May eroaa – brexit-tuska jää

0
Pääministeri Theresa May liikuttui, kun hän kertoi erostaan.

Britannian pääministeri Theresa May ilmoitti perjantaina eroavansa konservatiivipuolueen johdosta. Samalla hän kertoi jatkavansa pääministerinä, kunnes uusi puheenjohtaja on valittu.
Eroilmoitusta ei voi pitää yllätyksenä. Mayn mahdollisuudet jatkaa sulivat brexit-väännöissä jo kuukausia sitten.

Konservatiivipuolueen puheenjohtajaksi ja pääministeriksi heinäkuussa 2016 noussut Theresa May joutui mahdottoman tehtävän eteen. Hänen piti toteuttaa edeltäjänsä David Cameronin uhkapelin seurauksena syntynyt brexit eli Britannian eroprosessi Euroopan unionista.
Cameronin vaalilupaus EU-kansanäänestyksestä johti lopputulokseen, jota hän ei esikuntineen osannut ennakoida. Vastoin ennakko-odotuksia britit käänsivätkin peukalon alaspäin EU:lle, ja lähtölaskenta Britannian erosta alkoi.

May yritti määrätietoisesti toteuttaa kansan tahtoa. Hän kävi useaan otteeseen neuvottelemassa EU:n johtajien kanssa ja koetti saada mahdollisimman hyvät ehdot erosopimukseen. Viimeiset neuvotteluyritykset olivat nöyryyttäviä, sillä EU-maiden rivit pitivät, eikä lisämyönnytyksiin suostuttu.
Vielä tuskallisempaa oli ajaa erosopimusta läpi omassa parlamentissa. May vei sinnikkäästi saman sopimuspaperin kolme kertaa parlamenttiin, mutta hyväksyminen ei ollut edes lähellä.

Mitään ratkaisua brexit-tuskaan Mayn lähtö ei tuo. Konservatiivipuolueessa käynnistyy nyt prosessi uuden puheenjohtajan valitsemiseksi. Parlamenttiryhmän myllytyksen jälkeen kaksi suosituinta ehdokasta pääsevät jäsenäänestykseen.
Yksi seuraajaehdokas on Mayn hallituksen entinen ulkoministeri ja brexitin kova kannattaja Boris Johnson. Jatkuva brexit-sekoilu on voinut kasvattaa Johnsonin suosiota.
Mikäli Boris Johnson nousee johtoon, voi äkkiero EU:sta olla askelta lähempänä. Britanniassa mikä tahansa ratkaisu voidaan tässä vaiheessa kokea paremmaksi kuin jatkuva brexit-venkoilu.
Kova brexit olisi kaikkein huonoin vaihtoehto. Eniten siitä joutuisi kärsimään eroa halunnut Britannia itse.