Keskustassa haetaan suuntaa

0
Keskustan väistyvä puheenjohtaja Juha Sipilä on hankalassa tilanteessa. Kuva HS:n eurovaalitentistä 21.5.

Rökäletappio vaaleissa ja laskevat kannatusluvut lisäävät paineita keskustassa. Tämä on näkynyt kovana kritiikkinä väistyvää puheenjohtajaa Juha Sipilää kohtaan.
Tilannetta eivät yhtään helpota vaikeat hallitusneuvottelut, joissa keskusta yrittää pitää kiinni tavoitteistaan. Puolueessa moni kysyy, miksi Sipilällä on keskeinen rooli neuvotteluissa.

Nimettömät keskustavaikuttajat antoivat poikkeuksellisen rajua palautetta puheenjohtajalleen Maaseudun tulevaisuudessa. Kritiikin mukaan Sipilä on johtanut puoluetta itsevaltaisesti, herkkähipiäisesti ja muita kuuntelematta.
Osa keskustan kansanedustajista arvioi, että Sipilä hyljeksii aluepolitiikkaa ja pienituloisten asioiden hoitamista. Moitteita on kuulunut myös liikenneministeri Anne Bernerin tukemisesta.
Politiikan kovan ytimen ulkopuolelta keskustan ruoriin tarttuneelta Sipilältä odotettiin paljon. Alussa hän saikin kannatuksen hyvään lentoon, ja yritysjohtajamaista otetta kiiteltiin niin keskustassa kuin hallituksen johdossa.
Lopulta hallituskauden vaikeat talousratkaisut söivät suosion, vaikka kovilla päätöksillä olikin myönteinen vaikutus koko maan talouteen.

Puheenjohtaja kantaa vastuun, ja Sipilä ilmoittikin vaalien jälkeen luopuvansa paikastaan. Erikoista oli se, että ylimääräinen puoluekokous kokoontuu vasta syyskuussa valitsemaan uutta johtajaa.
Keskusta on pelannut itsensä erikoiseen tilanteeseen, kun väistyvä puheenjohtaja vetää puolueen hallitusneuvotteluja. Vielä vaikeampi tilanne odottaa, kun päästään ministerilistoihin.

Keskusta joutuu päättämään, kenelle valtiovarainministerin salkku kuuluu. Pitääkö Sipilän lähteä pätkäministeriksi puoluekokoukseen saakka, vai pitääkö hänen jättäytyä suosiolla hallituksen ulkopuolelle?
Kannatusta on kummallekin ratkaisulle. Ulkopuolelle jääminen olisi helppo perustella. Toisaalta taas jonkun toisen keskustalaisen valinta ykkösministeriksi voisi rajoittaa puoluekokouksen vapautta valita uusi puheenjohtaja.