Salon kaupunki tukee Power cupia 25 000 eurolla

0
Vuoden 2012 Power Cup pelattiin Turun Kupittaalla (kuva: Turun Sanomat/Shoja Lak)

Salon kaupunki tukee lentopallon suurtapahtuma Power cupia 25 000 eurolla. Käytännössä summalla palkataan turnauksen tapahtumapäällikkö kuuden kuukauden ajaksi.

Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että avustus myönnetään Salon Viesti ry:lle kahdessa osassa. Tänä vuonna maksetaan puolet, ja ensi vuoden talousarvioon varataan toiset 12 500 euroa.

Power cup-turnaus on maailman suurin lasten ja nuorten lentopalloturnaus, joka pelataan vuosittain eri paikkakunnilla kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Turnauksessa pelataan lähes 4 500 ottelua yli 250 ulkokentällä. Tapahtumaan osallistuu 850–900 joukkuetta, ja mikä tarkoittaa noin 10 000 osallistujaa.

Vapaaehtoisia turnauksen järjestelyihin tarvitaan 600–700 henkilöä.

Salon Viesti kysyi kaupungin sitoumusta tapahtumaan jo viime vuonna, jolloin vuoden 2020 tapahtumaa piti hakea. Salo lupasi tukea tapahtumaa, jos se saadaan.

Kaupunki myöntää rahallisen tuen lisäksi liikuntapaikat ja koulut kisaorganisaation käyttöön maksutta ja antaa tarpeen mukaan asiantuntija-apua.

Power cupia pelataan Salossa Urheilupuistossa ja mahdollisesti Moision kentän alueella. Koulut toimivat majoituspaikkoina. Ruokailu on tarkoitus järjestää jäähallissa.