Loppuviikko on sateinen ja viluinen – lännestä saapuu sadealue toisensa jälkeen

0

Viime päivien kesäinen sää katoaa koko loppuviikoksi, kun lännestä saapuu Suomeen sadealue toisensa perään. Myös lämpötilat putoavat monin paikoin alle ajankohdan keskiarvon, kerrottiin Ilmatieteen laitokselta keskiviikkona.
Torstaiaamuna saattaa sinnitellä vielä pieni lämpäre kesäkeliä Turun ja Porin välisellä rannikkoalueella, missä lämpö voi ylittää 20 asteen rajan. Muualla maassa lämpötila on jo pudonnut niin, että Lapin pohjoisosassa mittarit näyttävät alle 5:tä astetta.
Perjantain vastaisena yönä saadaan melko yhtenäisiä sateita läntisessä Suomessa etenkin Satakunnassa, Pirkanmaalla ja Pohjanmaan rannikolla.
Perjantaina sateet heikkenevät, kuuroittaisia sateita on luvassa Etelä- ja Itä-Suomeen. Lapissa on edelleen viileää, joskin maan pohjoisimman osan lämpö nousee lähemmäs 10:tä astetta.
– Lämpötilat ovat varsinkin itäisessä Suomessa loppuviikolla useita asteita ajankohdan normaalien lukemien alapuolella, arvioi päivystävä meteorologi Jari Tuovinen STT:lle.
Lapin keski- ja pohjoisosissa kuitenkin sataa vain niukasti. Noilla alueilla on voimassa koko loppuviikon varoitus ruohikkopalojen vaarasta.

Pouta käväisee etelässä sunnuntaina

Lauantaina Ruotsin suunnasta on saapumassa suurialainen matalapaine. Se ei ilmeisesti kuitenkaan ole kovin voimakas.
Pilvisyys lisääntyy lauantain vastaisena yönä maan eteläosassa, ja päivän mittaan on syytä varautua kastumiseen Etelä- ja Keski-Suomessa.
Sateisilla alueilla lämpötila jää lauantaina lähelle 10 astetta, ja pilvisyys on päivälläkin runsasta.
Lauantaina saapunut matalapaine on edennyt sunnuntaina aamulla itäisen Suomen ylle, ja sadetta tulee Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapin itäosissa.
Etelä- ja Länsi-Suomessa on alustavien tietojen mukaan sunnuntaina päivällä poutaisempaa, mutta pouta jää tilapäiseksi. Iltapäivällä saapuu jälleen lännestä uusia, yhtenäisempiä sateita.
Tuuli ei ylly loppuviikon aikana Suomessa kovaksi, mutta torstaiksi on kuitenkin annettu navakan tuulen varoitus Pohjanlahden pohjoisosiin sekä Suomenlahdelle.

STT

Kuvat:

Jätä kommentti