ”globalisaatio”, ”kestävä kehitys”, ”sote”, ”kiky”, ”maakuntauudistus” ja nyt uutena ”tunnin juna”. Kaikki tämä on myyty meille paremman huomisen varjolla. Juu, ja osalle tuo settua. Ehkä.
Mitä sitten, kun pitäisi päästä puolessa tunnissa Turusta Helsinkiin junalla?
Ajettaisiin joskus jotain asiaa samalla innolla, mistä oikeasti olisi yleisesti hyötyä, eikä vaan niille, joilla on lauma omia lehmiä ojassa.
”Kiire” on kotiin. Työmatkan ei tarttisi olla niin pitkä.
Kiitos, kiteytit loistavasti nykyihmisten sisällöttömän pintaliitoajattelun. ’Kehitys’ ei aina ole parempaan päin kehittymistä. Useimmiten se hyödyttää vain pientä sisäpiiriä.
Ja jos joku näkisi vielä liito-oravan tai kaksi!
Siinähän on se vanha, 30-50-luvun ratapohja vanhan näkkilepätehtaan vieressä. Kaivetaan kanjoni siihen, niin ei tarvitse edes betonikannella peittää ja Kaukvuoren jälkeen päästään peltoaukealle 80-metrisen saven päälle myöhemmin kuin lukion vierestä.
Lukkarinmäki jää rauhaan eikä tunnelia ja betonikansia tarvita, kuin ei sitä tunnin ja vartin junaakaan, joka ei missään tapauksessa Salossa pysähdy.
Oletteko salolaiset ja etenkin lukkarinmäkiläiset niin hulluja, että uskotte tunnin junan rakentamisen alkavan lähi vuosina? Saatte rauhassa miettiä ratalinjausta vielä kymmeniä vuosia ennen kuin edes rakentamispäätös tunnin junalle tulee. Pisararata Helsinkiin ja ns. lentokenttärata ovat ne tärkeimmät lähiajan toteutettavat ratahankkeet. Pelkästään Pisararadan rakentaminenkin kestää noin 10 vuotta. Tosin se on jo valmiiksi suunniteltu ja Helsingin maanalaisessa yleiskaavassa hyväksytty. Ilman Helsinkiin toteutettavaa Pisararataa on edes turha lähteä tekemään lentokenttärataa ja tunnin junaa tai muita ratahankkeita, koska Pasilan ja Helsingin päärautatieaseman välinen ratapiha on liian ruuhkainen nykyisellään. Pisararata on ratkaisu ratapihan ruuhkaisuuden parantamiseksi ja siksi välttämätön ja tärkeä lähiajan hanke. Ottakaa ihmiset… Lue lisää »
Siinä vaiheessa, kun tarkempia suunnitelmia alueen suhteen vihdoin aletaan esitellä ja koeporaajat ilman ennakkovaroitusta ilmestyvät tontin reunalle näytteitä ottamaan, on mielestäni lupa vähän huolestua.
Minulla ei ole tarkempaa tietoa siitä, mikä hanke on kenenkin listalla tärkeimpänä. Espoo – Salo -oikoradan toteutumisen kannalta on kai olennaista, että Espoon kaupunkirata ensin saadaan valmiiksi. Tiedotusvälineistä olen lukenut, että ”Hki – Tku nopea raideyhteys” -hanke on saanut enemmän rahoitusta suunnitteluun kuin esim. ns. Suomi-rata.
Hienoa, että jaat saamasi oletettavasti sisäpiiritietoa siitä, mitä tulevien eduskuntavaalien jälkeen ratahankkeissa tulee tapahtumaan.
Kaikki tapahtuu ilman ennakkovaroitusta, jos keskittyy yleisöpalstoilla kirjoitteluun. Kummallinen asenne, että kaikkien muiden tehtävä on tulla kotiisi hyvissä ajoin kertomaan kaikesta mahdollisesta, joka ehkä voi kiinnostaa sinua, mutta sinun ei tarvitse ottaa mistään selvää.
Ilmeisesti valitusoikeus syntyy siitä, kun sadat virkailijat eivät päivätöikseen tee henkilökohtaisia ilmoituksia Raivaajakadun asukkaille, jotta pysyvät perillä elämästä Lukkarinmäen ulkopuolella.
Vain koeporaukset on tehty ilman ennakkovaroitusta, enkä toivo kenenkään tulevan kotiini, mutta kirjeitse tai sähköpostitse olisi hyvä tiedottaa projektin vaiheista ja vastata yhteydenottoihin.
Olen tutustunut Väylän nettisivuilta löytyvään aineistoon, osallistunut tiedotustilaisuuksiin ja koettanut seurata tiedotusvälineissä olevaa kirjoittelua ratahankkeesta. Nyt, kun suunnitelmat alueellamme ovat tarkentuneet, olemme alueen asukkaina reagoineet yllä kuvatulla tavalla.
Miten sinusta tässä olisi pitänyt menetellä? Mitä vielä suosittelisit tehtäväksi? Vai pitäisikö ”homeisissa taloissa asuvien, tietämättömien ja saamattomien kehityksen jarrujen” tukkia suunsa?
Mutta miksi sanotte, että tuo ”kanjoni” tulee yllätyksenä, kun se lukee ihan selvästi yleissuunnitelmassa, ja jos olette tutustuneet materiaaliin ja käyneet yleisötilaisuuksissa.
Projektin vaiheista saa tietoa liittymällä heidän postituslistalle. Ei kukaan varmaan pidä jarruna, mutta jos sanoo, ettei ole asiasta kuullut vasta kuin nyt, niin kuulostaa vähän oudolta, ehkä huomionhakuisuudelta.
Osa junista voisi – ainakin pisararataa odotellessa – pysähtyä Pasilassa jatkamatta päärautatieasemalle. Junissa on aina hyvin vähän väkeä tuolla viimeisellä pätkällä, ei ole mitään syytä miksi kaikkien junien pitäisi kulkea sinne saakka. Myös pikaraitiotie tai kiskobussi tms. Pasilan ja pääaseman välillä ratkaisisi ongelman ilman kallista pisararataa. Vihoviimein neronleimaus oli päättää, että tulevan Tallinnan junan on kuljettava päärautatieaseman kautta, voi pyhä jysäys sentään. Edellisen kerran kun tästä puhuttiin, taisin jo mainitakin, että minusta koko päärautatieasema pitäisi siirtää pois Helsingin keskustasta. Se voisi jatkaa keskustan asemana, mutta varsinainen pääasema pitäisi mielestäni olla joko Pasilassa, tai, koska jotkut neropatit rakensivat Pasilan tukkoon isolla… Lue lisää »
Lentokentälle on päässyt junalla jo useamman vuoden, suoraan terminaalien T1 ja T2 alle.
Moottoritien linjausta pitkin kulkeva junarata olisi paras vaihtoehto. Samalla myös linja-autoasema myös motarin varteen.
Kyllä, mutta joku jossain on toisin päättänyt viisaudessaan.
Kaupungin uusin säästötavoite on kolme miljoonaa euroa. Tarvitaanko kyseinen raha tuohon tunnin juna -vouhotukseen?
Luulenpa, että säästöt eivät tule vähenemään tulevinakaan vuosina, jos kaupunki eristäytyy omaksi saarekkeekseen. Tätähän toivetta tuntuu olevan täälläkin keskustelussa ilmassa. Tosiasia on, että kaupungin väestönkehityksen negatiivinen kierre on saatava katkaistua, lisää työpaikkoja ja lisää veronmaksajia. Tunnin juna mahdollistaa sen, että Salo voi olla houkutteleva asuinpaikka vaikkapa pääkaupunkiseutulaisille. On huomioitava, että ihmiset haluavat asua entistä enemmän kaupunkien keskustoissa palvelujen äärellä. Nurmijärvi-ilmiö on taaksejäänyttä aikaa. Tästä syystä junien ja bussien on syytä kulkea keskustan kautta. Todella vaikeaksi menee, jos pitää auto olla, jotta pääsee juna-asemalle. Täytyy ihmetellä tätä monien salolaisten negatiivisuutta kaikkea kehitystä kohtaan, johon jo törmäsin täälläkin palstoilla useasti esillä olleen… Lue lisää »
Ja kun Salosta tulee houkutteleva paikka asua, jos työskentelet Helsingissä tai Turussa, alkaa maan ja kiinteistöjen arvo kohota, positiivista muuttoliikettä yms. hyviä asioita.
Mutta ilmeisesti joidenkin kommentoijien mielestä parempi antaa Salon näivettyä ja kuolla pois, kuin että kaadettaisiin muutama vanha talo. En todellakaan ymmärrä, miksi ei osata katsoa oman pihan ulkopuolelle. Tunnin juna on kaikkien etu, ei pelkästään salolaisten ja tulevien salolaisten, mutta myös turkulaisten ja helsinkiläisten.
Itse muutan salamana pois pääkaupunkiseudulta vanhaan kotikaupunkiini Saloon, kun tunnin rata toteutuu.
Kyllä, juuri näin. Lisäksi junamatkustus kasvattaa tasaisen varmasti suosiotaan muutenkin, ja tähän huutoon on syytä vastata.
On aivan päivänselvää, ettei liikenne voi aina vain perustua ensisijaisesti oman auton käyttöön. Työssäkäyntialueet laajenevat jo poliittisilla ja viranomaispäätöksillä sekä tietenkin työssäkäyvien itsenäisillä päätöksillä vähitellen niin, että koko lounaisin Suomi on yhtä työsskäyntialuetta, halusivat jotkut salolaiset jäärät sitä tai eivät.
Kyllä me täältä Kuusjoelta joudutaan tulemaan autolla, jotta pääsisimme junaan.
Kyllä, näin on. Kirjoitin epätarkasti. Pointti on, että keskustassa asuvilla on mahdollisuus tulla toimeen ilman autoa. Keskusta Salossakin on säilyttänyt vetovoimansa asumisen suhteen edes siedettävästi. Jos Salon keskustaa kehitetään (ja koulutilanne saadaan kuntoon), ja sieltä on hyvät bussi- ja junayhteydet Turkuun ja Helsinkiin, se voisi olla houkutteleva paikka vaikkapa pääkaupunkilaisille. Ei juuri mistään muusta kaupungista löydy esimerkiksi urheilupuistoa kaupungin keskustassa, jossa on yhtä laajat harrastusmahdollisuudet. Salon keskustassa asumis- ja elämiskustannuksetkin ovat merkittävästikin alhaisempia kuin pääkaupunkiseudulla. Joukkoliikenne Salossa on toki saatava paremmaksi palvelemaan myös haja-asutusalueita. Mutta se vaatii rahaa, ja jos kaupungista lähtee koko ajan veronmaksajia, niin se tietää säästöjä ja… Lue lisää »
On utopiaa ajatella, että ihmiset voitaisiin pakata asemien tuntumaan ja rakentaa liikennejärjestelmä sähköisen raideliikenteen varaan. Etenkin lapsiperheet, joita muuten yhteiskunnassa tarvitaan enemmän kuin ketään muita, haluavat nimenomaan asua muualla kuin keskustassa. Matka Tupuristakin asemalle pysäköinteineen yms. junan odotusaikoineen ja pelivaroineen kestää vähintään 20-30 minuuttia, ja kun Helsingin päässä kuluu helposti vähintään saman verran aikaa, ylittää matkan kokonaisaika tunninkin junalla helposti useimpien kipurajan perhe-elämän ollessa mahdotonta sovittaa yhteen työssäkäynnin kanssa. Saati että Turun Hirvensalossa asuva Salossa työskentelevä henkilö liki tuplaisi päivittäisen matka-aikansa käyttämällä aikaa aamulla 40 minuuttia kodista junaan ja illalla saman verran uudestaan. Omalla autolla tuo matka kokonaisuudessaan ovelta ovelle… Lue lisää »
En ymmärrä miksi tämä tulee yllätyksenä kenellekään. Väylän sivuilla yleisuunnitelman 2010 kohdalla lukee näin:”Perniöntien kohdalla rata painuu tunneliin ja tulee uudelleen pintaan Raivaajankadun itäpuolella. Perniöntietä nostetaan noin metri. Tunnelin keskiosa ja itäpää joudutaan tekemään betonitunnelina maan päältä kaivettuna. Salon asemalle tullaan nykyisten raiteiden suuntaisesti.” Onko ihmisten sisälukutaito heikko vai eikö tämä tarkoita tuota avolouhosta, johon laitetaan betonikansi? Taitaa vaan olla et asukkaat eivät ole olleet kiinnostuneita asiasta tai sitten vaan siinä tiedossa et asia ei koske meitä. Turha esittää tietämätöntä.
Koettakaa nyt hyvät ihmiset ymmärtää tämä yksi asia: Vaikka tunnin juna ei voi pysähtyä Salossa ehtiäkseen noin tunnissa välin Turku – Helsinki, niin kyllä Salossa tulee pysähtymään junia edelleen, aivan sataprosenttisen varmasti. Ja ne tulevat olemaan alle tunnin junia Salon näkökulmasta. Salosta tulee siis pääsemään alle tunnissa Helsinkiin, mikä on puolisen tuntia lyhyempi aika kuin nyt. Salosta tulee myös pääsemään Turkuun huomattavasti nykyistä nopeammin. Aivan täysin ehdottoman varmaa on, että tämä tulee hyödyttämään Saloa ja salolaisia ihmisiä sekä yrityksiä. Tälläkään hetkellä kaikki junat eivät pysähdy Salossa. Osa Pendolinoista viilettää Salon ohi, eikä moni Salossa tunnu edes tietävän asiaa, koska täällä… Lue lisää »
Äänestin sellaista eduskuntaehdokasta, joka ei kannata tunnin juna -hanketta. Äänestäkää tekin.
Itse äänestin ehdokasta, joka kannattaa.
Se on täyttä roskaa, että muutaman työssä käyvän takia rakennetaan tunnin juna. Kuinka monta heitä on?
Ei kyllä Salon takia kannata rataa teettää. Ei hölmökään asu täällä ja mene Turkuun tai Helsinkiiin töihin. Lähtee heti, kun saa asunnon myytyä.
Taas lähtee lapsiperhe (taas tutut) Turkuun. Kolme lasta ja molemmat töissä. Kenen etua tämä nykyinen Salon politiikka ajaa?
Tuo ei kyllä ole totta. Vaikka sinä et pidä Salosta asuinpaikkana, niin moni muu pitää. En minä ainakaan aio työpaikan takia muuttaa Salosta Helsinkiin, eikä muuta moni muukaan. Päin vastoin, moni pk-seudulla haluaa muuttaa sieltä pois ja käydä siellä vain töissä. Jos liikenneyhteydet ovat riittävän hyvät, moni haluaa asua mieluummin siellä, missä on rauhaa, tilaa, turvallisuutta, halvemmat asunnot, luonto lähellä, kauniita maisemia ja halvemmat elinkustannukset. Jotkut teinit ehkä viihtyvät Helsingin sykkeessä, mutta viimeistään perheenperustamisvaiheessa suurin osa haluaa pois sieltä, yleensä rivi- tai omakotitaloon. Moni kyllä muuttaa Salosta työn perässä, ja niin pitääkin. Mutta mitä sujuvammat, nopeammat ja halvemmat liikenneyhteydet täältä… Lue lisää »
Ne muutamat mitkä kulkee kannattaa valtion maksaa palkka kotiin ja kieltää työnteon. Tulee huomattavasti halvemmaksi kuin tunnin rata. Jotain suhteellisuuden tajua pitää olla, ellei sitten saa siitä radasta sellaisen työn mikä rikastuttaa. Heidän minä ymmärrän asiaa ajavan, muiden en. Elinkustannukset on Helsingissä halvemmat kuin Salossa. Yliopiston metroasemalla kahvi ja täytetty sämpylä kahvilassa maksaa 2,50 e. Parturin saa monista paikoista 15 e. pää. Ruoka on saman hintaista kuin Salossa sekä vero pienempi. Tässä pari esimerkkiä. Ainoastaan asunto on kalliinpi. Jos ei ole varaa ostaa asuntoa, niin sitten kannattaa asua siellä missä on halpa asunto. Helsinki on turvallisempi sekä huumeita vähemmän laskettuna… Lue lisää »
Ugh. Matti on puhunut.
”Elinkustannukset on Helsingissä halvemmat kuin Salossa. Yliopiston metroasemalla kahvi ja täytetty sämpylä kahvilassa maksaa 2,50 e.”
Täytyykin etsiä talo Yliopiston metroasemalta. Saisko alle miljoonalla siitä kohtaa lyhyen sämpylämatkan?
”Vain asunto on kalliimpi…”, tosiaankin vain. Kotona Helsingissä naapuritontille rakennetaan rivaria ja neliöhinta aika tasan 10 000 euroa eli jonkun eteisen hinnalla saa Salosta omakotitalon.
Montako sämpylää pitää syödä, että saa kurottua hintaeron umpeen?
Yliopiston metroasema on entiseltä nimeltä Kaisaniemen metroasema. Siinä oli esimerkkihintoja. Myin Kalliosta asunnon 6 000 e/neliö. Nyt siihen taloon tehdään täydellinen LVI-remontti, maksaa 2 000 e/neliö. Ostin Puotilasta kaksion, maksoi 3 500 e/neliö. Asunnosta on 300 metriä metroasemalle. Kyllä kallita paikkoja löytyy, miksi niitä pitää hakea? Kaikki edut ovat Helsingin puolella, vaikka itse asunkin Salossa. Käyn vain muutaman kerran vuodessa Helsingissä ja saatan olla jonkun päivän. Jos käytte Helsingissä, suosittelen että menette kahville kyseiseen paikkaan. Kun kadulta mennään ovesta ja alas oikealle, jää kauppa ja heti kohta vasemalla on kyseinen paikka. Sämpylät ovat aina tuoreita ja kahvi hyvää. Ugh! olen… Lue lisää »
Nyt hieman johdonmukaisuutta: tämä sama ”matti” etsi muutama kuukausi sitten Helsingistä asuntoa muuttaakseen sinne ikuisiksi ajoiksi kamalasta Salosta…
Tuo ei kyllä pidä paikkaansa yhtään. En ymmärrä miksi tuollaisia pitää kirjoittaa. Jos muutan Salosta mikä on todennäköistä, muutan Tampereelle. E ole koskaan miettinyt Helsinkiin muuttamista. Eikä minun ole tarvinnut etsiä Helsingistä asuntoa. Sellainen oli Kalliossa koko ajan.
Matti, väitteesi Helsingin elinkustannuksista on silkkaa roskaa ja tiedät sen itsekin. Asuminen jo yksinään on Helsingissä niin paljon kalliimpaa kuin missä tahansa muualla Suomessa, että se jo yksinään riittää nostamaan Helsingin ja koko pk-seudun reippaasti kalliimmaksi kuin mikään muu alue Suomessa. Pelkkä lounaalla käynti pääkaupungissa verottaa kukkaroa miltei tuplasti vaikkapa Saloon verrattuna, ja jos kerran katuruoka on lähellä sydäntäsi, niin vertaapa kebab-annoksen hintaa Helsingissä ja Salossa. Oikeastaan vain joukkoliikenne on Helsingissä selvästi edullisempaa ja paremmin saatavilla kuin Salossa. Ja edelleen puhut ”muutamista”. Helsingissä kävi jo kolme vuotta sitten 155.000 ihmistä töissä kaupungin ulkopuolelta. Yrityssalon arvion mukaan Salosta käy muualla töissä… Lue lisää »
Tuota, trollipeikon kirjoituksista ei ehkä kannata niin hirveästi provosoitua 🙂
Itse käyn Turussa töissä, jo vuosikausia käynyt, kuten Yrityssalon arvion mukaan noin 6 000 muutakin paikallista käy Salon ulkopuolella töissä. Päälle vielä ne, jotka tulevat tähän suuntaan töihin. Lapsen syntymän jälkeen emme ole pohtineet muuttoa isommalle paikkakunnalle. Salossa palvelut ovat myös kaikki kohtuullisen lähellä ja ystävien, sukulaisten ja harrastusten pariin kulkeminen sujuu nopeasti. Toista se on Helsingissä ja Turussa, joissa liikkumiseen kuluu huomattavasti enemmän aikaa. Samoin asumisen kustannukset (vuokrataso, vanhan osto tai uuden rakentaminen) ovat eri ihan luokkaa kuin Salossa. Olennaista minulle ovat olleet hyvät liikenneyhteydet, muuten olisimme jo mekin muuttaneet pois Salosta töiden perässä. Jokainen arvottaa noita itse, mutta… Lue lisää »
Salon ohi ajavia junia on turha porata Lukkarinmäen läpi, ja Salossa pysähtyvä juna kestää kyllä yhden mutkan mittaisen viivytyksen. Selvää parannusta verrattuna Karjaan mittaiseen mutkaan, mutta eiköhän senkin vaihtoehdon tielle jokunen talo osuisi.
Moottoritien varteen tehty junarata ei takuulla pysähtyisi Salon kohdalla. Salolle jäisi ehkä kuitenkin siinä tapauksessa lähijunayhteys Turkuun.
Juuri telkkarissa näytettiin, miten Marokossa rakennetaan uutta rautatietä, jossa junat tulevat kulkemaan 360 km/h. Japanissa maglev-junalla on jo ajettu yli 600 km/h. Kehitysmaana pidetty Kiina kehittää omaa maglev-junaansa, jolla pyritään yli 1000 km/h nopeuteen. Kiinassa on nyt jo vähintään 16.000 kilometriä luotijunarataa ja tavoitteena on ensi vuonna 25.000 kilometriä. Tällä hetkellä Kiinassa on jo ratoja, joilla operatiivinen nopeus ylittää 350 km/h. Suomen nykyisen ja entisen pääkaupungin välillä juna kulkee suuren osan matkaa alle satasta, kun rata on niin huono – välimatkaa linnuntietä reipas sata kilometriä. Keski- ja Länsi-Euroopassa luotijunat pärjäävät jo hyvin kilpailussa lentoliikenteen kanssa. Eurostar ajaa Lontoon ja Pariisin… Lue lisää »
Ei voi oikein verrata Helsingin ja Turun väliä Lontoon ja Pariisin väliin. Mikä on lippujen hinta Euroopan luotijunissa?
Kuinka paljon tunnin junaa täällä kannattavat ihmiset ovat valmiita maksamaan lipuistaan enemmän, jotta edes murto-osa radan rakentamiskustannuksista saadaan kerättyä kyseisen tunnin junan käyttäjiltä?
Lontoo-Pariisi lipun hinta Eurostarilla taitaa alkaa jostain kolmesta kympistä ja kalleimmat liput melkein neljä sataa euroa. Halvin hinta on erityisen junakortin omistajille, muuten listahinta alkaa noin viidestä kympistä.
Halvimman halpalentoyhtiön hinta samalle välille alkaa seitsemästä kympistä. Matkan pituus junalla on 348km. Kilometriä kohden ei ollenkaan kohtuuton hinta. Jos tuon saman kilometrihinnan jakaisi tulevan Elsan pituudelle, niin hinta olisi itse asiassa halvempi kuin nykyään kertalippu Salosta Helsinkiin.
Ja jos nyt jotakuta sattuu kiinnostamaan, niin hiilidioksidipäästöt per matkustaja ovat tuolla junalla 90% pienemmät kuin lentäen.
Voisiko joku viisaampi kertoa mistä mihin sen junan on laskettu kulkevan tunnissa? Turku,Kupittaa, Salo,Lohja, Nummela,ainakin näiden olen lukenut haluavan pysäkin junalle, varmaan vielä joku muukin haluaa seisakkeen. Kuinka kauan juna seisoo pysäkillä jotta ihmiset pääsevät junasta ulos ja sisään? Ei ole varmasti tarkoitettu juna hitaammin kulkeville, ei ainakaan muuten kuin päätepysäkeillä ulos-sisään liike.
Tunnin juna VR:n johtajan puheiden mukaan se ei pysähdy väliasemilla. Siksi Lukkarinmäki pitää halkoa koska vauhti on liian kova mutkaan.
Ei se nopein juna pysähdy kuin Helsingissä tai Turussa. Ei siinä ole aikaa välipysäkeille. Toisaalta ei sellaista junaa tai rataa vielä Suomessa ole,että pääsisi suurin nopeuksiin ja kulkisi aikataulussa ja luotettavasti.
Vielä kerran: radalla tulee liikkumaan kahden- tai kolmenlaisia junia: Nopeimmat junat ajavat noin tunnissa Kupittaalta Helsinkiin, ne eivät pysähdy Salossa, aivan kuten osa Pendolinoista nykyisin.
Toiseksi nopeimmat junat pysähtyvät Salossa, kuten IC-junat nykyisin.
Lisäksi radalle saattaa tulla myöhemmin paikallisjunia, jotka pysähtyvät pienemmissäkin taajamissa. Ei tämä nyt voi olla näin vaikea asia?
Se vaan kun tuo 300 km/h on ihan utopiaa tuolla savimaassa. Täytyy paaluttaa koko savinen osuus. Routa ja helle liikuttavat raiteita.
En löytänyt yhtään. Tarkenna, kiitos.
Siitä vaan sitten tönöt nurin ja Salo nousuun.
Ei kun säästetään homehtuvat talot. 10. 000 ihmistä pettyy, mutta 3 eläkeläistä saa tahtonsa.
Nokia loppui, nyt on löydetävä uusia alustoja tai Salo kuihtuu.
Mistä olet saanut tuon 10000 ihmistä?
Kiitos, loistavasti tiivistetty yhteenveto koko tähän juupas-eipäs-keskusteluun!
Jos rataan jätettäisiin ensimmäinen mutka oikealle, sen saisi kaivettua pari metriä syvemmältä kirkon tai sairaalan ali, eikä tarvitsisi pistää tönöjä nurin. Luultavasti kuitenkin muutaman kodin lunastus tulee halvemmaksi kuin tunnelin pidentäminen ja arvorakennusten tärisyttäminen.
Ymmärrän, että slogan tunnin juna houkuttaa ajatuksena ja kuulostaa aivan mahtavalta. Kuinka moni kuntalaisista on oikeasti perehtynyt asiaan riittävillä tiedoilla oman mielipiteen muodostamiseksi? En vain mitenkään saa tunnin junasta kaupunkia elävöittävää ja toisaalta vihreää valintaa, kun vanha olisi kunnostettavissa edullisemmin, nopeammin ja ennen kaikkea ympäristöyställisemmin. Tunnin juna on merkillinen harhakuvitelma, utopia, joka on osattu markkinoida tehokkaasti mielikuvien perusteella. On 73 minuutin juna, jos löytyy sopiva yksityinen palveluntuottaja, joka on valmis investoimaan riittävän moderniin kalustoon. Meille salolaisille tämä kärkihanke konkretisoituu tarkoittamaan massiivisia uhrauksia niin kaupunkikehityksen, kultturimiljöön kuin perheiden kotien pakkolunastuksen muodossa. Palkinnoksi saamme ihailla, kun juna menee kotikuntamme ohi täyttä matkanopeutta.… Lue lisää »
Vanhaa rantarataa ei voida kunnostaa tai päivittää nopeaa junayhteyttä vastaavaksi. Tämä on vastaus moneen muuhunkin kommenttiin tällä palstalla. Yleisötilaisuudessa Väylän projektijohtaja totesi tämän hyvin yksiselitteisesti. Tätä asiaa ovat hoitamassa valtionvirasto Suomessa ja kolme infrastruktuurirankentamisen insinööritoimistoa.
En usko, että kenelläkään kommentoijalla voi olla parempaa tietoa tässä asiassa.
Kolmenkymmenen kilometrin kierroksellako ei ole sanottavaa vaikutusta matka-aikaan? Kyllä se on erittäin merkittävä pidennys. Nykyisen reitin nopeuttaminen vaatisi sekin radan rakentamista pitkälti uudelleen, ja tulos olisi sittenkin huono verrattuna oikorataan.
Uskoni insinööritoimistojen ammattitaitoon heikkeni oleellisesti, kun eivät erottaneet Suomusjärven yleisötilaisuudessa tunnelia ja siltaa toisistaan.
Tietääkö joku, miksi ratalinjausta on siirretty Malturinkadulta Kulkurinkujan suuntaan?
Nythän on 3. vaihtoehtokin jostain revitty, että se menisi Kulkurinkujan vierestä?
Mikä siinä Malturinkadun linjauksessa mätti? Onko näitä linjoja vain helpompi vetää viivoittimella kuin piirrellä kaarteita?
Ne Malturinkadun kämpäthän on valmiiksi jo purkukuntoisia, koska on taidettu tietää, että valtio lunastaa ne lähitulevaisuudessa… Nyt menee monta hyvää taloa, kun on linjoja lähdetty siirtelemään ja tehdään uusia kaavoja…